Ostan tanskankielisen lehden ehkä kerran, pari vuodessa, mutta välillä siitä sitten riittääkin luettavaa vaikka miten pitkiksi ajoiksi. Tällä kertaa mukaan tarttui Weekendavisen 17 feb 2023, jossa oli muun muassa laaja kuningatar Margareeta II:n haastattelu sekä kulttuuripoliittista keskustelua aikakauskirjojen merkityksestä, Judith Butler-analyysiä, ”Delftin sfinksin” ylistystä (Synne Rifbjerg Vermeer Rijksmuseetissa) ja 1600-luvun kiinalaiseen kaunokirjallisuutta (Jinpingmei, ”Madame Bovary på steroider”).
Kun Martin Krasnik keskustelee Tanskan kuningattaren kanssa, otsikko Dronningen uden filter kertonee sekä siitä, että kuningatar puhuu avoimesti ja poseeraa kameralle ilman ylimääräistä filtteriä – että toisaalta siitä, että kuningatar tunnetusti sauhuttelee huoletta. Margareeta II toteaa haastattelijalle, että turha enää tässä iässsä keventää tupakointia.
Haastattelu liikkuu Tanskan historian ja tanskalaisuuden kehyksessä – kuningatar palaa muistoissaan toisen maailmansodan aikaiseen saksalaismiehitykseen ja pohtii samalla Ukrainan tilannetta. Samalla keskustelussa ollaan yllättävänkin lähellä Suomen ja pohjoismaisten kansallisten identiteettien isoja kysymyksiä, sillä Tanskan miehityksen ja Unkarin 1956 kansannousun lisäksi Margareeta II vertaa Ukrainan sotaa talvisotaan. Samalla, kun keskustellaan Tanskan valtion, Tanskan hallitsijan ja tanskalaisten asemasta ja kohtalosta suuressa maailmassa, keskustelu kääntyy useaan otteeseen pohjoismaisiin vertailuihin.
Kuningatar Margareeta II pohtii haastattelussa, että tanskalaisia on niin vähän, että se tuo tietyn yhteenkuuluvuuden tunnetta aivan kaikkien tanskalaisten välillle, asemasta riippumatta. Tämä kokemus yhdistänee myös monia suomalaisia, norjalaisia, islantilaisia ja ruotsalaisia. Jäinkin miettimään rinnakkaisia pienuuden kokemuksia, jotka lisäävät keskinäistä ymmärrystä, vaikka samastuttava kansallisuus on eri. – Toisaalta samassa lehdessä on juttu Tanskan ja Grönlannin vaatimuksista Arktiksen alueella – hiukan erilaista suurellisuutta ja omansalaisia rajanvetoja verrattuna Suomen pitkään itäiseen maarajaan ja sen pysyvyyteen.
Haastattelusta toisaalta välittyy myös etäisyys kuninkaallisen ja alamaisen välillä. Toimittajan tekstissä on häivähdys suomalaisistakin lehtijutuista tuttua, egosentristä ”mitä tämä haastattelu voi merkitä minulle toimittajana: tupakointia monarkin kanssa ja ainutlaatuista tasaveroisuutta” -henkistä haaveilua. Kirjoittaja joutuu kuitenkin toteamaan, että ystävällinen monarkki säilyttää etäisyytensä. Kun Krasnik tiedustelee kuningattarelta monarkkielämän rajoituksia, tämä vastaa, että kaikkien ihmisten elämässä on esteitä ja rajoituksia, mutta hän ainakin tiesi jo nuorena, mikä hänen eämäänsä rajaisi: hänestähän oli määrä tulla kuningatar. Voi suorastaan kuulla, miten kuningatar kohauttaa olkapäitään. Samalla hän toteaa, että hänen oli paras olla se, joka poisti neljän lapsenlapsen kuninkaalliset tittelit: parempi, että päätös ei jäänyt kruununprinssille, vaan että vastuun päätöksestä otti ”vanha nainen”.
Edelleen samassa lehdessä Asker Hedegaard Boye puolestaan pohtii: ”Danmark må være det europæiske land med færrest kulturtidskrifter. Har vi overhœvedet någen?” Hän lainaa Bergenin yliopiston kirjallisuusprofessori Eirik Vassendenin sanoja aikakauskirjassa Vagant: aikakauslehden tai aikakauskirjan (tidskrift) rytmi on lyhyt ja nopea – se ei liiku vain uutisjournalismin nykyhetkessä eikä kirjallisuusklassikoiden ikuisuuden perspektiivissä, vaan koko aikajänteellä. Tähän on aikakauskirjan päätoimittajana helppo samastua ja jäädä pohtimaan samalla muiden Pohjoismaiden kuttuuritilannetta.
Niin, miten on? Onko Tanskalla kulttuuriaikakauslehtiä? Ainakin Tanskalla on mainittu Weekendavisen, josta riittää luppohetkiin tavattavaa ja kommentoitavaa Nordiskt Forumissa Drakamöllanissa.
Vita Historica 