Blogiteksti sisältää juonipaljastuksia elokuvasta Stockholms Bloodbath (2023, ensi-ilta 2024). Kuuntele myös: ”Stockholm Bloodbath – Pohjoismaiden historian suurimmat verikekkerit”, Yle Kulttuuriykkönen (16.1.2024) https://areena.yle.fi/podcastit/1-67449206
”Det är summa summarum att mycket ont haver här alltid varit.” (Olaus Petri)
”Suuri osa tästä tapahtui todella.” Jokseenkin näin julistaa tekstitys, kun Mikael Håfströmin Stockholms Bloodbath -elokuva vaatii ensimmäisen kuolonuhrinsa. Tukholman verilöyly kieltämättä on historiallinen tapahtuma, jossa riittää elokuvallisia juonenkäänteitä. On kahden valtakunnan välinen valtataistelu, valheellisia armahduslupauksia, kostonhimoinen piispa, teloituslavalla vieriviä päitä ja roviolle heitettäviä ruumiita. Keskityn edempänä kommentoimaan hiukan sitä, miten erityisesti naishenkilöiden vaiheet sivuavat historiallisia tapahtumia ja henkilöitä.
Historiallisessa rymistelyelokuvassa toki otetaan myös kerronnallisia vapauksia, mutta vuoden 1520 tapahtumat tarjoavat erinomaisen pohjan. Vuonna 1397 syntynyt pohjoismainen Kalmarin unioni natisee liitoksissaan, ja Tanskan kuningas Kristian II on päättänyt nujertaa Ruotsin pyrkimykset irtautua unionista. Ruotsia johtavan valtionhoitaja Sten Sturen kuoltua Tukholmaa puolustaa Kristiina Gyllenstierna, hänen leskensä, joka on ottanut johdon lastensa etujen valvojana.
Vaikeassa tilanteessa Tukholma antautuu, kun Kristian II lupaa armahdusta. Sovinnon hetki ja kruunajaisjuhla saa kuitenkin kohtalokkaan käänteen, kun piispa Gustav Trolle vaati kuninkaalta oikeutta niitä henkilöitä vastaan, jotka olivat vastustaneet häntä. Aiemmat armahduslupaukset eivät enää päteneet, koska nyt kyse olikin kirkonmiehen vastustamisesta ja väitetysti kerettiläisyydestä. Kymmenittäin maan johtavia aatelismiehiä teloitetaan ja aatelisnaisia lapsineen viedään vankeuteen Tanskaan, missä osa heistä menehtyy. Muuan Tukholman juhlista pois jäänyt ja teloituksen välttänyt Kustaa Erikinpoika (Gustav Eriksson) kuitenkin nostaa kapinalipun ja nousee ennen pitkää Ruotsin kuninkaaksi. On ihan tyylikästä, että häneen ei elokuvassa viitata (isänsä mainitaan aivan oikein teloitettavien luettelossa), koska hänen tulevaisuutensa vasta urkeni tapahtumien jälkeen.
Elokuva Stockholm Bloodbath kertoo unionin loppuvaiheen valtataistelusta, mutta pääosassa ovat ”Erikssonin” perheen tytär Anna ”Eriksson” ja mykkä kasvattisisar Freja. Heidän perheensä kuolee Kristian II:n kannattajien käsissä, ja nuoret naiset päättävät kostaa sekalaiselle soturijoukolle, johon kuuluu niin saksalaisia, tanskalaisia kuin kaukaa ulkomailtakin tulleita. Alkaa kostomatka halki taistelujen piinaaman Ruotsin, Annan sukulaisen Kristina Gyllenstiernan luo. Näin Anna ja Freja joutuvat todistamaan Tukholman verilöylyn tapahtumia, mutta maksavat samalla myös omia kalavelkojaan.
Stockholm Bloodbath on ennen kaikkea rymistelyelokuva (varsin verinen ja paikoin sadistiseen vivahtava), mutta se tarjoaa monenlaisia kiinnostavia viittauksia historiallisiin yksityiskohtiin. Fokus on yhtäältä sankarittarien ja toisaalta piispojen kosto- ja sotaretkissä. Katolisen ajan piispoilla oli omat sotilaansa ja piispanlinnansa, ja he olivat tärkeitä vallan käyttäjiä. Aatelisnaisilla oli sananvaltaa ja merkitystä niin dynastioiden sisäisissä kuin ulkoisissakin valtataisteluissa. Elokuvassa taistelut käydään henkilötasolla – Freja on erinomainen jousiampuja ja ratsastaja. Myös Anna ”Eriksson” ja Kristina Gyllenstierna osoittavat kykyjä lähitaisteluun. Samoin piispa Didrik Slagheck (elokuvassa pikemmin palkkasoturi) silpoo väkeä oikealta ja vasemmalta.
Tapahtumilla on historialliset kytköksensä, vaikka päähenkilöt eivät todellisuudessa itse aivan niin alttiisti tahranneet käsiään vereen. Kristina Gyllenstierna johti Tukholman puolustusta miehensä jälkeen ja lastensa edustajana, ja hän oli vähällä itsekin päätä hengestään. Elokuvasta on siivottu pois Kristinan elossa olleet pojat, mikä on historioitsijan silmään ärsyttävää: juuri pojat, mahdolliset tulevat valta-aseman perijät, olivat tärkeä peruste Kristinalle käyttää valtaa hänen miehensä kuoltua. (Kristinasta lisätietoja Svenskt kvinnobiografiskt lexikonissa https://skbl.se/en/article/KristinaNilsdotterGyllenstierna )
Mitä tulee Anna ”Erikssoniin”, jonka mies Johan Natt och Dag kuolee Tukholman verilöylyssä, hänen ”sukunimensä” on anakronismi. 1500-luvulla ei käytetty -son-päätteisiä sukunimiä, mutta sen sijaan kyllä paljon patronyymejä -son ja –dotter. Aatelisetkaan eivät usein käyttäneet sukunimiä Tuleva ”Kustaa Vaasa” oli hänkin vain ”Kustaa Erikinpoika”, Gustav Eriksson. Anna ”Erikssonin” tulisi siis olla Anna Eriksdotter, mutta se olisi oletettavasti ollut liian mutkikasta elokuvan maailmaan. Kieltämättä asiaa on välillä vaikeaa selittää englanninkielisissä tieteellisissä artikkeleissakaan. (Sukunimien käytöstä lisää tässä blogitekstissä https://anulah.wordpress.com/2020/12/04/omaa-sukua-aina-vaan/)
Tukholman verilöylyn aikoihin eli joka tapauksessa Anna Erikintytär, Bielken sukua, jonka mies Johan Natt och Dag menehtyi Tukholman verilöylyssä. Tämä Anna ei kuitenkaan lähtenyt housuasussa yksityiselle kostoretkelle, vaan piti Kalmarin linnaa hallussaan ja johti sen puolustusta, tarjoten suojelusta kapinanjohtaja Kustaa Erikinpojalle, tulevalle kuninkaalle. (Anna Bielkestä lyhyesti esimerkiksi Svenskt kvinnobografiskt lexikonissa https://skbl.se/en/article/AnnaBielke). Anna noudatti tässä äitinsä esimerkkiä. Olihan hän Viipurin linnaa johtaneen Erik Turenpoika Bielken ja Gunilla Johanintytär Besen tytär, ja Gunilla-äiti oli pitänyt Viipurin linnaa hallussaan miehensä kuoltua – omien lastensa etujen valvojana. (Lisätietoja esimerkiksi tästä artikkelistani: https://skbl.se/en/article/GunillaJohansdotterBese) Olisi mukava nähdä historiallinen elokuva, joka hahmottaisi naisten roolin juuri dynastian perinnön jatkajina ja leskivallan käyttäjinä; nykyisissä menneisyyteen sijoittuvissa elokuvissa he usein ovat vain moderneja yksilöitä henkilökohtaisine agendoineen. Unionikuningatar Margareetasta kertova elokuva tavoitti tämän aiheen paremmin (ks. esim. tämä blogiteksti: https://anulah.wordpress.com/2022/02/06/aiti-ja-poika/).
Tukholman verilöylyn ja Kristian II:n hovin liepeillä liikkui myös historiallisia naisia, joita ei ole otettu mukaan elokuvan tarinaan. Kristian II oli tosiasiallisesti naimisissa Habsburg-prinsessa Isabellan (Tanskassa Elisabet) kanssa, mutta jatkoi silti suhdettaan Dyvekeen, nuoreen naiseen, jonka äiti Sigbrit Willoms oli mahtava kauppias (ks. esim. https://en.wikipedia.org/wiki/Sigbrit_Willoms), jonka vaikutusvallasta kuninkaaseen olisi saanut oman elokuvansa. Dyveke kuoli epäselvissä olosuhteissa, ja hänen kuolemaansa viitataan ohimennen elokuvassa, mutta skandaalinomainen suhde ja varsinainen puoliso on jätetty tarinasta kokonaan pois. (Habsburg-suhteet avasivat Kristian II:lle tien Kultaisen taljan ritarikuntaan, ja Kristian esiintyikin maalauksissa aina taljaa kuvaavan kaulariipuksen kanssa. Elokuvassa riipuksesta on tehty jonkinlainen kultainen hampaankaivelukoukku.)
Tukholman verilöyly kuuluu pohjoismaisten veristen välienselvittelyjen sarjaan. Keskiajalla erinäiset mahtavien perheiden kohtaamiset ja juhlat kääntyivät veritöiksi ja kuolemaksi. Kristian II ja Gustav Trolle saivat ruotsalaisessa historiankirjoituksessa konnan roolin. Kristiania kutsuttiin Ruotsissa Kristian Tyranniksi, ja viholliset vertasivat 1590-luvulla Kaarle-herttuaa tähän tyrannin prototyyppiin (lisää Kaarle-herttuasta esimerkiksi tässä bloggauksessa: https://anulah.wordpress.com/2017/04/23/pyovelin-miekka-ja-muut-hankalat-aihetodisteet/)
Koska tapahtumat liittyivät korkean tason valtataisteluun, niistä pyrittiin sekä levittämään poliittisesti värittyneitä kuvauksia että hävittämään tietoja. Elokuvassa sivutaankin kysymystä, kuka lopulta kirjoittaa historiaa ja kenen näkökulmasta se kerrotaan. Vaikka Tukholman verilöylystä on puhuttu paljon historiankirjoituksessa, monet yksityiskohdat ovat hämärän peitossa tai sekoittuneet eri suunnilta syydetyn propagandan sumuun. Selviteltävää riittää, vaikka hiljattain Ruotsin Kansalliskirjasto maksoi kaksi miljoonaa kruunua Olaus Magnuksen kirjoittamasta, aiemmin tuntemattomasta silminnäkijäkuvauksesta, joka löytyi erään vanhan kirjan sivuilta. (Aiheesta mm. Helsingin Sanomien uutinen: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005615397.html)
Elokuvan kielivalinnan on ilmeisesti ajateltu vetoavan laajempaan kansainväliseen yleisöön. Tällöin myös näyttelijöiden joukkoon solahtanee helposti useita eri kansallisuuksia. Mutta voi sillä olla sekin vaikutus, jonka eräs lukiolaisoletettu taannoin totesi junassa matkatovereilleen, pohtiessaan toista historiallista mäiske-elokuvaa: ”Napoleon oli v***n hyvä, mutta vähän meni maku, kun ne puhu englantia.”
PS. Vartiointi tuntui kyllä järjestetyn huonosti. Vahtikoirat eivät oivalla haukkua, kukaan ei muka huomaa kartanolle ratsastavia korstoja, vartiomiehet ovat leireissä kovin harvassa.
Stockholm Bloodbath, Internet Movie Database (IMDb) https://www.imdb.com/title/tt18163814/?ref_=tt_mv_close
Margrete I, Internet Movie Database (IMDb) https://www.imdb.com/title/tt9308390/?ref_=nm_flmg_c_9_act
Kuuntele myös: ”Stockholm Bloodbath – Pohjoismaiden historian suurimmat verikekkerit”, Yle Kulttuuriykkönen (16.1.2024). Juhani Kenttämaan vieraina studiossa prof. Anu Lahtinen, elokuvatoimittaja Lauri Lehtinen sekä SKS:n arkiston johtaja Outi Hupaniittu. https://areena.yle.fi/podcastit/1-67449206
Olaus Petri -lainaus Kari Tarkiaisen teoksen Sveriges Österland (SLS 2008 s. 258) mukaan.
Vita Historica 
Jätä kommentti