Blogiteksti on aiemmin, 18.2.2018, julkaistu saman bloggaajan kotiseutublogissa
Hyvinkään harjumailta.
Huhtikuussa ja toukokuussa 2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta Hyvinkään valtauksesta ja sen jälkeisistä kenttäoikeustuomioista. Sitä ennen, 18.2.2018, tuli kuitenkin sata vuotta Hyvinkään synkimmän punaisen terrorin päivä. Pari viikkoa aikaisemmin Hyvinkään lentävä osasto oli surmannut useita henkilöitä Hyvinkäällä, Kaukasissa ja Vihdissä. Helmikuun 18. päivänä punaiset pidättivät ja surmasivat kaikkiaan kahdeksan henkeä.
Surmatöihin on haettu selitystä ylhäältä tulleista käskyistä ja turkulaisesta lentävästä osastosta. Mukana oli kuitenkin suurelta osin paikallisia punaisia, ja näiden punaisten hallusta löydettiin myöhemmin murhattujen omaisuutta. Vangitsemisten välittömänä perusteena mainittiin aikalaislähteissä ja muisteluissa ”surullisenkuuluisa murhalista”. Samaan aikaan kun punaisen kunnallistoimikunnan jäsenet ja oikeus kovistelivat entisiltä kunnanisiltä kunnan varoja, punakaartilaiset tekivät heidän luonaan kotietsintöjä. Tällaisen etsinnän yhteydessä ilmeisesti löytyi lista tai listoja, joita arveltiin valkokaartilaisen nimiluetteloksi.
Murhille löytynee selitys siitä paikallisesta tilanteesta, jossa Hyvinkään punainen hallinto oli helmikuun puolivälissä. Hallinto kamppaili olemattomien varojen, huolestuttavien uutisten ja huhujen sekä hirvittävän tarvike- ja ruokapulan paineessa. Syrjäytetyn kunnallislautakunnan jäsenillä oli yhä hallussaan kunnan luottosekit ja kunnan arvopapereita. Lisäksi kaipailtiin torikassaa, johon oli koottu torimaksuja kauppiailta ja josta punainen hallinto selvästi toivoi apua rahapulaansa.
Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantaja ilmoitti helmikuun 1918 jälkipuoliskolla, että Hyvinkäällä oli saatu kiinni valkokaartilaisten nimilista ja tietoa asetilauksista. Tiedonantaja jätti mainitsematta, että 18.2.1918 Hyvinkäällä oli tämän johdosta teloitettu kahdeksan kuulusteluihin kutsuttua. Oikeastaan uhreja oli yhdeksän, sillä ammutuista Matilda Karolina Juhola oli viimeisillään raskaana. Hänet oli kutsuttu kuulusteluihin maan alle paenneen miehensä puolesta. Kuva on Hyvinkään kaupunginmuseon facebook-päivityksestä.
Pari päivää ennen murhia, 16.2.1918, punainen kunnallistoimikunta päätti, että jos julkinen lehtiuutinen ei saisi kunnan entisiä toimijoita tulemaan paikalle, asia siirrettäisiin syyttäjän käsittelyyn. Seuraavana päivänä, 17. helmikuuta, Hyvinkään työväen talolla kokoontui järjestyneen työväen kokous, jossa julistettiin, että punakaartin oli oltava aina valppaana, ”sillä Porvariston jarrutuksesta työväen pyrkimyksiä vastaan on tehtävä loppu”. Luultavasti Hyvinkään kunnan varojen epäselvä tilanne ja työväen kokouksen antama kehotus toimivat yhtenä kimmokkeena seuraavan päivän väkivallanteoille.
Surmille oli joka tapauksessa paikallinen motiivi: valkoisen ”varjohallinnon” kitkeminen. 18.2.1918 useiden kotien ovilla seisoikin kaartilaisia, jotka vaativat epäiltyjä kuulusteluihin. Kahdeksan kuulusteluihin vietyä surmattiin. Uhrien joukossa oli pakkamestari Otto Sigfrid Heinonen, jota paikalliset arvostivat yhteiskuntaryhmään katsomatta. Helmikuun verityöt järkyttivät ihmisiä perin pohjin, ja myös punaisen siviilihallinnon papereissa näkyy korjausliike. Järjestäytyneen työväen kokous, joka oli 17.2. vaatinut punakaartilta tiukkoja toimia, ilmaisi nyt 21.2. vastalauseensa tapahtuneesta:
Työväen neuvosto joka toimii Sos.de puolueen poliittisena elimenä Paikkakunnalla, on yleistä tilannetta silmällä pitäen havainnut, tekoja joita ei edes sotilaallisessakaan tarkoituksessa voi pitää puolustettavana. Ja jotka Punasenkaarttin ylijohto ja Suomenkansanvaltuuskunta päiväkäskyssään ja julistuksissaan on ankarasti tuominnut. Kokous lausui myöskin paheksumis-lauseen näille menettelyille.
Kun Otto Sigfrid Heinonen haudattiin seurakunnan lahjoittamaan sukuhautaan, oli hautausmaa muistelijoiden mukaan täynnä väkeä. Paikalla oli punaisten aseistettuja partioita, eikä varsinaisia puheita uskallettu pitää. Muistelujen mukaan ainoan seppeleen laski kansakoulun johtokuntaan kuulunut Maija Rajala, joka samalla lausui: ”Totuus ei pala tulessakaan.” Olojen arkaluontoisuutta kuvastanee se lakoninen tapa, jolla kirkolliskokous totesi, että ”pakkamestari Heinosen jälkeen” oli valittava uusi seurakunnan isännöitsijä. Toukokuussa uskallettiin puhua suorasanaisesti murhasta.
Väkivallan uhka ei poistunut, joskaan tämän jälkeen Hyvinkäällä ei punaisen vallan aikana saanut surmansa kuin yksi henkilö. Maaliskuun lopussa Hyvinkään vallankumousoikeuden syyttäjä pyysi silti aseman seudulle oikeusapua ja sotilaallista voimaa, jotta järjestys saataisiin pysymään.
Uudenkylän koululla, Jokelan ja Kaukasten tehdasyhdyskuntien lähimaastossa, punakaartilaiset epäilivät opettajan järjestämää jatkokurssia valkokaartilaisten salaiseksi koulutuskurssiksi. Osallistuttuaan itse talven mittaan jatkokursseille punakaartin edustajat kuitenkin totesivat, ettei kursseilla käsitelty mitään epäilyttävää. Uudenkylän tapahtumat kirjattiin kyläkoulun johtokunnan pöytäkirjaan kesäkuussa 1918, ja kerrontatapa tuntuu korostavan, että asiallisella ja avoimella käytöksellä oli vältetty epäluulojen kärjistyminen ja pahemmat verityöt. Pöytäkirjaan kuitattiin myös, että opettajan pihalla oli ammuskeltu iltaisin, mutta koska ammukset eivät osuneet koskaan taloon, oli teot tulkittava lähinnä pelotteluksi. Pelottelukin jätti silti muistijäljet sekä aikuisiin että lapsiin.
Lisää vuoden 1918 tapahtumista Hyvinkäällä mm. blogin pitäjän teoksesta Hyvät, pahat ja hyvinkääläiset. Hyvinkään seudun historia (Siltala & Hyvinkään kaupunki 2017) http://www.siltalapublishing.fi/kirja/301/. Hyvinkään kaupunginmuseo järjestää 21.4.2018 seminaarin vuoden 1918 tapahtumista Hyvinkäällä (Sisällissota Hyvinkäällä 1918 -seminaarin tiedot facebookissa).
