Suomalainen maan tapa / Finske praktiken

Bloggaren har läst Jakob Teitts klagomålsregister om ”Finske praktiken”. Svenska citatet nedan.

Kaikenlaista humpuukia toimitetaan maailmalla ja voidaan puistella päätä yhden ja toisen maan toiminta- ja hallintokulttuureille. Mutta on meilläkin osattu, ainakin 1500-luvulla eläneen Jaakko/Jakob Teitin mukaan. Tämä alhaisaatelinen kokosi aikoinaan listan valituksista, joita suomalaisia aatelisia vastaan oli esitetty.

Vaikka Teitt myöhemmin pahoitteli, että hiukan virkainnossaan liioittelikin, valitusluettelo sisältää kiintoisia luonnehdintoja, joita innostuin iltapuhteella kokeeksi kääntämään. Luonnehdinnat pistävät ainakin miettimään, mitä kaikkea säätämistä ehkä kätkeytyy aikakaudelta säilyneiden kauppa- ja todistusasiakirjojen taakse.  Ne saavat myös suhtautumaan varovaisesti entisaikaa ihannoiviin luonnehdintoihin tai ajatuksiin yliaikaisesta rehellisyydestä tai lainkuuliaisuudesta. (Tässä yhteydessä pitää todeta vielä, että ”finske praktiken” ei viittaa niinkään kieleen tai kansallisuuteen kuin asuinalueeseen).

Pitkän valitusluettelon jälkipuoliskolta löytyy kuvaus tuomarista, joka ei kiinnostu käsittelemään hänelle kerrottuja vääryyksiä, ”– vaan sanoo, että ken haluaa valittaa, älköön hänelle valittako.”

Teitt jatkaa:
”Ja tämä on suomalainen maan tapa: vaieta totuudesta, eikä auttaa köyhiä/poloisia saamaan oikeutta.
Väärennettyjä/valheellisia kirjeitä/asiakirjoja käyttävät maanmieheni yleisesti (väärennetyiksi kutsutaan sellaisia, joissa on valheellisia todistajia ja todistuksia, niiden kautta ja niiden toimesta, jotka eivät asiasta mitään ole ymmärtäneet.)
Vääriä valoja käytetään yleisesti Suomessa, varsinkin ylimpien keskuudessa.
Tähän tapaan: kun heidän pitäisi todistaa, onko jotain tapahtunut tai ei, olipa niin tai näin, he vannovat: ”en koskaan tiennyt moista tapahtuneen”, eivätkä ota mitenkään huomioon onko asia muille kunniallisille/rehellisille miehille ollut tiedossa ja selvillä, vaiko ei.
Mikään kieli ei riitä kertomaan heidän vääriä valojaan, kukaan kunniallinen mies ei voi helposti kuvitellakaan kavalluksia, petoksia ja huijauksia, joita osa maanmiehistäni tekee, ja joita olen heidän asiakirjoistaan saanut selville.”

”Ja tämä on yleistä Suomessa, minkä minä Jakob Teitt myös aion osoittaa todeksi,  — että he antavat valheellisia todistuksia, kauppakirjoja, ja muita. — Jos ei Kuninkaallinen Majesteetti, m[eidän] k[aikkein] a[rmollisin] herramme armollisesti huolehdi köyhistä/poloisista, jotka hätää ja vastoinkäymisiä kärsivät, moisten valheellisten kirjeiden vuoksi, joita niin sopimattomasti vastoin lakia ja oikeutta sanellaan ja sepitetään tässä maassa, pysyvät valheellisten kirjeiden sepittäjät vallassa, ja yleinen väki maassa joutuu tärviölle.

dixi
(olen puhunut).”

Och samma på svenska:

”– utan säger, ther the wilje clage, skole the icke beclage honom.
Och thet är finske practiken, tije sanningen, och inthet hjelpe then fatige til rette.
Falske breff bruke mine landzmän almenneligen (falske breff kallar man, som med falske witne och tyg bekomme äre, igenom them oc aff them, som sig intet um saken förstått haffve).
Falske eeder brukes gemeinligen öffver Finlandh, ibland them öpperste synnerligen.
Udi så måtte: när the skole noget tyge ware så skeett eller icke, ware så tilgongit eller icke, swärje the: jag wiste thet aldrig ware skeett, och achte inthet um thet androm ärligon mannon haffver warit witterligit oc kunnogt, eller eij.
Ingen tunge kan utseije theris falske eeder, ingen ärlig man kan heller så snartt uptencke finantzerij, bedrägerij och svik, som een partt mine landzmän göre, och jag aff nogre theris breff förstått haffver.”

”Och är thet almmeneligit udi Finlad, hvilkit jag Jacob Teijttis och bewise will ther i landet för rette, eller och här för enn borgrätt, att the giffve ther ut falske witnesbreff, item köpbreff, och annet. Szå att the thet giordt haffve skule ingelunde kunne sig unledha.
Hvad Kon:ge M:tt w.a.n.herre icke werdiges nådeligen ansee the fatige, som nöden och mottgongen lidha, för sådane falske breff skuld, som så orilbördeligen emott lag och rätt dictes och sammansätias ther i landet, bliffve the falske breffz dictare för mectige, och menigheten fatig i landet förderffvet. Och är inthet tviffvelsmåll upå, at såsom the med falske breff sig på een städ befinne lathe, szå göre the och upå een annen, emott the fatige som sig inthet förstå um theris handell.
dixi
.”

Jaakko Teitin valitusluettelo Suomen aatelistoa vastaan v. 1555-1556. – Jakob Teitts klagomålsregister emot adeln i Finland år 1555-1556. Todistuskappaleita Suomen historiaan. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1894.

Mainokset

”Verbindung liegt in der Vergangenheit”

Otsikko on Deutsche Bahnin ohjelmahaun ilmoitus (vrt. suomalaisittain Onko Mikkeliin menijöitä, juna menj justiisa). Heidelbergin vierailulla menneisyyden yhteydet näyttelivät tärkeää osaa (yksi rataliikenteenkin vaihtoyhteys oli kyllä mennyttä siinä vaiheessa kun matkaseurueemme selvitti tiensä Mannheimin asemalta oikeaan paikkaan).

Tieteellisiä menneisyyden yhteyksiä edusti Medieval Europe – Medieval Cultures and Technological Resources joka keskusteli erilaisista mahdollisuuksista kehittää ja liittää yhteen digitaalisia palveluita, joiden kautta voidaan tarjora keskiaikaisia asiakirjoja ja tekstejä. Kunnianhimoisena tavoitteena on luoda Virtual Center for Medieval Studies, käytännössä hyvien toimintatapojen vaihtaminen on joka tapauksessa edistystä sekin.  Päädyin itse ryhmään, jonka pitäisi pondeerata alan ontologioita, saadaanpa nähdä…

Heidelberg tarjosi tietenkin tälle hienot puitteet (ja herätti samalla miettimään, että olisi tärkeää tällaisissa hankkeissa pitää mukana myös taidehistorian ja arkeologian edustajat). Ei ihme, että kaupunki oli romantiikan ajan ajattelijoille ja kirjoittajille inspiraation lähde, sillä on siihen kaikki tarvittavat piirteet – ja paikka oli selvästi hitti jo roomalaisajalla.

Heiligenbergin suuntaan kulkiessa mieleen tuli myös Erica Jongin kirja Lennä, uneksi / Fear of Flying ja sen omaelämäkerrallisia piirteitä sisältävät Heidelberg-kuvaukset – mutta mikä pyhäinhäväistys, että kirjan sankaritar körötteli kukkulalle autolla! Muutenkin päähenkilön kokemus Heidelbergistä heijastelee toisen maailmansodan kaikuja – suonikohjuiset sotalesket ovat kauan sitten poistuneet kuvioista ja natsiajan amfiteatteri mainitaan koruttomasti matkaoppaissa, se kerrostuu osaksi Heidelbergin historian jatkumoa.

Verbindung liegt in der Vergangenheit.

Menneitä tikku silmässä muistellen?

Esko Lampinen kirjoitti taannoin Sukuforumilla kaunopuheisen keskustelunavauksen, jonka tulkitsen viittaavan Suomen sukututkimusseuraan:

Talvella katosi kapteeni vain hetki pestin alkamisen jälkeen. Konemestari kuoli keväällä. Kesän jälkeen ei ole näkynyt perämiestäkään. Pari korkeakirkollista nousee välillä kannelle laulamaan virsiä, mutta eivät oikein vakuuta.”

http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=15728

Jäin miettimään asiaa siltä osin kuin saatoin samastua kadonneeseen kapteeniin, ilmoitinhan maaliskuun lopussa 2011 eroavani Seuran puheenjohtajan tehtävistä. Useimmiten tuntuu siltä, että menneistä ei kannata tökkiä silmään itseään tai muita, mutta tällä kertaa lopputuloksena oli tällainen vastausviesti.

”Tervehdys,

Kiitos kaunopuheisista vertauskuvista! Lienee ihan reilua, että laivan hylännyt kapteeni vastaa huutoon, vaikka laivan nykyisistä liikkeistä en tiedäkään. Yleisesti ottaen en ole varma, onko tämä foorumi (tai netti ylimalkaan) sopiva keskustelulle, koska kaikkea ei kuitenkaan voi kertoa ja kaikki tulkinnat ovat subjektiivisia. Toisaalta mielestäni on ongelma sekin, jos foorumilla esitettyihin avoimiin kysymyksiin ei mitään vastata, ja politiikkaan tekemissänikin ekskursioissa olen kokenut, että olisi hyvä pitää ruohonjuuritasoon parempi kosketus. Olen aiemminkin miettinyt, pitäisikö minun reagoida jotenkin, kun olen kuullut että minun on tiedotettu eronneen perhesyistä (siitä teemasta yleisemmin bloggauksessani), ja tässä nyt lienee siihen tilaisuus.

Laitan viestistäni kopion myös omaan blogiini (anulah.wordpress.com), josta voi lukea myös sukututkimukseen liittyviä lastuja – hiljattain uutisoin esimerkiksi Tiina Miettisen tekemästä hauskasta sukukirjalöydöstä.

Mutta asiaan. Puheenjohtajan tehtävä on vastuullinen paikka, itse ainakin koen, että ei ole leikin asia pistää nimeään päätöspöytäkirjoihin, kun ratkaistaan tuhansia jäseniä ja heidän jäsenmaksujaan koskevia asioita. Vaikka säännöt ja johtosäännöt sanoisivat mitä, viime kädessä puheenjohtaja kantaa ison vastuun päätöksistä. Kun suostuin toiselle kaudelle, en tiennyt taustoja tietyille vanhoille päätöksille, jotka vuosien 2010-2011 vaihteessa tulivat vaikuttamaan Seuran toimintaan. Toivoin, että voisin auttaa talouden kehitystä ja työilmapiiriä hyvään suuntaan ja tukea tietysti sukututkijoiden asiaa. Kevään mittaan totesin, että toiveeni oli turha.

Vapaaehtoistyön mielekkyys piilee siinä, että voi kokea oikeasti tekevänsä jotain hyvää yhteisten asioiden puolesta. Lyhyesti voisin sanoa, että koin puheenjohtajana, että tulkintani seuran taloustilanteesta ja talouden seurantatavoista, samoin kuin tiedonkulusta ja työskentelyilmapiiristä, poikkesi ratkaisevasti ja kielteiseen suuntaan siitä, miten muut hallituksen jäsenet asian ilmeisesti kokivat, ja näkemyseroja oli myös siinä, miten tällaisia asioita tulisi käsitellä. Järjestötoiminnan luonteeseen kuulunee, että eriäviä näkemyksiä on, mutta foorumillakin esiintyvien toistuvien tiedustelujen perusteella tuntuu siltä, että ainakin tiedonkulussa olisi parantamista. Tietysti voi olla, ja mielelläni näkisin, että esimerkiksi syyskokous yllättää iloisesti, kokouksesta uutisoidaan ajoissa, ja vanhoista tileistä ja tulevista tekemisistä annetaan selkeän kirjallisesti selko.

Voinen sanoa myös kokeneeni, että mielestäni tiedonkulussa oli liikaa katkoksia ja ”portinvartijoita”, ja että liian paljon päätettiin sähköpostikokouksissa, joissa keskustelu jäi niukaksi, tai puhelinkeskusteluissa, joissa milloin esitettiin että pitää keskustelun vuoksi keskustella vaikkapa sellainenkin mahdollisuus, että kirjasto lahjoitetaan seuralta pois, tai mitä muita arkitoiminnan kannalta mielestäni (toivoakseni!!!) aika kaukaisia ideoita nyt olikaan, milloin taas oltiin siirtämässä vuosi- ja syyskokouksien aikoja ja paikkoja jne. jne. Eri toimintakulttuureja on, mutta tämä kulttuuri ei ollut sellainen missä katsoin voivani toimia. Selvittely-yritykset eivät hetkittäisistä muutostoiveistani huolimatta tuottaneet näkyvää parannusta tilanteeseen, luultavasti vain sivulliset kärsivät.

Olen ollut ja olen yhä mukana monenlaisessa yleishyödyllisessä toiminnassa, ja keskityn nyt sellaiseen toimintaan, jossa en ole muiden ilonpilaajana eivätkä työhetket, viikonloput ja perheen parissa vietetty aika kulu miettiessäni, olenko mukana ratkaisuissa, jotka eivät mielestäni parhaalla tavalla palvele jäsenistöä. Jäsenistön asia taas on hallitusvalinnan kautta ottaa kantaa siihen, palveleeko yhdistys jäsenistöään.

Hallitus ja seuran esimies, joka nykyään siis ei ole puheenjohtaja, tietävät itse parhaiten, millaisista pulmakohdista olen heille kokouksissa, sähköpostitse ja puhelimitse viestitellyt, eikä meillä liene tässä asiassa enempää sanottavaa toisillemme, vaan toivon hallitukselle ja seuralle parasta mahdollista jatkoa. En ole ensimmäinen kesken kauden kelkasta hypännyt, joten tämä ei ole sinänsä mikään poikkeava hetki järjestötoiminnan historiassa.

Toki olen pahoillani, että en ole voinut jatkaa Seuran puheenjohtajana työtä sukututkijoiden puolesta. Porin Sukututkimuspäivillä keväällä 2011 (bloggaus ”Yhteistyön toivossa”) summasin tunnelmiani näin: Suomen sukututkimusseuran puheenjohtajana olen itse oppinut entistäkin enemmän arvostamaan sukututkijoita, jotka pieteetillä ja perinpohjaisuudella perehtyvät omiin juuriinsa. Suurimpia ilonaiheitani tässä tehtävässäni ovat olleet kohtaamiset kentän toimijoiden kanssa.

Nyttemminkin olen pyydettäessä antanut tietoja ja ollut mukana järjestämässä tilaisuuksia, jotka toivoakseni auttavat sukututkijoita niin organisaatiobyrokratioissa kuin lähdetulkintojen parissa. Sukututkimukseen liittyviä vanhoja ja uusia bloggauksia voi lukea sivuiltani. Marraskuussa 2011 Ritarihuoneella järjestetään aatelin historiaa Suomessa käsittelevä seminaari, josta tiedotettiin yhteistyössä Sukutiedon kanssa, vaikka itse tapahtuma toteutetaankin historiantutkijoiden muodostaman työryhmän kautta ja kahden yliopistohankkeen rahoittamana. Kerron tämän siksi, että en haluaisi että sukututkijat arvelisivat minun jotenkin väheksyneen seuraa, koen vain että sen hyvän mitä voin tehdä, voin tehdä myös yksityishenkilönä / historiantutkijana.

Itselleni Seuran asiat nyt ovat menneen talven lumia ja tämänkin viestin löysin sattumalta. Mutta tietysti on mukavaa jos omat sanomiseni tai sähköpostikirjoittamiseni tarkistetaan minulta itseltäni.

Sundholman kartanon perijätär Elin Fleming kirjoitti noin 430 vuotta sitten kirjeessään: ”…pienet linnut munivat mielellään pieniä munia, mutta toivovat silti, että niistä syntyy poikasia, ja niinhän kaikki hyvin mielellään auttaisivat lisäämään sitä mikä hyvää on.” Toivotan kaikille samoin ajatteleville ja tähän pyrkiville oikein hyvää loppuvuotta.

Ystävällisin terveisin,

Anu Lahtinen, FT, Suomen historian dosentti
Tutkijakollegium, Helsingin yliopisto
Yhteystiedot esimerkiksi tutkijakollegiumin kotisivuilla

http://www.iki.fi/anulah

Oheishuomioita: Teemasta jäi soimaan lastenlaulu-korvamato: ”Laiva, laiva, minne se laiva menee? Muille maille omenoita ostamaan, kaalinpäitä kauppaamaan. Ja hups, laiva keikkas.”

Jessica kirjoittaa muista organisaatioista, mutta jotenkin vanhoja muistoja tuli mieleen tästä jutusta http://essetter.blogspot.com/2012/03/om-ledarskap-ur-styrelseperspektiv.html

Laivan liikkeitä on näköjään kommentoitu myös toisaalla: http://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/2011/10/kulkeeko-karavaani-kun-laiva-seisoo.html