Yläneenkartanon Filippa ja ahneet perilliset – tilaisuus Yläneellä Luontokapinetissa 6.5.2017 klo 14 alkaen
Tapasin Filippa Flemingin (k. 1578) muistaakseni ensi kertaa joskus toukokuussa 2000. Olin valmistunut filosofian maisteriksi ja päässyt mukaan hankkeeseen Eliitit ja vallan verkostot Suomessa 1500-2000 ja lupautunut tutkimaan tuolloin vielä epämääräisesti hahmoteltua kysymystä vallasta ja sukupuolesta Flemingin sukupiirissä 1500-luvulla. Vaikka ei ehkä uskoisi, siirtymä keskiajan maaomaisuuden tutkimisesta 1500-luvun murrosaikaan oli aika iso, eikä minulla aluksi myöskään ollut mitään käsitystä lähteistä tai siitä, mitä tulisin löytämään.
Jotain varhaista alustusta varten etsin seminaarikirjaston hyllystä lähdejulkaisun Bidrag till Finlands historia joka jatkaa vähän vaatimattomammin 1500-luvulle Finlands medeltidsurkunder -sarjan tavoitteita. Löytyi maininta – ei kokonaista lähdejulkaisua, mutta sen kuvaus: Filippa Fleming antaa Yläneen kartanolla, 22.8.1578 eli päivää ennen kuolemaansa, testamentin. Siinä hän tekee veljensä, kuuluisan talonpoikien piinaaja -Klausin, perinnöttömäksi. Toisessa kohtaa Bidrag till Finlands historia -sarjasta löytyi myös Filipan jäämistöluettelo, joka on ollut pukuhistorioitsijoiden tärkeä lähde.
Yläneen kartanon vanha päärakennus, joka saattaa osittain olla Filippa Flemingin ajoilta. No okei, ehkä enimmäkseen on myöhäisempi, mutta kartanorakennuksissa kivikellari voi olla muuta rakennusta vanhempi kuitenkin, kuten Sundholman ja Saaren kartanoissa. Kuva: Anu Lahtinen.
Filippa tarjosi yhden tärkeän konkreettisen henkilön, jota lähteä seuraamaan. Toki jo olin hankesuunnitelmaan ehtinyt kirjoittaa jotain geneeristä Ebba Stenbockista, Klaus Flemingin puolisosta, joka on erityisen kuuluisa, ei vähiten herjaus-maalauksen takia. Tuntui vain siltä, että tutkimuksessa harvemmin päästiin klassista herjaus-tarinaa ja Ebban vastausta pidemmälle, nyansseihin, ja tuossa vaiheessa olin aika pihalla alkuperäislähteidenkin kanssa. Lisäksi Filippa tarjosi yhden aavistuksen siitä, miten naimattomat naiset saattoivat jättää jälkensä historiaan, vaikka usein menneiltä vuosisadoilta parhaiten esiin nousevat vaimot, äidit ja lesket.
Seuraavina vuosina löysin tietenkin Aulikki Ylösen historiateoksen, jossa Filippa Flemingin testamentti on kuvattuna, ja olen sen joskus ammoin lukenut omin silminkin Riksarkivetin Biografica-kokoelmasta. Lundin yliopistonkirjastosta löytyi muutama kuitti Filipan ja Klaus-veljen välisistä lainoista, ja paljon myöhemmin löytyi myös Svean hovioikeuden 1620-luvun perintöriita, jossa perattiin Filipan testamentin seurauksia toisessa ja kolmannessa polvessa! Suitian kartanosta säilynyt kirjeenvaihto antoi osviittaa siitä aineellisesta maailmasta, jossa Filippa vietti lapsuutensa. Hän vilahtaa Turun linnan vieraana, paossa 25-vuotisen sodan vihollisuuksia. Tällaisista pienistä johtolangoista syntyy laajempi kuva.
Filippa Fleming (k. 1578) oli valtaneuvos Erik Flemingin ja Hebla Sparren tytär, ja hänen veljensä Klaus Fleming (k. 1597) on lapsista tunnetuin. Klausilla ja Filipalla oli myös isoveli Joakim Fleming (k. n. 1563), joka oli jos mahdollista vielä veljeäänkin aggressiivisempi ja jota Klaus Fleming koetti rauhoitella muun muassa eräässä majatalotappelussa Erik XIV:n kruunajaisten alla. Joakim meni naimisiin Erik XIV:n rakastajattaren Agdan kanssa, mikä oli aateliselle suvulle varsin alentavaa. Hebla-äidin vanhuuden päivillä Joakim, Klaus ja Filippa jakoivat perheen kartanot: Klaus sai Suitian, Joakimille kuului Kuitia Paraisilla ja Filippa sai Yläneen kartanon. (Nythän Suitia ja Kuitia ovat taas toisen perheen veljesten hallussa.)
Yläneen kartanosta ovat säilyneet Filipan kuolinajasta kertovat tilit, KA 1354 (NB! kauhukseni huomasin tätä kirjoittaessani, että väitöskirjassa signum on väärin jostain selittämättömästä syystä, onneksi digiarkistosta löytyy oikea, ks. siis vaikka tätä http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1851566). Kartano ei ollut yhtä komea kuin veljien kiviset kartanolinnat (Joakimin kuoltua epäselvissä oloissa Kuitiakin siirtyi Klaus Flemingille, kaiketi setänsä holhoaman orvon veljentytär Anna Flemingin omaisuutena), mutta kuitenkin vauras ja komea paikka käsityöläisineen, palvelijoineen, kalastajineen kaikkineen. Filipalla oli varaa antaa Klaus-veljelle isoja lainoja, joiden takaisinmaksua ei kuitenkaan kuulunut.
Tämä oli yksi syy, miksi sairauden riuduttama Filippa Fleming päätyi tekemään testamentin, jossa Klaus Fleming jäi perinnöttömäksi. Testamentti tekee veljestä selvää jälkeä ja kuvaa tämän perinnön anastajana (tästä löytyy myös todisteita Svean hovioikeuden aineistoista). Ylitse kaiken nousee kuitenkin katkeruus siitä, ettei veli ole sisartaan muistanut tämän sairauden aikana. (Huomionarvoista voi olla, että Filipan kuolinvuonna Klausille ja Ebballe syntyi poika, Johan Fleming – olisiko poikalapsen syntymä vienyt Klausin huomion, vai lieneekö veli ollut muissa jutuissa kiinni.) Pääperijäksi Filippa nosti kuninkaan sekä orvon veljentytär Anna Flemingin. Tällöin kuningasta tietenkin kiinnosti puolustaa testamentin sisältöä, olihan hän edunsaaja.
Testamentin jatkovaiheet ovat luku sinänsä, ja ne olivatkin oma lukunsa väitöskirjassani Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingin sukupiirissä 1470-1620 (SKS 2007) sekä eräässä englanninkielisessä teoksessa. Mutta väitöskirjat tulevat ja menevät ja painokset loppuvat (vaikka onhan sitä kirjastossa ja jossain Ellibsissä), ja yleisö on rajallinen. Siksi olin innoissani, kun kuulin että Kristiina Vuori aikoi kirjoittaa historiallisen romaanin Filipasta. Kirjan taustatyö vei meidät Yläneenkartanolle ja Kuitiaan. Erilaiset materiaaliset realiteetit kuten joen läheisyyden, kirkon etäisyyden tai puolustusnäkökohdat tajuaa vasta paikan päällä.
Filippa kuoli, mutta Filippa elää, nyt myös Kristiina Vuoren uudessa historiallisessa romaanissa Filippa. Kirja on tietysti ennen kaikkea kirjailijan työtä ja kaunokirjallisuutta, mutta tietysti olen iloinen että tekemäni tutkimus on voinut tukea sitä. Hauskinta historiallisten romaanien taustatyössä on, että pääsee myös kurkistamaan fiktion syntyä, ja näkemään tulkintoja siitä, millaisia ihmiset olisivat voineet olla.
Flemingeistä on julkaistu monia kirjoja, joitakin jopa naisista. On esimerkiksi Ursula Pohjolan-Pirhosen Rautamarskin tytär, joka tarjoaa erittäin fiktiivisen tarinan Sinänsä oikeasti eläneestä Margareta-tyttärestä (k. 1598). Klaus Flemingin kuvitteellista aviotonta tytärtä Ingeborgia käsittelee J. V. Wainion Klaus Flemingin valtikka. Santeri Ingman/Ivalo puolestaan kirjoitti Montague-Capulet -tarinan Anna Fleming, jossa Filippa Fleming on erehdyksessä Filippa-setä (lähinnä sivutaan hänen hautaansa, joten onneksi tästä ei seuraa kovin kiusallisia tilanteita itse tarinassa). Flemingin sukupiirin naiset olivat melko vahvasti läsnä myös Fredrika Runebergin kertomuksessa Sigrid Liljeholm. Minun tietoni mukaan Filipasta ei ole aiemmin kirjoitettu romaania. (Korjaus: ilmeisesti Filipalla on ainakin huomattava rooli Ursula Pohjolan-Pirhosen romaanissa Kuninkaan amiraali) Myös avioton kaima Filippa ”Hilppa” Klausintytär on tietämäni mukaan nyt ensi kertaa mukana historiallisessa romaanissa. Puhumattakaan Yläneenkartanon kalastajasta, joka on päässyt voudintilin lehdiltä mukaan kertomukseen…
Sekä faktasta että fiktiosta lisää huomenna lauantaina Yläneen Luontokapinetissa klo 14 alkaen, paikalla sekä kirjailija että tutkija. 🙂
Lisätietoja
Kristiina Vuori
Turun Sanomien kirja-arvio: Nokinenän unohdettu sisar
