… hänen valtava työnsä – Gluhovin siis – jota varten hän oli kerännyt aineistoa lähes kymmenen vuotta, oli nyt menossa jorpakkoon, ja syynä oli erittäin merkillinen idiosynkrasia, joka äkkiä oli paljastunut Gluhocissa. Nimittäin: Gluhovin tarvitsi vain istuutua kirjoittamaan tuota tutkimustaan, kun hänen päätään alkoi hirvittävästi särkeä, oksenteluun ja pyörtymiseen saakka…
– Silti hän pystyi aivan hyvin ajattelemaan työtään, Zahar jatkoi, – lukemaan aineistoja, jopa käsittääkseni kertomaan siitä… Sitä minä tosin en muista, valehtelematta paras… Mutta kirjoittaminen oli mahdotonta.
Tuntuuko joskus että työ ei etene vaan vastoinkäymiset kasaantuvat? Tietokone hajoaa juuri, kun tutkimus- tai kirjoitushanke lähestyy loppuaan. Perheenjäsenet sairastuvat konferenssimatkan alla. Arkistoaineisto päätyy konservoitavaksi tai digitointivarastoon juuri kun sitä eniten tarvitsisi. Kirjaston aineistoa ei remontin takia voida lainata ulos.
Arkadi ja Boris Strugatskin romaanissa Miljardi vuotta ennen maailmanloppua (1976-1977, suom. 1981) ongelmat ovat vielä himpun verran isompia. Asuntoihin ilmestyy kutsumatta räyhääviä tai vietteleviä seuralaisia, yliluonnollinen voima lähettää sähkeitä oman lapsen vakavasta sairaudesta, meteoriitti putoaa asuntoon, jossa on työn alla tärkeä tutkimustyö, poliisi uhkailee, puhelin soi lakkaamatta ja soittelijalla on aivan käsittämätöntä asiaa…
Strugatskin veljesten tarinassa itse universumi on asettunut poikkiteloin tieteentekijöiden kanssa. Kyseessä on ”homeopaattisen maailmanrakennuksen luonnonlain” kaltainen vastarinta, joka ilmenee maailmankaikkeuden huitaisuina liian pitkälle kurkottavia tieteentekijöitä kohti. Tutkijat näyttävät olevan liian lähellä läpimurtohavaintoja, jotka saattaisivat miljardin vuoden aikana kumuloituessaan johtaa maailmanloppuun, joten universumi käy vastarintaan.
Tarinassa on ehkä omat neuvostoajan piirteensä; joku muukin kuin luonnonlaki saattoi valvoa ja rangaista tieteentekijöitä, joilla oli liian kauaskantoisia ajatuksia. Mutta se vetoaa muutenkin kuvauksena epätoivoisesta kamppailusta arkisten banaliteettien ja keskittyneen ajatustyön välimaastossa. Matemaatikko Vladimir Voevodsky (1966-2017) näyttää todenneen (koneavusteinen käännöksen mukaan) ”Kesäkuusta 2006 marraskuuhun 2007 en työskennellyt lainkaan matematiikan parissa. … Ajatellessani, mitä minulle tapahtui tuolloin, muistan usein A. ja B. Strugatskin tarinaa ’Miljardi vuotta ennen maailman loppua’.”
Välillä, kun yritykset tehdä järjestelmällistä tieteellistä työtä kaatuvat arjen, resurssien tai milloin minkäkin yhteiskunnallisen sekaannuksen tekemiin kamppeihin, ajatus palaa Strugtaskin tarinaan. Tästäkö kirjoituskrampeissa, loppumattomissa ulkotieteellisissä häiriöissä ja yhteiskunnan tieteenvastaisissa ryöpsähdyksissäkin on kyse? Tietystikään ei, mutta miten joskus saattaakin tuntua siltä, kuin luonnonvoimat olisivat kaikkea vastaan… Ainakin voi todeta, että tässäkin vuodessa on ollut vahvoja Strugatski-efektejä.
(Tai Strugatski-kertoimia? Blogialusta ei enää suostunut vaihtamaan otsikkoa, kun olin kerran siihen efekti-sanan tällännyt.)
Vita Historica 