Cherchez la femme! – ”Etsikää naista / Kaiken takana on nainen!” Tämä ajatus on kirjallisuudesta ja elokuvista tuttu, mutta välillä tuo nainen on kyllä aika monen kiven takana, ei vähiten arkistoreissulla.
Olin Ruotsissa arkistoreissulla viime heinäkuussa, etsimässä muutamaakin 1600-luvun naista, joista piti oleman joitakin jälkiä arkistossa. Lähteitähän löytyi, kun aikani perkasin, mutta aika harvasta naisesta löytyy näppärästi koottuja kokoelmia hänen omalla nimellään.
Totesinkin, ainakin volyymeja plarattuani, että voisin yhtä hyvin jakaa jotain havaintoja tästä etsinnästä. (”Tämä hämmästyttävän yksinkertainen vinkki auttaa sinua löytämään menneisyyden naisia arkistosta!”) Ja ihan ensimmäinen ohje on kyllä päinvastainen kuin Dumas’n toistama lausahdus. Jos haluaa löytää naisen, on nimittäin ensin etsittävä mies – tai mieluiten miehiä.
Cherchez l’homme
Cherchez l’homme. Etsityn naisen puolisoita, isiä, veljiä, poikia, lankoja, vävyjä. Vaikka naisella itsellään ei olisi arkistoja, vaikka hän ei olisi lähettänyt kirjeitä, tai nämä kirjeet eivät olisi säilyneet, miehen laita voi olla toisin. Ja miehen kirjeistä, palkkauskuiteista, arkistomapeista voi löytyä tietoa naisista. Ja silloinkin, kun kyse on naisten kirjoittamista lähteistä, ne on voitu aivan hyvin arkistoida hänen miehensä nimen mukaan.
Otetaan esimerkiksi läpikäymäni Magnus Gabriel de la Gardien arkisto 1660-luvulta. Siellä on satoja ja satoja volyymeja saapuneita kirjeitä – miehiltä. Miehiäkään koskevat aineistot eivät ole ihan yksiselitteisesti arkistoidut – ne voivat olla joko etunimen, sukunimen tai patronyymin mukaan. Se etu miesten etsimisessä on, että juuri koskaan heidän papereitaan ei ole arkistoitu vaimon tietojen mukaan; tosin esimerkiksi vaimon lähettämä kirje saattaa sisältää miehestäkin tärkeitä tietoja.
Jos siis etsii naisen elämään kuuluneita miehiä, voi löytyä mainintoja naisista, tai miesten lähettämien kirjeiden joukossa saattaa myös olla hänen vaimonsa, leskensä tai tyttärensä kirjeitä.
Tällä periaatteella lähdin jäljittämään ruotsalaisen ratsumiehen lesken lähettämiä anomuskirjeitä. Lesken kaksi anomusta mainitaan aiemmassa tutkimuksessa, mutta hyvin ylimalkaisin arkistotiedoin. Tiesin kuitenkin, että hän oli ratsumiehen leski, tiesin miehen nimen, ja tiesin, että anomukset olivat olleet Magnus Gabriel de la Gardien kokoelmassa ainakin 1890-luvulla, jolloin tutkija on nimenomaisesti kertonut ne löytäneensä.
Magnus Gabriel de la Gardien arkistossa (Riksarkivet) vastaan tuli sellaisiakin kokonaisuuksia kuin ”kirjeitä ja anomuksia, joista allekirjoitukset murentuneet (kirjaimellisesti kääntäen maatuneet?), useimmat ilman päivämäärää”.
Anomuksia, naisten anomuksia ja sotaväen leskien anomuksia
Arkistoluettelosta ilmeni, että de la Gardielle saapuneet anomukset ja kirjeet jakautuivat miesten lähettämiin satoihin arkistokotelollisiin; lisäksi löytyi muutama arkistokotelo, joihin oli erikseen koottu naisten lähettämiä anomuksia. Nimensä perusteella lupaavia koteloita olivat muun muassa
- Naisten anomukset (kvinnors ansökan, svenska)
- Naisten saksankieliset / saksankielisten naisten anomukset (kvinnors ansökan, tyska)
- Upseerien leskien ym. anomukset (militäränkor mfl.) – ”mfl. – med flera” -merkintä voi tarkoittaa aivan mitä tahansa; kokoelmassa oli myös mm. laivureiden ja musikanttien leskien kirjeitä.
Tilasin kyseiset arkistokotelot ja sen lisäksi vielä erinäisiä perhepiirin miehiä mahdollisesti mainitsevat arkistokotelot. Kun kävin koteloita muutenkin läpi, saatoin hyvin nähdä, että naisten lähettämiä kirjeitä oli aakkostettu 1) oman etunimensä 2) miehensä etunimen 3) miehensä upseerinarvon 4) oman sukunimen (joka tuolloin ei muuttunut) 5) miehen sukunimen 6) patronyymin tai jonkin satunnaisperusteen mukaan.
Lisäksi aakkostus on tyypillisesti hyvin horjuvaa, ja on muistettava, että esimerkiksi Katarina saattaa olla (ja olikin) aakkostettu C:n kohdalle, tai sitten K:n kohdalle, jolloin oli siis tarkistettava sekä kotelot A-J että K-W. (Kotelo K-W alkoikin heti kunniakkaasti erään Christinen lähettämällä kirjeellä.) Koteloissa voi olla myös erikseen joku pikkunippu, jossa on vain merkintä ”nimettömiä/epäselviä/sekalaisia”.
Ranskankielisen Madelaine Francoisin kirje oli sattumoisin kotelossa ”kvinnors ansökan, svenska” – kenties hänen puolisonsa oli kuitenkin ruotsalainen, mene tiedä. Kotelossa ”kvinnors ansökan, tyska” oli siinäkin heti alkajaisiksi ranskankielinen kirje; tämä esimerkkinä siitä että vähän mitä vaan voi olla vähän missä vaan.
Tästä kirjekollaasista ehkä arvaakin erään tutkimani naisen henkilöllisyyden – olen aiemminkin käsitellyt hänen elämäänsä ja lisää on luvassa, kunhan aikaa riittää ja julkaisusuunnitelmat selkiävät.
Mitä löytyi?
Miten kävi etsimieni kahden anomuskirjeen? Etsin kahta anomusta, löysin kaksi anomusta. Ne eivät tokikaan olleet samassa kotelossa, vaan toinen oli kotelossa ”militäränkor” (upseerien ja sotaväen leskiä, luokiteltu miehen sotilasarvon mukaan) ja toinen kotelossa ”kvinnors ansökan – svenska” (jotenkin aakkostettuna ei sitten ei). Etsimäni nainen oli ratsumiehen leski, ja ruotsinkielinen nainen, ja toisessa kirjeessä ratsumies-puoliso mainittiin, toisessa ei. Siinä lienee olleet arkistointiperusteet.
Etsimäni naisen lähettämissä anomuksissa oli viittauksia siihen, että muualla kokoelmissa voisi olla vielä pidempiä anomuspapereita (tai sitten ne ovatkin ehkä kuninkaalle lähetettyjen anomusten joukossa, eli pitäisikin katsoa kuninkaan kansliaan saapuneet anomukset), mutta lisäpapereita etsiessäni en ollut sen onnekkaampi kuin edeltäjäni 1890-luvulla – toistaiseksi.
Tuntui silti hienolta henkilökohtaisesti päästä lukemaan ja katsomaan nämä asiakirjat, joita myöhemmässä tutkimuksessa on hetkittäin pidetty ihan tavoittamattomina. Alkuperäisestä lähteestä näkee käsialaan, sinetöintiin ja sanavalintoihin liittyviä asioita, joita varsinkaan ylimalkainen aiemman tutkimuskirjallisuuden maininta ei korvaa.
Eikä nyt ole vielä sanottua, ettei lisääkin voisi löytyä vaikkapa volyymista Ser. C:XII, E 1649 Brev o ansökningar med flörmultnade underskrifter de flesta utan datum… Lisäksi löysin miesten lähettämistä anomuksista joitakin potentiaalisia lankomiehiä, joiden kautta saattaa löytyä lisätietoja. Kuten yllä jo toin esiin, etsintää ei koskaan pidä jättää ensimmäiseen löytöön, koska mikään ei takaa, että saman henkilön lähettämä aineisto olisi yhdessä ja samassa arkistokotelossa.
Naisten etsiminen menneisyyden arkistoista ei siis ole mitenkään päin mahdotonta, päinvastoin se on usein todella kiinnostavaa, ja siinä välillä tulee omaksuttua myös erittäin paljon tietoa aikakauden miehistä ja siitä, miten heitä koskeva aineisto on tai ei ole järjestetty. Harvoin silti kyse on sellaisesta aineistosta, jossa pääsisi etenemään pienimmän vastuksen mukaan. Arkistomatkallani tein monenlaisia pistokokeita ja hutitulkintayrityksiä niin sinettien, vaakunakuvien kuin arkistointiratkaisujenkin pohjalta. Mutta sain myös koottua uusia lähteitä, joihin pitää seuraavaksi palata.
Esimerkkejä aikaisemmista seikkailuista naishistorian lähteiden parissa ks. esim.
