Tukholman verilöyly 1520 / 2024

21.01.2024 klo 3:40 pm (Elävät kuvat, Historiaa, Oma työ, Taide ja kulttuuri, Tutkimus)
Tags: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Blogiteksti sisältää juonipaljastuksia elokuvasta Stockholms Bloodbath (2023, ensi-ilta 2024). Kuuntele myös: ”Stockholm Bloodbath – Pohjoismaiden historian suurimmat verikekkerit”, Yle Kulttuuriykkönen (16.1.2024) https://areena.yle.fi/podcastit/1-67449206

”Det är summa summarum att mycket ont haver här alltid varit.” (Olaus Petri)

”Suuri osa tästä tapahtui todella.” Jokseenkin näin julistaa tekstitys, kun Mikael Håfströmin Stockholms Bloodbath -elokuva vaatii ensimmäisen kuolonuhrinsa. Tukholman verilöyly kieltämättä on historiallinen tapahtuma, jossa riittää elokuvallisia juonenkäänteitä. On kahden valtakunnan välinen valtataistelu, valheellisia armahduslupauksia, kostonhimoinen piispa, teloituslavalla vieriviä päitä ja roviolle heitettäviä ruumiita. Keskityn edempänä kommentoimaan hiukan sitä, miten erityisesti naishenkilöiden vaiheet sivuavat historiallisia tapahtumia ja henkilöitä.

Tukholman verilöylystä kertovaa vanhaa piirroskuvaa. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Stockholm_Bloodbath.jpg

Historiallisessa rymistelyelokuvassa toki otetaan myös kerronnallisia vapauksia, mutta vuoden 1520 tapahtumat tarjoavat erinomaisen pohjan. Vuonna 1397 syntynyt pohjoismainen Kalmarin unioni natisee liitoksissaan, ja Tanskan kuningas Kristian II on päättänyt nujertaa Ruotsin pyrkimykset irtautua unionista. Ruotsia johtavan valtionhoitaja Sten Sturen kuoltua Tukholmaa puolustaa Kristiina Gyllenstierna, hänen leskensä, joka on ottanut johdon lastensa etujen valvojana.

Vaikeassa tilanteessa Tukholma antautuu, kun Kristian II lupaa armahdusta. Sovinnon hetki ja kruunajaisjuhla saa kuitenkin kohtalokkaan käänteen, kun piispa Gustav Trolle vaati kuninkaalta oikeutta niitä henkilöitä vastaan, jotka olivat vastustaneet häntä. Aiemmat armahduslupaukset eivät enää päteneet, koska nyt kyse olikin kirkonmiehen vastustamisesta ja väitetysti kerettiläisyydestä. Kymmenittäin maan johtavia aatelismiehiä teloitetaan ja aatelisnaisia lapsineen viedään vankeuteen Tanskaan, missä osa heistä menehtyy. Muuan Tukholman juhlista pois jäänyt ja teloituksen välttänyt Kustaa Erikinpoika (Gustav Eriksson) kuitenkin nostaa kapinalipun ja nousee ennen pitkää Ruotsin kuninkaaksi. On ihan tyylikästä, että häneen ei elokuvassa viitata (isänsä mainitaan aivan oikein teloitettavien luettelossa), koska hänen tulevaisuutensa vasta urkeni tapahtumien jälkeen.

Elokuva Stockholm Bloodbath kertoo unionin loppuvaiheen valtataistelusta, mutta pääosassa ovat ”Erikssonin” perheen tytär Anna ”Eriksson” ja mykkä kasvattisisar Freja. Heidän perheensä kuolee Kristian II:n kannattajien käsissä, ja nuoret naiset päättävät kostaa sekalaiselle soturijoukolle, johon kuuluu niin saksalaisia, tanskalaisia kuin kaukaa ulkomailtakin tulleita. Alkaa kostomatka halki taistelujen piinaaman Ruotsin, Annan sukulaisen Kristina Gyllenstiernan luo. Näin Anna ja Freja joutuvat todistamaan Tukholman verilöylyn tapahtumia, mutta maksavat samalla myös omia kalavelkojaan.

Kuva elokuvasta Margrete I (2021) ja Stockholm Nloodbath (2023/2024) - kuvat IMDb:stä.
Vasemmalla Kalmarin unionin ensimmäinen hallitsija Margareeta kuvattuna vuodesta 1402 kertovassa elokuvassa ottopoikansa Erik Pommerilaisen rinnalla. Oikealla Stockholm Bloodbathin elokuvajuliste, jossa Kuningas Kristian II taustalla, rinnallaan Gustav Trolle ja Hemming Gadh; eturivissä vasemmalta oikealle Kristina Gyllenstierna, ”Erikssonien” kasvattitytär Freja ja Anna ”Eriksson” (historiallisesti Anna Eriksdotter, Gunilla Besen ja Erik Turenpoika Bielken tytär). Kuvat IMDb, linkit blogitekstin lopussa.

Stockholm Bloodbath on ennen kaikkea rymistelyelokuva (varsin verinen ja paikoin sadistiseen vivahtava), mutta se tarjoaa monenlaisia kiinnostavia viittauksia historiallisiin yksityiskohtiin. Fokus on yhtäältä sankarittarien ja toisaalta piispojen kosto- ja sotaretkissä. Katolisen ajan piispoilla oli omat sotilaansa ja piispanlinnansa, ja he olivat tärkeitä vallan käyttäjiä. Aatelisnaisilla oli sananvaltaa ja merkitystä niin dynastioiden sisäisissä kuin ulkoisissakin valtataisteluissa. Elokuvassa taistelut käydään henkilötasolla – Freja on erinomainen jousiampuja ja ratsastaja. Myös Anna ”Eriksson” ja Kristina Gyllenstierna osoittavat kykyjä lähitaisteluun. Samoin piispa Didrik Slagheck (elokuvassa pikemmin palkkasoturi) silpoo väkeä oikealta ja vasemmalta.

Tapahtumilla on historialliset kytköksensä, vaikka päähenkilöt eivät todellisuudessa itse aivan niin alttiisti tahranneet käsiään vereen. Kristina Gyllenstierna johti Tukholman puolustusta miehensä jälkeen ja lastensa edustajana, ja hän oli vähällä itsekin päätä hengestään. Elokuvasta on siivottu pois Kristinan elossa olleet pojat, mikä on historioitsijan silmään ärsyttävää: juuri pojat, mahdolliset tulevat valta-aseman perijät, olivat tärkeä peruste Kristinalle käyttää valtaa hänen miehensä kuoltua. (Kristinasta lisätietoja Svenskt kvinnobiografiskt lexikonissa https://skbl.se/en/article/KristinaNilsdotterGyllenstierna )

Mitä tulee Anna ”Erikssoniin”, jonka mies Johan Natt och Dag kuolee Tukholman verilöylyssä, hänen ”sukunimensä” on anakronismi. 1500-luvulla ei käytetty -son-päätteisiä sukunimiä, mutta sen sijaan kyllä paljon patronyymejä -son ja –dotter. Aatelisetkaan eivät usein käyttäneet sukunimiä Tuleva ”Kustaa Vaasa” oli hänkin vain ”Kustaa Erikinpoika”, Gustav Eriksson. Anna ”Erikssonin” tulisi siis olla Anna Eriksdotter, mutta se olisi oletettavasti ollut liian mutkikasta elokuvan maailmaan. Kieltämättä asiaa on välillä vaikeaa selittää englanninkielisissä tieteellisissä artikkeleissakaan. (Sukunimien käytöstä lisää tässä blogitekstissä https://anulah.wordpress.com/2020/12/04/omaa-sukua-aina-vaan/)

Tukholman verilöylyn aikoihin eli joka tapauksessa Anna Erikintytär, Bielken sukua, jonka mies Johan Natt och Dag menehtyi Tukholman verilöylyssä. Tämä Anna ei kuitenkaan lähtenyt housuasussa yksityiselle kostoretkelle, vaan piti Kalmarin linnaa hallussaan ja johti sen puolustusta, tarjoten suojelusta kapinanjohtaja Kustaa Erikinpojalle, tulevalle kuninkaalle. (Anna Bielkestä lyhyesti esimerkiksi Svenskt kvinnobografiskt lexikonissa https://skbl.se/en/article/AnnaBielke). Anna noudatti tässä äitinsä esimerkkiä. Olihan hän Viipurin linnaa johtaneen Erik Turenpoika Bielken ja Gunilla Johanintytär Besen tytär, ja Gunilla-äiti oli pitänyt Viipurin linnaa hallussaan miehensä kuoltua – omien lastensa etujen valvojana. (Lisätietoja esimerkiksi tästä artikkelistani: https://skbl.se/en/article/GunillaJohansdotterBese) Olisi mukava nähdä historiallinen elokuva, joka hahmottaisi naisten roolin juuri dynastian perinnön jatkajina ja leskivallan käyttäjinä; nykyisissä menneisyyteen sijoittuvissa elokuvissa he usein ovat vain moderneja yksilöitä henkilökohtaisine agendoineen. Unionikuningatar Margareetasta kertova elokuva tavoitti tämän aiheen paremmin (ks. esim. tämä blogiteksti: https://anulah.wordpress.com/2022/02/06/aiti-ja-poika/).

Tukholman verilöylyn ja Kristian II:n hovin liepeillä liikkui myös historiallisia naisia, joita ei ole otettu mukaan elokuvan tarinaan. Kristian II oli tosiasiallisesti naimisissa Habsburg-prinsessa Isabellan (Tanskassa Elisabet) kanssa, mutta jatkoi silti suhdettaan Dyvekeen, nuoreen naiseen, jonka äiti Sigbrit Willoms oli mahtava kauppias (ks. esim. https://en.wikipedia.org/wiki/Sigbrit_Willoms), jonka vaikutusvallasta kuninkaaseen olisi saanut oman elokuvansa. Dyveke kuoli epäselvissä olosuhteissa, ja hänen kuolemaansa viitataan ohimennen elokuvassa, mutta skandaalinomainen suhde ja varsinainen puoliso on jätetty tarinasta kokonaan pois. (Habsburg-suhteet avasivat Kristian II:lle tien Kultaisen taljan ritarikuntaan, ja Kristian esiintyikin maalauksissa aina taljaa kuvaavan kaulariipuksen kanssa. Elokuvassa riipuksesta on tehty jonkinlainen kultainen hampaankaivelukoukku.)

Tukholman verilöyly kuuluu pohjoismaisten veristen välienselvittelyjen sarjaan. Keskiajalla erinäiset mahtavien perheiden kohtaamiset ja juhlat kääntyivät veritöiksi ja kuolemaksi. Kristian II ja Gustav Trolle saivat ruotsalaisessa historiankirjoituksessa konnan roolin. Kristiania kutsuttiin Ruotsissa Kristian Tyranniksi, ja viholliset vertasivat 1590-luvulla Kaarle-herttuaa tähän tyrannin prototyyppiin (lisää Kaarle-herttuasta esimerkiksi tässä bloggauksessa: https://anulah.wordpress.com/2017/04/23/pyovelin-miekka-ja-muut-hankalat-aihetodisteet/)

Koska tapahtumat liittyivät korkean tason valtataisteluun, niistä pyrittiin sekä levittämään poliittisesti värittyneitä kuvauksia että hävittämään tietoja. Elokuvassa sivutaankin kysymystä, kuka lopulta kirjoittaa historiaa ja kenen näkökulmasta se kerrotaan. Vaikka Tukholman verilöylystä on puhuttu paljon historiankirjoituksessa, monet yksityiskohdat ovat hämärän peitossa tai sekoittuneet eri suunnilta syydetyn propagandan sumuun. Selviteltävää riittää, vaikka hiljattain Ruotsin Kansalliskirjasto maksoi kaksi miljoonaa kruunua Olaus Magnuksen kirjoittamasta, aiemmin tuntemattomasta silminnäkijäkuvauksesta, joka löytyi erään vanhan kirjan sivuilta. (Aiheesta mm. Helsingin Sanomien uutinen: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005615397.html)

Elokuvan kielivalinnan on ilmeisesti ajateltu vetoavan laajempaan kansainväliseen yleisöön. Tällöin myös näyttelijöiden joukkoon solahtanee helposti useita eri kansallisuuksia. Mutta voi sillä olla sekin vaikutus, jonka eräs lukiolaisoletettu taannoin totesi junassa matkatovereilleen, pohtiessaan toista historiallista mäiske-elokuvaa: ”Napoleon oli v***n hyvä, mutta vähän meni maku, kun ne puhu englantia.”

PS. Vartiointi tuntui kyllä järjestetyn huonosti. Vahtikoirat eivät oivalla haukkua, kukaan ei muka huomaa kartanolle ratsastavia korstoja, vartiomiehet ovat leireissä kovin harvassa.

Stockholm Bloodbath, Internet Movie Database (IMDb) https://www.imdb.com/title/tt18163814/?ref_=tt_mv_close

Margrete I, Internet Movie Database (IMDb) https://www.imdb.com/title/tt9308390/?ref_=nm_flmg_c_9_act

Kuuntele myös: ”Stockholm Bloodbath – Pohjoismaiden historian suurimmat verikekkerit”, Yle Kulttuuriykkönen (16.1.2024). Juhani Kenttämaan vieraina studiossa prof. Anu Lahtinen, elokuvatoimittaja Lauri Lehtinen sekä SKS:n arkiston johtaja Outi Hupaniittu. https://areena.yle.fi/podcastit/1-67449206

Olaus Petri -lainaus Kari Tarkiaisen teoksen Sveriges Österland (SLS 2008 s. 258) mukaan.

Jätä kommentti

Lotta Svärd ja lotat vaiettu aihe?

15.10.2023 klo 6:20 am (Elämää hollituvassa, Historiaa, Kirjat, Oma työ, Taide ja kulttuuri, Tutkimus)
Tags: , , , , , , , , , , , , , , ,

Lauantain Hesaria lukiessa 14.10.2023 vähän harmitti, että taas oltiin lehdessä sitä mieltä että tutkijoita ei kiinnosta. Tällä kertaa ”porvarillisena pidetty lotta-liike ei ole naistutkijoita kiinnostanut” (kirjailija Silja-Elisa Laitosen haastattelu). Meillä nyt kuitenkin on Lotta Svärd -liikkeen järjestötutkimusta, tekijöinä mm. nykyiset professori Tiina Kinnunen sekä dosentit Marjo-Riitta Antikainen, Seija-Leena Nevala-Nurmi, Maritta Pohls jne. Tutkielmia paikallisista lotista tai lotta-aiheista valmistuu liki vuosittain. Pikaiset lukuvinkit täältä:
https://blogit.utu.fi/poliittinenhistoria/2021/05/12/maanpuolustuksesta-mangaan-satavuotias-lotta-svard-tutkimuksen-kohteena/

Tämä ”tutkijat vaikenevat” / ”tutkijoita ei kiinnosta” -väite pulpahtaa pintaan milloin missäkin aiheessa, kuten olen todennut esimerkiksi Historiallisessa Aikakauskirjassa (kuvakaappaus alla, linkki https://www.historiallinenaikakauskirja.fi/wp-content/uploads/2021/10/HAik_3_2021_suuntaviivoja.pdf):

– Pahoittelen assyriologi-sanaan osunutta typoa, i on tippunut pois.

Marraskuun 15. päivänä 2023 ilmestyy teos Tietokirjallisuuden lajit ja rajat (Gaudeamus), jossa artikkelini ”Tutkija, toimittaja ja taiteilija historian tulkkeina” käsittelee yhteyksiä ja tietokatkoksia näiden kolmen kentän – tieteen, taiteen, median – välillä. https://kauppa.gaudeamus.fi/sivu/tuote/tietokirjallisuuden-lajit-ja-rajat/4841004 Sama ongelma on tunnistettu myös Ruotsissa. (*

Yleisesti ottaen, jos tulee vastaan ihan mistä vaan historia-aiheesta väite, että historioitsijoita / tutkijoita ei ole kiinnostanut tai että ollaan vaiettu, niin mielestäni kannattaa tarkistaen (edes googlata tai) tehdä pikainen kirjallisuushaku esimerkiksi osoitteessa https://kansalliskirjasto.finna.fi/ tai helka.helsinki.fi (kannattaa valita ”uusin ensin”, niin esim. 1920-luvun julkaisut eivät pomppaa sotkemaan tuloksia). Kuten yllä mainitussa artikkelissani totean, yksi ongelma lienee se, että ihmistieteet putoavat usein mediassa kulttuuri- ja tiedepalstojen väliin eikä niistä uutisoida, jolloin vaikutelma voi olla, että ei ole tutkittu.

Toki historiantutkijoita on Suomessakin rajallinen määrä ja ihan kaikesta emme ehdi joka vuosi julkaista uutta kirjallisuutta. Ja toki monissa sotahistorian esityksissä käsitellään paljon enemmän miesten tekoja ja esimerkiksi Mannerheimista on ilmestynyt teoksia varmaan vuosittain koko itsenäisyytemme ajan, mutta naisista riittää tutkittavaa ja tutkitaan myös. Historia-alalla on parhaillaan meneillään väitökirjatutkimus, jossa käsitellään naisten (usein vähäistä) esittämistä oppikirjojen sotahistorian osuuksissa. Aihetta tutkivan FM Hilda Tolosen maisterintutkielma on jo avoimesti luettavissa verkossa: https://helda.helsinki.fi/items/69250414-14da-46cc-85ff-89146d82ab93

Olen esimerkiksi kevätlukukaudella 2024 käynnistämässä kurssin, jossa on tarkoitus kirjoittaa lottien pienoiselämäkertoja Lotta Svärd -museon käyttöön, toivottavasti pääsette lukemaan niitä verkostakin ennen pitkää. Elämäkertatöiden apuna käytämme arkisto- ja aikalaisaineistoja sekä tutkimusta, josta tässä pari klassikkoa. Juho Wilska esitteli ne poliittisen historian blogitekstissä sanoilla ”Puuhaa koko lottajärjestön juhlavuodeksi, lue läpi Lottien Suomi -hankkeessa julkaistut kirjat!”

Annika Latva-Äijö (2004): Lotta Svärdin synty. Järjestö, armeija, naiseus 1918–1928.
Pia Olsson (2005): Myytti ja kokemus. Lotta Svärd sodassa.
Tiina Kinnunen (2006): Kiitetyt ja parjatut. Lotat sotien jälkeen.
Maritta Pohls & Annika Latva-Äijö (2009): Lotta Svärd. Käytännön isänmaallisuutta.
Marjo-Riitta Antikainen (2012): Velvollisuuden kutsu. Fanni Luukkonen johtajana.

(* Ruotsissa käydystä keskustelusta ks. esim. Lisa Bjurwald, ”Striden om biografin” 6.12.2021, https://dels.nu/striden-om-biografin/ Ebba Witt-Brattström, ”Rena rama trollfabriken när de ignorerar forskning” 29.9.2022, https://www.expressen.se/kultur/ebba-witt-brattstrom-1/rena-rama-trollfabriken–nar-de-ignorerar-forskning/ (Kiitos ruotsalaiset ja suomenruotsalaiset kustantamo-kontaktit asian esiin tuomisesta!)

Lisäys: Toimittaja Minna Uusivirta on todennut Journalisti-lehden jutussaan, että aiemman Etsi Xpertti -palvelun loppuminen on vaikeuttanut asiantuntijoiden löytämistä. https://journalisti.fi/artikkelit/2023/02/kysymykseesi-ei-enaa-vastata-miksi-toimittajille-tarkoitettu-etsi-xpertti-palvelu-lopetettiin/ Mitä taas tulee tutkijoiden löytämiseen yliopistojen sivuilta, käyttäjäkokemus on usein tämän kuolemattoman blogitekstin kuvauksen mukainen: https://avoimenmaan.wordpress.com/2017/09/04/tutkijoiden-loytaminen-yliopistojen-nettisivuilta/

Jätä kommentti

Pohjoismaiset päivät siltoja rakentamassa

12.08.2023 klo 8:20 am (Historiaa, Oma työ, På svenska, Taide ja kulttuuri, Talous ja yhteiskunta, Tutkimus)
Tags: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

På svenska: Bloggaren har deltagit i Nordiska dagar på Drakamöllan (7-8 augusti 2023, se programmet nedan) och rapporterar om presentationer och diskussioner som varierade från vetenskap och kultur till ekonomi och idrott. Många intressanta inlägg! Rasmus Emborg och Ina Mickos, representanter för Ungdomens Nordiska Råd, höll ett aktuellt tal om ungas ställning. En central önskan var att unga skulle inkluderas i beslutsfattande och diskussion från början, istället för att prata över deras huvuden eller försöka gissa vad de vill. Förhoppningsvis gav presentationen nya idéer om hur man kan agera framöver för att vara mera inklusiva. Och det var så många intressanta inlägg som fysikern Clara Veltes presentation om grundforskningens betydelse – kolla gärna hennes spännande projekt gällande turbulens: https://www.dtu.dk/english/news/all-news/nyhed?id=2d52d982-ae78-4a22-9fa1-d2f4e1eea619! Mera information om Drakamöllan går att hittas på hemsidan https://nordisktforum.com/

Drakamöllan on nähnyt monenlaista vuosisatojen mittaan – se on ollut tavallinen maatila, se on nähnyt ruukkitoiminnan kukoistuksen ympäröivässä Skoonessa, ja siellä on asunut Flower Power -kulttuuriväkeä, ennen kuin siitä tuli nykyisen omistajansa Ingalill Thorsellin johdolla kartanohotelli ja monenlaisten tieteen ja kulttuurin edustajien kokoontumispaikka. Siellä järjestetään kesällä myös aivan erityinen oopperatapahtuma. Keväisin ja syksyisin Drakamöllan tarjoaa mahdollisuuden hakea stipendiä viikon tai kahden oleskeluun Nordiskt Forum -kohtaamisissa, jolloin kourallinen ihmisiä kokoontuu eri puolilta pohjoismaita – kukin edistää omaa tieteen, taiteen tai politiikan hankettaan, mutta aterioilla keskustellaan yhdessä hankkeista sekä kaikesta muustakin maan ja taivaan välillä. Kesäisin lähiniityllä laiduntaa islanninhevosten lauma, ja kivenheiton päässä alkaa luonnonsuojelualue.

Elokuussa 2023 järjestettiin ensimmäistä kertaa Pohjoismaiset päivät (Nordiska dagar), joissa puhuttiin Pohjolasta ja pohjoismaisesta yhteistyöstä monelta kantilta. Ohjelman alla joitakin otteita päivien puheenvuoroista.

Pohjoismainen yhteistyö ja rauhanomainen rinnakkainelo eivät ole mitenkään itsestäänselvä tai historiallisesti vakaa asia. Valtakunnat ja seudut ovat vuosisatojen mittaan ajautuneet valtataisteluihin ja suorastaan sotiin keskenään – ja Ruotsiin kuuluvassa Skoonessa on yhä esimerkiksi kirkossa muistosanat, joissa ylistetään paikallisten urheutta, kun nämä 1600-luvulla ajoivat pois Ruotsin sotajoukot. Myös monenlaista sanailua ja vinoilua voi havaita – uudehko elokuva unioninkuningatar Margareetasta toi esiin jo keskiajallakin esitettyjä epäluuloja naapurikansojen välillä.

Eroja onkin melko paljon: kun pohdittiin, millainen on päätöksenteon ”pohjoismainen malli”, moni viittasi ruotsalaiseen laajan keskustelun malliin. Tähän kuitenkin todettiin, että Tanskassa ja Suomessa päätöksiä tehdään toisaalta nopeammin ja varsinkin Suomessa kovin vähällä keskustelulla. Kansainvälisessä vertailussa maat ovat silti lopultakin yllättävän läheisiä. Professori Åsa von Schoultz (Helsingin yliopisto) totesikin esityksessään, että esimerkiksi luottamus demokratiaan ja poliittiseen järjestelmään vaihtelee pohjoismaasta toiseen, mutta maailmanlaajuisessa vertailussa erot kutistuvat varsin pieniksi. Ja joskus into yhteisestä maailmasta on noussut suureksi: Morthen Norhagen Ottesen ja Rasmus Glenthøj kertoivat esityksessään1800-luvun skandinavistisista vallankaappaushankkeista, joista olivat löytäneet aiemmin tuntematonta aineistoa.

Päivän kulttuuriosuudessa Lise Bach Hansen ja Lars Mogensen sanailivat hauskasti kulttuurista ja yhteistyöstä Tanskan ja Ruotsin välillä. Lise Bach Hansen kertoi, että Tanska käyttää enemmän rahaa kulttuuriin, mutta että sen paremmin tanskalaiset kuin ruotsalaisetkaan eivät usko, kun heille siitä kerrotaan. Ruotsalainen keskustelukumppani kiirehtikin heti ”epäilemään”, että kruunun kurssiheilahtelut selittävät asian. Puhujat pohtivat mahdollisuuksia ja haasteita järjestää enemmän tanskalaisia ja ruotsalaisia yhteistilaisuuksia ja ylittää maiden välisiä kielimuureja. Lars Mogensenin mukaan tanskaa puhuva studiovieras ruotsalaisessa kulttuuriohjelmassa herättää radion kuuntelijoissa aina paljon reaktioita.

Jennie Fahlström kertoi Stockholms handelshögskolanin taide- ja kulttuurityöstä. Työskenneltyään taideyhdistyksessä hän ryhtyi opiskelemaan Hankenissa oppiakseen lisää yritysten taidesuhteesta. Haastattelujen mukaan taidekokoelma alkaa usein opiskeluvaiheen satunnaishankinnoista eikä esim. investointina. Hanken on panostanut taide- ja kulttuuriyhteistyöhön: taidekoulujen loppunäyttelyitä Hankenissa, kirjallisuuspiirejä jne. Fahlström ja Erik Wetter kertoivat myös siitä, miten merkittävässä roolissa perheomisteiset yritykset ovat sekä maailmanlaajuisesti että Pohjolassa, myös kulttuurin ja taiteen tukijoina.

Rasmus Emborg ja Ina Mickos, nuorten pohjoismaisen neuvoston edustajat, pitivät aina ajankohtaisen puheenvuoron nuorten asemasta yleisesti ja Pohjolassa erityisesti. Keskeinen toive on tietenkin, että nuoret otettaisiin mukaan päätöksentekoon ja keskusteluun alusta alkaen eikä puhuttaisi heidän päänsä yli tai koetettaisi arvailla, mitä he haluavat. Totesin miettiväni, että tässäkin iässä koen usein, että minua infantilisoidaan ja että päätöksenteossa puhutaan pääni yli, ja on tullut tietty turhautuminen vaikutusmahdollisuuksiin – kuitenkin tilanne tietenkin erilainen kuin aikoinaan. Puheenvuoro sanallisti joitakin ongelmia, joita olen miettinyt vaikken ole osannut tarkkaan sanoittaa, ja antoi toivottavasti uusia ideoita siitä, miten toimia jatkossa.

Tieteestä esitettiin hyvin monenlaisia tärkeitä puheenvuoroja. Clara Velte kertoi turbulenssin ydinongelmia käsittelevästä ERC-tutkimuksestaan ja toi esiin perustutkimuksen ongelmat: miten saada rahoitusta hyvin perustavanlaatuisten fysiikan ja matemaatikan ongelmien ratkaisemiseen, jos ei niistä pysty heti osoittamaan suuria voittoja? Omaa hankettaan nyt menestyksekkäästi pyörittävä Velte kertoi matkan varrella kohtaamistaan haasteista ja totesi, että perustutkimusta tehdään nyt enemmän muualla kuin pohjoismaissa, mikä voi johtaa tieteellisen ydinosaamisen heikkenemiseen, jos aina etsitään helppoja ja nopeita sovelluksia. Lisätietoja hankkeesta: https://www.dtu.dk/english/news/all-news/nyhed?id=2d52d982-ae78-4a22-9fa1-d2f4e1eea619

Mona Forsskåhl, Arcadan rehtori, käsitteli tieteen, kulttuurin ja sivistyksen hyvin moninaisia polkuja oman kokemuksensa kautta. Hän totesi, että tieteelle ja koulutukselle on ominaista se, että pohtii sitä, missä on voinut erehtyä. Jatkopohdintana mieleeni tuli, että tämä piirre voi tehdä tieteentekijöistä haavoittuvaisia tilanteessa, jossa esim. poliitikko tai byrokraatti ei lainkaan ole kiinnostunut pohtimaan missä voisi olla väärässä, vaan latelee tieteentekijöille ”totuuden” heidän omasta alastaan. Tästä on Ilona Kemppainen kirjoittanut tuonnoin blogissaan: https://avoimenmaan.wordpress.com/2018/09/19/akateemiset-zombit/

Paljon kaikkea muutakin kiinnostavaa kuultiin – musiikkitaiteesta huolehti säveltäjä Sten Sandell, jonka sanaa, säveltä ja ääntä yhdistelevät teokset saivat ainutlaatuisen säestyksen ulkoa kantautuneista sateen ja tuulen kohinoista. Hans-myrsky kuitenkin kulki pääosin lännestä ja pohjoisesta ohi, ja puolensataa osanottajaa sai nauttia monipuolisesta ohjelmasta sääolojen häiritsemättä. Monipuolinen päivitys pohjoismaisiin elämänaloihin antoi uutta virtaa alkavaan syksyyn.

Kirjoittaja on Suomen ja Pohjoismaiden historian professori, joka oleskeli Drakamöllanissa Svenska Litteratursällskapet i Finlandin stipendiaattina keväällä 2023 ja joka työstää yleisesitystä Pohjoismaiden historiasta.

Islanninhevosia niityllä Drakamöllanin vieressä.

Päivitys 5.2.2024: Suomen Drakamöllan-alumnien tapaamisessa sovittiin, että Nordiskt Forum -viikkoihin osallistuneiden järjestäessä tapahtumia voidaan käyttää tunnistetta Nordiskt Forum Drakamöllan eli #NordisktForumDrakamöllan

Jätä kommentti

Jane Eyren maailmat

15.05.2023 klo 8:01 am (Historiaa, Kirjat, Oma työ, Taide ja kulttuuri, Tutkimus)
Tags: , , , , , ,

Viime päivityksessä viipyilin Elizabeth Gaskellin kirjoittamassa Charlotte Brontën elämäkerrassa ja päädyin sitten myös lukemaan uudelleen Jane Eyren – suomennettuna Kotiopettajattaren romaanin. Kun jotain kirjaa lukee uudestaan eri elämäntilanteissa, käy kiinnostavaksi paitsi kirjan tarina, myös lukukokemuksen muutokset. vaihtelevat.

Lapsena olin kiinnostunein Jane Eyren jännittävistä nuoruusvuosista ja kirja jäi kerran toisensa jälkeen kesken siinä kohdilla, kun Jane oli täysikasvuinen ja saapui Thornfield Halliin kotiopettajattareksi. Koululaisen silmissä aikuishahmot (parikymppinen Jane ja 35-vuotias Rochester) hoippuivat haudan partaalla eikä heillä voinut olla paljoa kiinnostavaa sanottavaa. Viime vuosina taas Jane Eyren lapsuudenkuvaus on tuntunut uuvuttavan sadistiselta, joten olen usein päinvastoin hypännyt siitä yli.

Mutta nyt ajattelin lukea kirjan rauhassa alusta loppuun. Pysähdyin erikseen miettimään, miten maisemat ja huonetilat tuntuivat levollisilta (joskin usein myös ummehtuneilta tai kylmiltä ja vetoisilta), kun niissä ei ollut mitään digitaalista hälinää. Lukiessani saatoin mielessäni kuulla kellon raksuttavan, nähdä lyhdyn valon liikkuvan seinällä, viimesyksyisten lehtien kahisevan, kun Jane Eyre nojautui aitaan ja katseli talvisia, mutta vähälumisia maisemia.

Tällä lukukerralla vaikutuin myös siitä, miten Charlotte kuvaa lapsen maailmaa: pelästystä pylväsmäisen Brocklehurstin edessä, sitä, miten päähenkilön maailmassa pyörteilevät havainnot lastenkamarista, alakuloisista syksyisistä maisemista ja toisaalta mielikuvituksen ja tarinoiden luomat haavekuvat Lapinmailta Kauko-Itään. Usein, kun sote-ongelmista uutisoidaan, mieleeni tulee, että paras tapa välttää huonoa hoitoa on sama, jolla lapsi-Jane toivoi välttävänsä helvetin: ”Minun täytyy pysyä hyvin terveenä eikä kuolla ollenkaan.”

Ensimmäiset luvut saavat myös miettimään, että apteekkari Lloyd antaa esimerkin, miten lasten kaltoinkohtelu tunnistetaan. Gatesheadissa Jane Eyreä moititaan alakuloisuudesta, ja hänen surunsa syitä vähätellään. Apteekkarille tarjotaan monenlaista selitystä Janen huonosta voinnista, mutta Lloyd näkee ristiriidat selitysten ja omien havaintojensa välillä ja onnistuu kysymään orvolta lapselta paljastavia kysymyksiä. Jane Eyre taas kiteyttää kaltoinkohdellun uskoutumisen riskit pelätessään ”menettävänsä tämän ensimmäisen ja ainoan tilaisuuden huojentaa surujani kertomalla niistä”.

Lukukokemus vei yhtäältä muistoihin aiemmista omista lukukerroista analogisemmalla 1900-luvulla. Toisaalta totesin, että nykyajassa on puolensa. Voi helposti hakea lisätietoja henkilöistä, tapahtumista ja teoksista, joihin kirjassa viitataan. Ennenkin hain kirjoja, joihin viitattiin, mutta usein ne olivat vaikeita löytää. Esimerkiksi Helena Burnsn lukema Rasselas jäi aikoinaan arvoitukseksi, mutta nyt sen voisi lukea verkosta: https://en.wikipedia.org/wiki/The_History_of_Rasselas,_Prince_of_Abissinia

Näinä päivinä voi myös helposti etsiä netistä vaikkapa ”Wolfen kuolemaa kuvaavan maalauksen”, https://www.gallery.ca/collection/artwork/the-death-of-general-wolfe-0 jollainen oli Jane Eyren käyttämässä huoneessa Millcotessa – lyhyessä siirtymätilanteessa, jossa hän odotti kuljettajaa hakemaan hänet Thornfield Halliin. Huoneen tauluista on tehty oma analyysinsa: https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1179/bst.2002.27.3.247?journalCode=ybst20 Osa tämäntyyppisistä artikkeleista on sellaisia, etten oikein osaa päättää, ovatko ne (tai niiden lukeminen) oppineisuuden huipentumia vai jonkinlaista fanituksen kanavointia. Tällainen ongelma taitaa välillä vaivata monenkin tutkimusaiheen kanssa.

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana tutkimus on kääntänyt esiin todella paljon siitä, mikä Brontën teoksissa on kolonialistista ja imperialistista, ja kai se on tarpeellista (vaikka joskus tuntuu, että siitäkin olennaisin sanottiin jo 20 vuotta sitten). Mutta ainakin kolonialismi pönöttää turkkilaissohvana keskellä punaista huonetta kirkkaasti näkyvänä, nykyään se lymyää kännykän metalleissa ja suklaamunien käsittämättömissä halpalahjoissa.

Benjamin West, The Death of General Wolfe, National Gallery of Canada, Ottawa,
https://en.wikipedia.org/wiki/The_Death_of_General_Wolfe

Jätä kommentti

Humanists of late capitalism

09.05.2023 klo 8:33 am (Elämäntapoja, Kirjat, Oma työ, Taide ja kulttuuri, Tutkimus)
Tags: , , , , , , ,

Minna Lindgrenin uudessa romaanissa Sävelsinkö väitöskirjatutkijan maailma menee apokalyptisenpuoleiseen kaaokseen, kun hän yrittää tutkia juhlitun, dementoituvan säveltäjän työtä etnografian keinoin. Hän toisin sanoen haastattelee 90-vuotiasta säveltäjää, jonka koti on puolittaisessa lahoamisen tilassa ja niin on muistikin. Samaan aikaan myös väitöskirjatutkijan oppiaine, tiedekunta ja yliopisto ovat hajoamisen tilassa. Ohjaava professori istuu seminaarien aikana etänä eri kehittämiskokouksissa ja lopulta ilmassa on viimeinen sammuttaa valot -tunnelmaa.

Lindgrenin kirja resonoi vuosikymmenten takaisten ja nykyisten väitöskirjatutkijoiden tuskaisten tuntojen kanssa. Lukiessa mieleeni tulivat muun muassa René Gothonin varsin raadollinen teos ”Oletko neuvoton? Lohdutuksen sanoja opinnäytteen laatijalle” (1991) josta en oikeastaan muista lohdutuksen sanoja vaan mitä kammottavimpia kuvauksia siitä, miten tutkielmantekijät jätetään heitteille liian suurten odotusten keskelle. Myös Pirkko Lindbergin Candida-romaani muistuu mieleen: siinä Lindberg vinoilee kansainvälisyyttä ja eurooppalaista kulttuuria kiitteleville yliopistilaisille. Tarina seurailee Voltairen Candiden vaiheita, samanlaisesta idealismista vastoinkäymisten kautta voipumiseen.

Lindgrenin kirjaa lukiessa tulee ikävä eurooppalaisen kulttuurin ihailua – nyt jäljellä on lähinnä kyyninen kapitalismi, älykköposeeraus ja hyödyntavoittelu, jonka nimissä opetus ja tutkimus siirretään tekoälyn valvontaan ja tutkijat ulkoistetaan siivoojiksi ja vanhustenhoitajiksi. Hoivatyöläis- ja tutkijaproletariaatin elämät kietoutuvat toisiinsa, kun apurahatutkija joutuu auttamaan laulavaa vanhushoitajaa dementoituvan säveltäjän saattohoidossa.

Nauru takertuu kurkkuun, niin mustaa huumori on, ja vaikka tiedemaailman ja vanhustenhuollon ongelmia karnevalisoidaan, kirja osuu moniin oikeasti kipeisiin kohtiin. Sekä tutkijat että hoitajat rämpivät ongelmissa ja toimintalabyrinteissä, jotka tilastoissa ja poliittisessa puheessa kehystetään fantastiseksi post-gutenbergiaaniseksi pluskyvykkyydeksi. Luin kirjan samaan aikaan, kun HS uutisoi ettei kaikki koulutus kannata (palkkapussin kannalta) ja julkisuudessa keskusteltiin yliopistojen englannin kielen käytöstä tilanteissa, joissa sen paremmin opiskelijat kuin opettajat eivät oikein hallitse kieltä. Kirjan kuvaukset kieli- ja tulkintaongelmista tutkijaseminaarissa resonoivat samojen ongelmien kanssa.

Väitöskirjatutkijoiden ohjaajana en oikein osannut irrottaa kuvausta todellisesta elämästä ja olin lukiessani kiukkuinen sekä päähenkilön saamasta huonosta väitöskirjaohjauksesta että päähenkilön nääntyneestä naiviudesta, jotka toisaalta resonoivat tosimaailman pahimpien tilanteiden kanssa. Pitäisikö Sävelsinkö-teos ehkä lykätä luettavaksi kenelle tahansa, joka pohtii tutkijaksi ryhtymistä? Väitöskirjatutkijan kokemukset resonoivat sen turhautumisen kanssa, jota saan viikoittain lukea somepäivityksistä.

Vaikka kirja ei ole suoraan todellisuutta toistava, se heijastelee tieteentekijöiden hämmennystä vaatimusten ristipaineissa ja toimii ehkä varoittavana esimerkkinä siitä, että tietyissä tilanteissa voi olla parempi mennä suoraan suorittavaan työhön kulkematta akateemisten pilvilinnojen ja romahdusten kautta. Tarvittaisiin ehkä tiedemaailman ulkopuolinen arvioimaan, miten hauska tai humoristinen kirja on. Ajattelemisen aihetta se antaa. Musiikkimaailman asiantuntija ehkä puolestaan kiinnittäisi huomiota erityisesti säveltäjämaailman teemoihin ja voisi päätyä aivan toisenlaisiin havaintoihin.

Illalla havaittua: kirjan kansiteksti hehkuu laskevan auringon valossa, heijastaen hienosti taivaan kirkkautta pimenevässä huomeessa.

—————————————

Ks. myös blogilastu ”Paholainen pukeutuu tohtorinhattuun” vuodelta 2007.

Tuoreita ”aiotko tutkijaksi, lue nämä ensin” -puheenvuoroja viime ajoilta
Anu Wartiovaara: Suomen tieteen kilpailukyky hiipuu salakavalasti https://www.tieteessatapahtuu.fi/index.php/numerot/2-2023/suomen-tieteen-kilpailukyky-hiipuu-salakavalasti-hatahuuto-nuorten-tietelijoiden
Mona Mannevuo: Yliopistossa opin pelkäämään työttömyyttä https://yle.fi/a/74-20033527

1 kommentti

Fredrika Runeberg 1500-luvun kuvaajana

05.02.2023 klo 3:53 pm (Historiaa, Kirjat, Tutkimus)
Tags: , , , , , , , , , , , , , ,

J L Runebergin rintakuva pöydällä, Fredrika Runebergin kuva "lattialla" kahvilan näyteikkunassa

Historiallisia romaaneja lukiessa huomaa välillä, että kirjailijat ovat jo pohtineet samoja asioita kuin tutkijat myöhemmin. Esimerkiksi Kaari Utrion romaani Kirstin (1968) tuo esiin 1500-luvun elämästä monenlaisia osuvia havaintoja, ja Ursula Pohjola-Pirhosen romaanissa Rautamarskin tytär (samoin 1968) pohditaan onnistuneesti Ebba Stenbockin asemaa Turun linnan henkisenä johtajana, käskynhaltija Klaus Flemingin kuoltua.

Pohjolan-Pirhosen romaanin pohdinnat ovat selvästi perustuneet tutkimuksessa käytettyihin kirjekopioihin vuoden 1597 Turun linnan piirityksestä (ns. Finska acterne). Ja sanon tämän positiivisessa mielessä. On hauska kohdata muita, jotka ovat viipyneet samojen naishistoriankin kannalta tärkeiden lähteiden äärellä, joita tutkimuksessa ei tästä näkökulmasta ole kovin paljoa esitelty.

Fredrika Runebergin (os. Tengström, 1807-1879) kirjallisessa tuotannossa taas näkyvät esimerkiksi Samuel S. Lönbomin 1700-luvulla julkaisemat lähdeteokset, joihin painettiin monia 1590-luvunkin tärkeitä lähteitä. 1800-luvun kaunokirjallinen tuotanto ja historiantutkimus limittyivät monin tavoin – olihan historian professori Zachris Topeliuskin erityisen tunnettu Välskärin kertomuksista ja muista historiallisista romaaneista, joissa kirjoitettiin tulkintaa suomalaisten omasta historiasta.

1800-luvun historiallisissa romaaneissa ja näytelmissä kirjailijat marssittivat esiin monia 1500-luvunkin historiallisia hahmoja kuten Klaus Flemingin, Daniel Hjortin ja Ebba Stenbockin (jota he 1800-luvun tapaan, 1500-luvun tavan vastaisesti, usein kutsuivat Ebba Flemingiksi). Fredrika Runeberg otti omaan historialliseen teokseensa nämä todelliset henkilöt ja asetti heidät sivuhahmoiksi, mutta päähenkilönä oli kuvitteellinen aatelisneito, romaanin nimihenkilö Sigrid Liljeholm (1862).

Sigrid on hiukan kuin 1800-luvulta saapunut kaino tyttö, joka vähän syrjästä mutta kuitenkin sisäistä voimaa osoittaen seurailee todellisempien 1500-luvun aatelisnaisten edesottamuksia. Runeberg ei alun perin edes ajatellut, että teosta kutsuttaisiin romaaniksi vaan ajatteli sen kokoelmaksi kuvia ajasta – 1800-luvun naiskirjailijan yleistä varovaisuutta, tai ehkä myös seurausta siitä, että kirjailija kaikkien muiden velvollisuuksiensa lomassa ei aivan ehtinyt viimeistellä teostaan tasapainoiseksi romaaniksi.

Sigridin kohtalo sekä Flemingin perheen kohtalo kietoutuvat toisiinsa, ja hän elää Ebba Stenbockin ja tämän tyttärien kanssa niin nuijasodan alkuvaiheita kuin Turun linnan piiritystäkin. Lopulta, 1500-luvun tutkijan näkökulmasta hiukan anakronistisesti, Sigrid päättää jättää sulhasensa ja keskittyä tyttökoulun opettajaksi. Tässä on hiukan samanlaista sadunomaisuutta kuin Zachris Topeliuksen Tähtien turvatit -kuvitelmassa siitä, miten 1600-luvun orpotyttö olisi voinut saada korkeampaa oppia.

Kuten Pia Forssell ja Kati Launis ovat todenneet, Fredrika Runebergin voi tulkita tuottavan kahden eri ajan naiskuvia. 1500-luvun naiset ovat teoksessa aikaansaapia rouvia, Sigrid edustaa 1800-luvun säätyläistytön ihannetta. Puhtaudessaan ja säyseydessään nuori Sigrid henkilöi naisihannetta, jolla on hyvin vähän tekemistä renessanssin ja suurvalta-ajan naiskuvien kanssa. Joka tapauksessa, Launiksen toteamuksen mukaisesti, Sigrid Liljeholm on maamme ensimmäinen naiskirjailijan luoma naispäähenkilö, joka ei joko mene avioliittoon tai kuole.

1500-luvun historiaa tutkinut näkee, että Runeberg tunsi sekä aikansa lähdejulkaisut että tutkimuskirjallisuuden.  Hän on teoksessaan pohtinut paljon esimerkiksi vapaaherratar Ebba Stenbockin ja muiden, historiallisten ja kuvitteellisten, naishahmojen elämää ja asemaa. Ebban lisäksi hänen tyttärensä Katarina ja Hebla Fleming sekä naisen rajallista liikkumatilaa ja tytrannimaisen miehen valtaa tuskaileva Welam de Wijkin äiti saavat paljon tilaa kirjan sivuilla.

Sigridiä voisikin tulkita siten, että Runeberg kirjoittaa naisen historiaa 1500-luvulta kaukaiseen, utooppiseen tulevaisuuteen. ”Historiallinen romaani on tarjonnut hänelle mahdollisiuuden liikkua ajallisesti laajalla alueella, se on tarjonnut hänelle väylän kirjoittaa naisen historiaa ja tehdä näkyväksi se historia, jota eletään sotatantereiden ulkopuolella”, kirjoittaa Kati Launis (2005, 262). Ja edelleen Sigrid Liljeholm on kiinnostava sekä romaanina että historiallisten tapahtumien kuvauksena.

… on helpompi kirjoittaa J. L. Runebergistä mainitsematta Fredrika Runebergiä kuin päinvastoin. Riittäköön kuitenkin tällä erää huomio, että bloggauksen kuvituskuva (Fredrika ”lattialla”) sekä Mastodonissa käyty keskustelu innosti nyt kirjoittamaan Fredrika Runeberg os. Tengström 200 vuotta -juhlan kunniaksi 2007 laatimani esitelmän pohjalta.

KIRJALLISUUTTA

Lahtinen, Anu (2021). Ebba, kuningattaen sisar. Jyväskylä, Atena.

Launis, Kati (2005). Kerrotut naiset. Suomen ensimmäiset naisten kirjoittamat romaanit naiseuden määrittelijöinä. Helsinki, Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Pohjolan-Pirhonen, Ursula (1968). Rautamarskin tytär. Helsinki, WSOY.

Runeberg, Fredrika (2007 (1862)). Sigrid Liljeholm. Helsingfors, Svenska litteratursällskapet i Finland.

Runeberg, F. (2007). Min pennas saga. https://litteraturbanken.se/txt/lb10435130/lb10435130.pdf

Utrio, Kaari (1968). Kirstin. Helsinki, Tammi.

Jätä kommentti

”Ajattelin, että olisin ansainnut kiitosta enkä vihaa”- lue arkkiteinin jäätävä kirje!

03.02.2023 klo 1:19 pm (Historiaa, Oma työ, Tutkimus)
Tags: , , , , , , , , , , ,

[Edit: päätin vaihteeksi testata klikkiotsikkoa, vrt. https://anulah.wordpress.com/2017/03/07/hatkahdyttava-totuus-naantyneesta-vaimosta/]

Miten opastaa nuoria ihmisiä vaarallisessa maailmassa? Ongelmaa ovat joutuneet pohtimaan vanhemmat ja kasvattajat maailman sivu. Jo muinaiset sumerilaiset tuskailivat kiittämättömien lasten kanssa, ja Gottlund valitti 1800-luvun alussa, että lapset kurittavat vanhempiaan enemmän kuin vanhemmat lapsiaan. (Ks. https://anulah.wordpress.com/2012/11/03/ennen-lapset-kasvatettiin/)

Puoli vuosituhatta sitten eräs karkuripoika koetteli Turun arkkiteini Paulus Scheelin ja Tallinnan porvari Hans Suurpään välejä. Kirkollisten velvoitteidensa lisäksi Paulus Scheel kävi kauppaa ulkomaille, majoitti ulkomaisten kauppiaiden poikia näiden opiskellessa Turussa, ja oli vilkkaassa kirjeenvaihdossa monien kanssa.

Kun Paulus Scheelin palvelija kävi Tallinnassa vuonna 1510, Hansin poika Mårten karkasi isänsä ja äitipuolensa luota ja kätkeytyi Scheelin laivaan. Scheel puolestaan kohtasi pojan juuri ennen lähtöään Venäjälle neuvotteluihin, joten hän selitti ottaneensa pojan ja tämän asiat pikaisesti hoitoonsa, kunnes ehtisi perehtyä tilanteeseen paremmin.

Tapahtumasta käytiin poikkeuksellisen kovasanaista kirjeenvaihtoa, sillä Hans Suurpää syytti Paulusta ja tämän palvelijaa poikansa houkuttelemisesta Turkuun. Tällainen syytös kävi arkkiteinin kunnialle, ja Paulus lateli lyhyin, kiihtyneen oloisin virkkein oman kantansa, samoin kuin muutamia kasvatusohjeita:

Olisin varsin mielelläni nähnyt, että hän olisi heti palannut luoksenne. Mitään hyötyä en tiedä hänestä saavani. [–] Nyt kun palasin Venäjältä, hän seurasi minua tänne Ruotsiin ja käy nyt täällä koulua. Asunnon ja ruoan olen antanut hänelle ystävyytemme tähden. Jos haluatte hakea hänet pois, olkaa hyvä vaan. En pyytänyt häntä tänne, en hakenut häntä tänne, en aio häntä täältä pois ajaa. Olen antanut hänelle hyviä neuvoja parhaimpani mukaan mitä olen suinkin voinut. Ketään en voi pakottaa sinne, minne hän itse ei halua, en myöskään antaa kahlita ja vangita teidän tähtenne, tai ryhtyä pyöveliksi tai kyläpoliisiksi. Ei siis tarvitse kirjoittaa minulle niin loukkaavia kirjeitä [–]

Tiedätte nyt, että hän on täällä, toimikaa hänen kanssaan miten haluatte. Ajattelin, että olisin ansainnut kiitosta enkä vihaa siitä, että olen varjellut häntä joutumasta johonkin roistojoukkoon tai ryhtyä muuhun hullutukseen. Mutta jos suvaitsette ottaa vastaan neuvoni, kohdelkaa poikaanne rauhallisesti ja harkiten, jos haluatte hänestä aikanaan iloa. Ihmistä ei voi heti saada niin viisaaksi ja järkeväksi kuin mitä hänen tulisi olla. Teidät Jumalan haltuun uskoen. (Käännös AL, korjaukset tervetulleita)

Mårten Suurpää, oli saanut erityisenä suosionosoituksena Turun piispalta Maunu Särkilahdelta (Magnus Nicolai Stjernkors) testamenttilahjoituksen, jolla hänen oli määrä rahoittaa opintojaan. Ilmeisesti isä Hans oli kuitenkin haluton lähettämään poikaa Turkuun. Scheel ei ilmeisesti koskaan lähettänyt kirjettä, tai Hans-isä ei sitä ainakaan saanut – hän kuoli samoihin aikoihin, ja porvarin ja arkkiteinin riita raukesi.

Kun Mårten nyt oli orpo, hänen äitipuolensa ilmoitti, että uskoi mielellään Mårtenin Paulus Scheelin ja muiden turkulaisten huomaan, jotta nämä kasvattaisivat hänestä hyvän papin. Mårten opiskelikin tämän jälkeen sekä Turussa että myöhemmin Upsalassa. Birgit Klockars on arvellut, että hän saattaa olla sama henkilö kuin kirkkoherra Mårten Johannis, joka mainitaan Nauvossa 1530-luvun lopulla.

Otteita kirjeestä (Paval / Paulus Scheel, Turun tuomiokirkon arkkiteini, Hans Suurpäälle vuonna 1511). Diplomatarium Fennicum 5471, aiemmin Finlands medeltidsurkunder VII, 5471, http://df.narc.fi/document/5471, myös dokumentit 5423, 5424, 5449, samoin Birgit Klockars, I nådens dal, (1979),163 sekä Hanska & Lahtinen teoksessa Huoneentaulun maailma, SKS 2010. Kirjeet kuvattuna myös täällä https://www.doria.fi/handle/10024/124101

Venlige helsa forsent met Gudh. Som i skriffwe mik til, Hans, besynnerlige gode wen, bode nw och swa i höstres om ider son Morthen, at myn drengh skulde haffua stulit och lockat honom tedhan from ider etc., [–] Huad han [Morthen] swarade ther til, weth han sielff göra rekenskap fore. Män myn drengh vrsakade han oc alle andre, the i skepet wore, at the hade met honom inthe göra. [–]

Jagh hade ganska gerna seet, at han hade stragx komit ider tilhonde igen. Engen fordel weth iak mik aff honom haffua. [–] Nw sidhan jak kom fron Rytzelandh folde han mik hiit til Abo oc gonger her nw til scola. Kosten och hwsrwm hauer jach vnt honom for wener skuldh. Teckis ider lata henta honom igen, thet mai göra. Jnte bodh hahde jac effter honom, inthe hentade jac honom hiidh, ey heller achter jac honom hädan föra. Jac haffuer vnderwist honom met godom ordom thet bäste oc yterste jach haffuer kunnit göra. Engen kan jach truffwa tidh han sielff wil ey fara, ey heller kan jac nagon latha basta eller bynda for ider skuldh, eller bödhel eller byswen aff mik göra. Ty giordis icki behoff at scriffua sa hommodigh breff fron ider. [–]

i wethe nw han är her, görer om honom huad ider täckis. Jach menthe mik haffua fortjänt tak oc engen owilia, at jak honom haffuer hyllat til mik ther vppa, at han skulde icke koma i on skalke hopp eller tage sik nogot löst liffwerne fore. Män vele i tagha myt rodh, tho roder jac ider fulleliga, ati fara wiseliga oc sacta met honom, swa frampt i wele noghen tidh hugnat aff honom haffua. man kan icke skapa menniskien stragx sa wiiss och kloch, som henne bör wara. Jder her met Gud befellendis.

Jätä kommentti

Pikku Barbron kuume ja ylisukupolvinen huoli

19.12.2022 klo 11:56 am (Historiaa, Oma työ, Tutkimus)
Tags: , , , , , , , , , , , , , , , ,

Nykyään ja toistaiseksi voimme torjua rokotuksin ja antibiootein monia tauteja ja infektioita, jotka 500 vuotta sitten jättivät pieniä vuoteita tyhjiksi ja ison surun vanhempien mieleen. Silti äkillinen kuume tai syysflunssa kylmää vanhemman mieltä ja muistuttaa siitä, että kun asiat ovat hyvin, ne ovat aina hyvin tähän asti.

Ylhäisen ruotsalaisen aatelisrouva Elsa Possen kirje vajaa 500 vuotta sitten kuvaa samaa huolta: ”Olen nyt sangen levoton tyttäreni, pikku Barbron vuoksi, joka on ollut kipeänä kaksi päivää; sairaus alkoi kovalla kuumeella, kaikkivaltias Jumala tietää, mikä tauti voi olla kyseessä…” (Jagh är nw ganska illa till fridz fför mijn dotter skul Barbro lilla ssom haffwer nw warit siwk i twå daghar, och är begynt mz en swår hetha, gudh alzmechtig weet huadh siukdom thz skal wara.)

Nykyään kuitenkin antibiootit ja monet hoitokeinot pelastavat tilanteessa, jossa entisaikojen varakkaimmatkin vanhemmat löysivät vain hyvin rajallisia hoitokeinoja. Kun kuume nousi, ei koskaan tiennyt, mitä seuraisi, paranisiko olo pian vai ollenkaan. Pienetkin kylmettymiset saattoivat johtaa vakaviin infektioihin. 1600-luvulla elänyt Agneta Horn kuittasi lapsena sairastaneensa monta kertaa kuumetaudin, jonka jälkeen hän joutui opettelemaan kävelemisen uudelleen.

Historian opiskelijat tekevät ensimmäisenä vuonnaan Helsingin yliopistossa kirjoitelman yhdestä menneisyyden henkilöstä (ns. mummotehtävä). Pienoiselämäkerroissa on ratkaisevia eroja sen suhteen, millaista elämä oli ennen sotia ja sotien jälkeen – ison eron tekevät antibiootit.

Ennen sotia eläneiden perhetarinoissa usein joku perheenjäsen menehtyy keuhkotautiin, veremyrkytykseen tai infektioihin, jotka nykyään olisi mahdollista hoitaa. Ja *toistaiseksi* on mahdollista hoitaa, jos antibioottiresistantit kannat eivät voita. Sotien jälkeen kertomusten yleisluonne muuttuu, odottamaton kuolema vierailee perheissä harvemmin.

Entä miten kävi Barbron? Elsa Posse lopetti kirjeensä: ”Rakas sisareni, toivon kuitenkin, että pikku Barbro Jumalan avulla sentään paranee.” (Käre H: syster, förhoppes migh likwel näst Gwdz hielp at thz skall wel bliffua bättre mz Barbro lilla.)

Kirjeen pikku Barbro, isänsä suvun mukaan tunnettu Barbro Axelintytär Bielke, tosiaan parani, varttui ja meni naimisiin Gabriel Oxenstiernan kanssa. Barbro-rouvan tunnetuin poika oli nimeltään Axel Oxenstierna.

—————–

Ks. myös bloggaus ”Omaa sukua aina vaan” https://anulah.wordpress.com/2020/12/04/omaa-sukua-aina-vaan/

Lähde: Elsa Axelintytär Possen kirje tuntemattomalle (ehkä siskolleen Margaretalle), vuosi tuntematon, Adliga ätten Bielke vol. 2, Bielkesamlingen E 1986, Riksarkivet (Ruotsin valtionarkisto). Barbro-tytär oli syntynyt vuonna 1556, joten kirje lienee vuosien 1556-1566 väliseltä ajalta. Kirje julkaistu väitöskirjassani (Anu Lahtinen, Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset, SKS 2007, 88-89; ilm. myös ruotsiksi 2009.)

Lisää perheen historiasta esimerkiksi kirjasta Perheen jäljillä, toim. Johanna Ilmakunnas ja Anu Lahtinen, avoimesti verkossa os. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202201148351, samoin Perheen jäljillä -hankeblogi os. http://perheenjaljilla.blogspot.com/

Kansikuva teoksesta Perheen jäljillä

Jätä kommentti

Ebba Stenbock – i maktspelets skugga

18.08.2022 klo 6:39 am (Historiaa, Kirjat, Oma työ, På svenska, Tutkimus)
Tags: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Om Ebba Stenbock -biografin på finska se https://anulah.wordpress.com/2021/04/16/ebba-stenbock-kuningattaren-sisar/
Svenska versionen är nu ute som ljudbok också!
Storytel: https://www.storytel.com/fi/fi/books/ebba-stenbock-i-maktspelets-skugga-2144486
BookBeat: https://www.bookbeat.fi/kirja/ebba-stenbock-:-i-maktspelets-skugga-1007009

”Så här skriver man god populär historia”, Peter A Sjögren i Min läsning 16 sept 2022.

Anna Möller-Sibelius i Vasabladet 16 sept 2022: ”…genom hennes fokus på en kvinnas liv och beskrivning av de politiska motsättningarna tillsammans med sådant som bröllopsfirande, förlossningar, barnskötsel, … och brevskrivning blir helheten ny.” Möller-Sibelius uppskattar också ”smidig svensk översättning av Heidi Granqvist”.

Freja Rudels, Åbo underrättelser 28.9.2022, uppskattar att Ebba ”får framträda med skuggorna i behåll”, med ”kanske, eventuellt och möjligen…” ”Nu vill man läsa mer. Och besöka Åbo slott och fundera på hur det var att vara barrikerad där med kanonkulorna vinande runt knutarna.”

#EbbaStenbock på Bokmässan i Helsingfors:
lör 29.10 kl. 10.30-11.00 Kraftfulla kvinnor och komplicerade män, eller hur var det?, Fiskehamnen/Kalasatama
sön 30.10 kl. 15.30-16.00 Ebba Stenbock och kungliga intriger på Åbo slott, Blåbärslandet/Mustikkamaa

I den här biografin möter vi Ebba Stenbock som dotter, syster, maka och mor i en politiskt turbulent tid. Kampen om den svenska kronan rasar för fullt och Ebba Stenbock, med starka band till sin mäktiga adelssläkt, blir plötsligt änka efter ståthållaren Klas Fleming. När sammandrabbningen i Åbo är ett faktum hösten 1597 väljer hon att försvara sin mans ära mot sin egen kusin, hertig Karl. Den utdragna maktkampen får tragiska följder för många familjer, inte minst för Ebba och hennes barn.

I september 1597 befinner sig Ebba Stenbock på Åbo slott, mitt i stormens öga, när en väpnad sammandrabbning mellan hertig Karl och kung Sigismund inte längre går att undvika. Ebbas make, den fruktade Klas Fleming, har alltid varit kungen trogen och Ebba är lojal med sin man. Kommer kungens hjälptrupper att hinna fram innan hertigens soldater stormar slottet? Eller kan Ebbas inflytelserika syster, änkedrottningen Katarina, komma till hjälp? Ebba går inte ostraffad ur kampen, men det hårdaste straffet tilldelas hennes unge son.

Historikern Anu Lahtinen lägger ett omsorgsfullt pussel där källmaterialet ger oss inblickar i Ebba Stenbocks vardag och livet som adelskvinna i 1500-talets svenska rike. Trots att Ebba drabbades av svåra motgångar, och sjukdomar och död utgjorde ett ständigt hot, fanns det också många glädjeämnen. Brevväxlingen med hennes systrar visar att de kvinnliga släktingarna stödde varandra och hjälptes åt vid födslar och under barnsängstiden, och att festliga tillfällen som bröllop och dop samlade släkten. Systrarna utbytte också praktiska råd som gällde skötseln av slott och gårdar.

Pia Ingström skrev i HBL 19.12.2021: ”… en fantasieggande tidsbild med elände och en del ståt, vardag och krig, mycket brevskrivande, resor mellan slott i Sverige och dess östra rikshalva Finland. Nöjesläsaren kan fritt fylla på med känslor, det finns plats mellan raderna.”

Anu Lahtinen (f. 1975) är biträdande professor i Finlands och Nordens historia vid Helsingfors universitet. Hon är expert på 1500-talets historia och har publicerat ett flertal böcker och artiklar om kvinnornas roll i historien.

Pressmeddeldande med bilder: https://www.epressi.com/tiedotteet/historia/ny-bok-ebba-stenbock-ett-liv-i-maktspelets-skugga.html

Peter A. Sjögrens recension: ”Framlyft ur skuggan”, Min läsning 16.9.2022, https://minlasning.blog/2022/09/16/framlyft-ur-skuggan

Recensionsexemplar och intervjuförfrågningar: försäljningskoordinator Hanna Riska, hanna.riska@sls.fi eller +358 40 558 2096.

Anu Lahtinen
Ebba Stenbock
I maktspelet skugga
Cirkapris 25 euro
ISBN 978-951-583-563-5
206 s., inbunden
Omslag: Antti Pokela
Översättning: Heidi Granqvist
Utges i Sverige i samarbete med Appell Förlag

Boken hos SLS: http://sls.fi/sv/utgivning/ebba-stenbock

Boken hos Appell Förlag: https://appellforlag.se/bok/ebba-stenbock/

Originalet på finska hos Atena: https://atena.fi/kirjat/ebba-kuningattaren-sisar

1 kommentti

Kemia ja naiset

06.03.2022 klo 7:00 am (Historiaa, Kirjat, Oma työ, Tutkimus)

Yle esitti äskettäin elokuvan Tyttö kuunsillalta (1953). Olen nähnyt sen joskus aiemminkin, mutta koska olin juuri viimeistellyt teoksen naistutkijosta ja erityisesti naisprofessoreista, kiinnitin nyt erityisesti huomiota sankarittaren tieteelliseen uraan.

Ansa Ikonen esittää kemian tohtoria, joka on kaiken huipuksi juuri saamassa ylimääräisen (henkilökohtaisen) professuurin ja päälle miljoonan apurahan (ok, inflaatio oli kovaa, vastaa nykyistä tohtori/dosenttitason vuoden, puolentoista tutkimusapurahaa). Samaan aikaan kuitenkin huomiota vie myös ”plutokraattisen romanttinen ruusulähetys”, sillä nuoruudenrakastettu Joel Rinne on hurmaantunut Ansan puhelinsoitoista.

Kemian naistutkijoita on myös muualla kotimaisessa fiktiossa. Kirjailija Helvi Hämäläisen romaanissa Velvoitus (1942) , jossa tutkija Hanna Lehtoniemi pitää velvoituksen ohjaamana kiinni oikeudestaan omistautua tieteelle. Teoksesta lisää aiemmassa blogitekstissäni: https://anulah.wordpress.com/2015/11/22/rakkaudesta-tieteeseen/

Millainen oli naisten tosiasiallinen osuus kemian tieteentekijöinä? Alalla on itse asiassa varhaisia tutkijoita, jo ensimmäinen suomalainen naispuolinen väittelijä oli kemian alalta: tämä Lydia Sesemann väitteli Zürichin yliopistossa vuonna 1874. Kemisti FT Signe Malmgren haki Helsingin yliopistossa avattua toista kemian professuuria 1908.

Elokuvan ilmestyessä oli kemian apulaisprofessorina Nobel-ehdokkaaksikin päässyt Salli Eskola, mutta pikaisesti muistellen ensimmäinen naispuolinen kemian alan professori oli 1976 henkilökohtaisen, ylimääräisen biokemian professuurin saanut Ulla Hamberg. (Ylimääräinen professuuri on sellainen, johon ei nimetä jatkajaa professorin jäätyä eläkkeelle.)

Varsinaiseksi kemian professoriksi valittiin 1980-luvulla Marja-Liisa Riekkola, joka palasi ulkomilta hoitmaan vt. professorin tehtäviä 1984-1987 ja jatkoi sitten vakinaisena. Kemian tieteenalalta on ilmestynyt hyvä juttusarja tieteenalan naisista, joten Riekkolan ja monien muidenkin tärkeiden naiskemistien työstä löytää lisätietoa artikkelisarjassa Naiset ja Kemia: https://suomalaistenkemistienseura.fi/naiset-ja-kemia/

Ansa Ikosen sankaritarhahmon kaltaisia kemistejä on siis ollut Suomessa elokuvan ilmestyessä ja aiemminkin. Erityisesti professuurit olivat kuitenkin pitkään tällä, kuten monilla muillakin aloilla, naisten ulottumattomissa. Naisprofessoreja oli 1950-luvun alussa kourallinen, ja tilanne muuttui melko hitaasti 1900-luvun loppu lähestyttessä. Tästä ja monista muista aiheista lisää teoksessa Proffapoluilla (ilmestymispäivä 8.3.)

Millainen on ollut suomalaisten tutkijanaisten tie? Miten he nousivat ensimmäisiin akateemisiin virkoihin? Millaisia ovat nykyajan urapolut? Anu Lahtisen ja Tuula Vainikaisen teos Proffapoluilla (Avain, ilmestymispäivä 8.3.) valottaa aihetta: https://avain.net/search.php?search=proffapoluilla

Elokuvatiedot: https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_123414

Kiinnostavia tuoreita muistelmia varhaisista naispuolisista professoreista: https://www.tieteessatapahtuu.fi/numerot/1-2022/irma-rantavaara-oppiaineensa-uudistaja

Jätä kommentti

« Older entries