Menneisyyden naisia / Women of the Past

 

Turku_Jyvaskyla_helmi2005 057

A printed copy, to be used for history lessons at schools, of a painting ”Hertig Karl insults the corpse of Klas Fleming”, by Albert Edelfeldt, 1878

 

The Blogger has recently published six short biographies of women who actively contributed to Swedish (and Finnish) society between 1300-1700. The biographies are available both in English and Swedish. They are published as part of the The Biographical Dictionary of Swedish Women (SKBL) that aims to improve the availability of biographies of women. In SKBL you can find the following (and 1000 other!) entries:

———————————–

Ohjaan usein opiskelijoita etsimään tietoa Svenskt biografiskt lexikonista eli Ruotsalaisesta elämäkertahakemistosta. Kyseessä on 100 vuotta työn alla ollut julkaisu, ja teoksen elämäkerta-artikkelit ovat usein hyödyllisiä myös Suomen historiasta kiinnostuneille, onhan maallamme pitkä yhteinen historia ja vuoden 1808 jälkeenkin moni merkkihenkilö on vaikuttanut niin Suomessa kuin Ruotsissakin. – Mutta SBL-julkaisuhanke on aloitettu ja sen julkaisuperusteet lukittu 1920-luvulla, jolloin monia naisia ei pidetty historian kannalta kovinkaan kiinnostavina. Etsipä esimerkiksi tietoa Gunilla Besestä – käteen jää pari tiedonmurua hänen isänsä ja miehensä elämäkerta-artikkelien kautta.
https://sok.riksarkivet.se/Sbl/Presentation.aspx?id=18124
https://sok.riksarkivet.se/Sbl/Presentation.aspx?id=18162

Svenskt kvinnobiografiskt lexikon pyrkii korjaamaan tätä vajetta, ja hankkeessa on jo julkaistu yli 1000 ruotsalaisen naisen elämäkertaa. Vuosi sitten kävin läpi näitä naisia ja aloin miettiä, että muutamakin Ruotsin ajan Suomessa vaikuttanut nainen ansaitsisi päästä mukaan. Listasin pikapikaa muutaman naistoimijan, joiden elämää olin tutkinut ja joista olin itse kirjoittanut tai kirjoittamassa. Muutamasta oli ilmestynytkin lyhyitä elämäkertoja toisaalla, mutta katsoin käyneeni alkuperäisaineistoa ja uusinta tutkimusta läpi siten, että elämäkertatietojen päivitys olisi paikallaan. Esimerkiksi Christina Regina von Birchenbaumin elämää käsitelleistä tutkijoista harva näyttää tutustuneen alkuperäisaineistoihin (joista kirjoitin viime vuonna, ks. esim. https://anulah.wordpress.com/2019/09/02/cherchez-la-femme-arkistojen-naiset/ tai kaikki aiheeseen liittyvät bloggaukseni).

Laitoin täydennysehdotuksen SKBL:lle – toiveeni oli tuoda esiin myös Suomen alueella vaikuttaneiden naisten toimintaa, ja lisäksi ylimalkaan vanhempien vuosisatojen naisten elämäkertoja. Naistenpäivän 2020 alla ovat nyt ilmestyneet oheiset kuusi elämäkertaa sekä ruotsiksi (linkit alla) että englanniksi (linkit yllä). Lisääkin kerrottavaa olisi, mutta standardimallisen elämäkerran kirjoittaminen ei ole ihan kevyt homma, vaikka (tai koska) pitää kirjoittaa lyhyesti tietyn rakenteen mukaan. Nämä (ja tuhat muuta!) elämäkertaa siis ruotsiksi (ja ainakin osin myös englanniksi) nyt luettavissanne. Henkilökohtaisesti olen todella iloinen, että pikainen päähänpisto tarjota kuutta elämäkertaa on johtanut näin hyviin tuloksiin.

 

Ajantietoa uusin keinoin

A new research project, using HTR to study people, mobility, and networks in 16th-century Southern Finland (Prof. Anu Lahtinen (PI), History, Faculty of Arts, University of Helsinki): The research project, funded by The Finnish Cultural Foundation (Suomen Kulttuurirahasto) will use handwritten text recognition technology to index and analyse 16th century documents. The aim of the project is to study networks and mobility in the light of 16th century cameral bookkeeping and other documents.


Laitoin tästä hankkeesta ensi uutiset jo pikapikaa historian yksikön blogiin, mutta kirjoitan omaan blogiini nyt vielä vähän vapaamuotoisemmin. Helmikuussa koitti ilon päivä, kun Suomen Kulttuurirahasto myönsi 145 000 euron rahoituksen hankkeelle 1500-luvun suomalaisten yhteisöt, liikkuvuus ja verkostot koneavusteisen lähdeanalyysin valossa. (1) Hankkeen tavoitteena on tutkia tutkia koneavusteisesti erityisesti 1500-luvun voudintilien tarjoamaa tietoa aikakauden paikallisyhteisöjen ja yksilöiden sosiaalisista suhteista ja liikkuvuudesta.

Ennen kaikkea tämä tarkoittaa sitä, että mahdollisimman paljon erityisesti Uudenmaan ja Kanta-Hämeen voudintilejä ja muita relevantteja aineistoja digitoidaan, indeksoidaan ja tutkitaan, ja kehitetään tekstin koneavusteista tulkintaa sekä avainsanojen (esimerkiksi henkilönimien ja paikannimien) etsintää. Olen hakenut rahoitusta viime vuosina eri suunnilta, mutta hankkeita ja hakijoita on paljon. HTR, Handwritten text recognition ei myöskään ole vielä mitenkään yksinkertaisesti sovellettavissa, mutta se on kehittynyt huimasti eri kokeiluissa. Sitä hienompaa on, että Suomen Kulttuurirahasto nyt tarttui ideaan ja antoi rahoituksen Huhtamäen rahastosta.

Voudintilit on nimestään huolimatta paljon muutain kuin tilejä – siellä on kartanoiden taloudenpito- ja vierasluetteloita, kirjekopioita, maakirjaselvityksiä, sakkoluetteloita ja kaikenlaista tärkeää tietoa 1500-luvun yhteiskunnasta. Tilejä on satojatuhansia sivuja, mutta niistä on tehty myös asiakirjanimikortistoja 1900-luvun mittaan. Tässä hankkeessa on nyt tarkoituksena yhdistää olemassaolevia kortistoja, ja eräs kollega jo muistutti, että myös voudintilien kannet, jotka tehtiin keskiaikaisista pergamenttilehdistä ja jotka on digitoitu toisaalla, ovat yhdistettävissä tileihin.

Useinhan hankkeille keksitään jo alkuvaiheessa joku hieno akronyymi eli otsikosta muodostuva kirjainyhdistelmä – tämän varhaisen ristin aikoinaan ”Oiliksi” http://users.utu.fi/anulah/oili.html Olen joskus ollut varsin pahoillani, ettei esimerkiksi ”Dynamite”-lyhenteinen hankkeeni (Dynamics of XXX..., olen unohtanut jo, mutta velkaantumisen historiaa siinä oli tarkoitus tutkia pitkällä aikavälillä… ) vuosia sitten saanut rahoitusta.

Tälle hankkeelle en hakuvaiheessa keksinyt mykistävää akronyymiä, mutta olen ajatellut nyt aikatauluja laatiessani ja suunnittelutapaamisia sopiessani pallotellut työnimeä ”Ajantieto” tai ”Ajanluku”, joissa olisi viite ajallisuuteen ja sen lukemiseen / tutkimiseen.

Koneavusteisessa lähteidentulkinnassa voidaan käyttää esimerkiksi Transkribus-ohjelmaa. Kuvassa Kansallisarkiston Acta Historica -kokoelman asiakirja kokeellisesti Transkribus-ohjelman tarkasteltavana.

————————————————————————————————————-
(1) Otsikko viittaa historioitsija Pentti Renvallin voudintiliaineistoja hyödyntäneeseen klassikkoteokseen Suomalainen 1500-luvun ihminen oikeuskatsomustensa valossa (Turku 1949).

Nordic Childhood, Finland – Hyvinkää, 1700-1870

9781138294226

Book cover of the recent volume Nordic Childhoods 1700–1960 From Folk Beliefs to Pippi Longstocking. Edited by Reidar Aasgaard, Marcia Bunge, Merethe Roos – Routledge, including ”Education of children in rural Finland: the roles of homes, churches, and manor houses” by Anu Lahtinen
https://www.routledge.com/Nordic-Childhoods-17001960-From-Folk-Beliefs-to-Pippi-Longstocking/Aasgaard-Bunge-Roos/p/book/9781138294226

From the home page of the publisher:

This volume strengthens interest and research in the fields of both Childhood Studies and Nordic Studies by exploring conceptions of children and childhood in the Nordic countries (Denmark, Finland, Iceland, Norway, and Sweden). … the book offers a fresh and substantive contribution to the history of childhood in the Nordic countries between 1700 and 1960. The volume also helps readers trace the historical roots of the internationally recognized practices and policies regarding child welfare within the Nordic countries today and prompts readers from any country to reflect on their own conceptions of and commitments to children.

Nordic Childhoods 1700–1960 From Folk Beliefs to Pippi Longstocking. Edited by Reidar Aasgaard, Marcia Bunge, Merethe Roos – Routledge, including ”Education of children in rural Finland: the roles of homes, churches, and manor houses” by Anu Lahtinen

https://www.routledge.com/Nordic-Childhoods-17001960-From-Folk-Beliefs-to-Pippi-Longstocking/Aasgaard-Bunge-Roos/p/book/9781138294226

A Tale of Two Widows

The blogger has recently finished an article comparing the lives and entrepreneurship of Valborg Innama (”Valpuri Innamaa”), a female merchant in Turku, and Kenau Hasselaer, widowed merchant in Haarlem. Both were active in the latter part of the sixteenth century, and both were quite hard businesswomen dealing with foreign trade. Both have an afterlife that goes beyond what they achieved in their lives, and both their lives and the stories that live are interesting.

Vuonna 2002, kun olin Alankomaissa tutkijavaihdossa, kirjoittamassa väitöskirjaa, ostin puolivahingossa marketista kirjan, joka kertoi 1500-luvulla vaikuttaneesta kauppias- ja laivanvarustajaleski Kenau Hasselaerista. Arkistolähteiden perusteella Kenau toimi miehensä kuoltua kauppiaana ja laivanvarustajana sekä armottomana veronkiskurina, mutta jälkimaailma tunsi hänet suurenmoisten puolustustarinoiden sankarina: väitettiin, että hän oli johtanut 300 naisen joukkoa espanjalaisia vastaan, kun nämä piirittivät Haarlemia vuonna 1573.

Kenu_Symonsdr_Hasselaer

Gerda H. Kurtzin teos Kenu Symonsdochter van Haerlem (1956) on pitkään ollut keskeinen perustutkimus Kenau Hasselaerin elämästä.

Kiinnostuin Kenausta alun perin siksi, että tarina tuntui muistuttavan niin monella tavalla kuvauksia Ebba Stenbockista Turun linnan piirityksen aikana. Ebba oli yksi väitöskirjani henkilöistä, ja tuntui hämmentävältä miten moni lähde ohimennen mainitsi että hän halusi olla mukana johtamassa linnan puolustusta tai rohkaisi ”miehekkäällä” esimerkillään (miessydäminen nainen on tyypillinen kriisiaikojen sankaritarhahmo) – mutta oli tavattoman vaikeaa päästä kiinni yhtään tarkempaan kuvaukseen. Väitöskirjaa varten perkasinkin mielestäni kaikki kuviteltavissa olevat lähteet jotka asiasta olisivat voineet jotain mainita. Kenauhun liitetyt tarinat resonoivat Ebban tarinan kanssa, mutta enempää ei asiasta oikein irronnut. Tämäntyyppiset tarinat kietoutuvat myös uuden ajan alussa ihmisiä kiehtoneeseen Juditin aiheeseen sekä tyrannia vastaan käytävän taistelun teemaan.

Lopulta alkoivat kiinnostaa enemmänkin Kenaun kauppatoimet. Hän toi mieleen muut 1500-luvun kauppiaanlesket, esimerkiksi turkulaisen Valborg Innaman (jota suomenkielisissä teoksissa usein myös kutsutaan Valpuri Innamaaksi). Molemmat olivat  niinsanotusti piinkovia bisnesihmisiä, jotka käräjöivät koko ajan velallistensa kanssa ja monista muistakin asioista. Molempien kaupankäyntiin vaikuttivat 1500-luvun jälkipuoliskon sodat, ja molemmat kävivät ulkomaankauppaa. Molemmat näyttävät myös nauttineen korkeamman hallintotason arvonantoa, kun taas suhteet omaan kaupungin hallintoon olivat välillä kireät.

Kenau, jonka veljetkin olivat laivanvarustamo- ja ulkomaankauppatoimissa, toi maahan viljaa ja puuta. Valborg jatkoi miehensä kuoltua Innamaan kauppahuoneen liiketoimia. Valborg jopa jatkoi kauppahuoneen asioiden hoitamista omissa nimissään,  vaikka solmikin avioliiton – itse asiassa hän avioitui neljä kertaa eläessään. Tämä oli poikkeuksellista – yleensä leski avioiduttuaan jätti viralliset kauppahuoneen johtotehtävät miehelleen, vaikka hänen asiantuntemuksensa oli edelleen tärkeä. Sen sijaan, että Valborg olisi tehnyt näin, hän harmitteli, että velalliset yrittivät sopia asioitaan aviomiehen kanssa.

2017-06-23 12.30.09

Valborg halusi pitää Innaman kauppahuoneen asiat käsissään ja häntä harmitti, kun hänen velallisensa ”kutsuttivat raatihuoneelle mieheni Olavi Kaarlenpojan, joka minulla köyhällä naisella on kolmannessa avioliitossa, ja tahtoivat saada hänet ottamaan sen verran rahaa kuin heitä miellytti hänelle antaa.” Valborg Innama kuningas Juhanalle v. 1577, Skrivelser till Johan III vol. 3, Riksarkivet. Käännös Aulis Oja 1937, s. 97, ks. alla.

Viimeistelin hiljan englanninkielisen artikkelin, jossa käsittelin tarkemmin näiden kahden naisen toimintaa yrittäjinä. Kahden maantieteellisesti melko etäällä mutta samaan aikaan eläneen kauppiaan vaiheita oli kiinnostavaa mutta haastavaa vertailla; kuten aina, jatkotutkimusta  ja -vertailua kaivattaisiin tietenkin. Toisaalta elämänvaiheissa (leskeytymisestä alkanut aktiivinen kauppatoiminta, tiukka oman edun valvonta jne.) näkyy monia piirteitä, jotka olivat ominaisia monille 1500-luvun kauppiaanleskille, vaikka nämä eivät olisikaan olleet aivan yhtä laajaa kauppaa käyneitä liikenaisia. (Usein on tapana puhua ”vahvoista naisista”, mutta ilmaisu on kovin epäselvä, sanoisinko tyhjä, ja sitä käytetään usein sellaisistakin naisista, joiden ainoa dokumentoitu vahvuus on se, että he ovat jääneet jollain tavalla lähteisiin.)

Molemmat hahmot ovat esiintyneet lukemattomissa fiktiivisissä tai ainakin mielikuvituksellisissa menneisyyden esityksissä, mutta tutkimusta voisi olla enemmänkin, ja varsinkin vertailua ja laajemman viitekehyksen tutkimusta. Yksi Kenaun veljistä seilasi Ruotsinkin suuntaan ja Kenau itse kävi Norjan kauppaa – hänen kohtalokseen näyttää koituneen oma merimatka, jolle hän lähti laivurinsa jäätyä vangiksi. Ilmeisesti Kenau tapasi kohtalonsa merirosvojen käsissä vuonna 1588, sillä hän katosi ja hänen laivansa tavattiin myynnissä satamassa, joka oli pahamaineinen ryöstettyjen ja hylättyjen laivojen kauppapaikka.

Vielä yksi yllättävä yhteys Kenaun ja kolmannen ”suomalaisen” naishahmon välillä: kun Alankomaissa vuonna 1940 mietittiin vapaaehtoista naisten puolustusjärjestöä, pohdittiin, voisiko joukkojen nimeen ottaa Kenaun; esikuvana oli tuolloin Suomen Lotta Svärd -järjestö ja sen taustatarinana toiminut Runebergin runo Lotta Svärdistä. Nimi Kenau on toisaalta hollannin kielessä kääntynyt substantiiviksi, jonka merkitys vastaa ”äkäpussia” – Kenaun maine on siis ollut vähän ristiriitainen.

KIRJALLISUUTTA

Lahtinen, Anu: Tough Times, Tough Measures. Widows as Heroic Entrepreneurs. Women in Business Families. From Past to Present. Eds. Jarna Heinonen & Kirsi Vainio-Korhonen. Routledge, London & New York 2018, 35-46.

Edelleen paras Valborg/Valpuri -elämäkerta: Oja, Aulis. Valpuri Innamaa. Turkulainen suurporvari 1500-luvulla. Varsinais-Suomen Maakuntakirja 6, ss. 94-110. Kirjaa saattoi ainakin vielä joku vuosi sitten ostaa Varsinais-Suomen Maakuntaliitosta. Yleisemmin Turun naisten elämästä tuollakin aikakaudella kerrotaan esimerkiksi kirjassa Naisten kaupunki.

Gerda H. (Gerdina Hendrika) Kurtz, jonka omat vaiheet Haarlemin kaupunginarkistonhoitajana ovat kiintoisat, kirjoitti v. 1956 perusteoksen Kenaun elämästä (Kenu Symonsdochter van Haarlem).

Els Kloek, Kenau Kenau: de heldhaftige zakenvrouw uit Haarlem (1526-1588), Verloren 2001 on myös verkossa. Els Kloek on julkaissut muitakin elämäkertateoksia, joissa Kenaun vaiheet ovat mukana.

Valborg Innama / Valpuri Innamaa on myös kiehtonut monia romaaninkirjoittajia, viimeksi varmaankin Kristiina Vuoren romaani Kaarnatuuli on käsitellyt hänen elämäänsä.

Juditin merkityksestä uuden ajan alussa on kirjoittanut Margarita Stocker teoksessaan Judith: Sexual warrior, women and power in western culture (Yale University Press 1998). Tyranni – marttyyri -kuvastosta 1500-luvun Ruotsissa ks. myös Anu Lahtinen, A Nobleman’s Death. Power Struggle and Resistance in Accounts of a Political Execution in Early Modern Sweden. Rebellion and Resistance. Ed. Henrik Jensen. Cliohres Network of Excellence, Pisa 2009. http://ehlee.humnet.unipi.it/books4/2/03.pdf

Pyövelin miekka ja muut hankalat aihetodisteet

English Summary: This blog post deals with the problems of objects as historical evidence. In the picture below, there is an executioner’s sword. According to the Swedish inscription on this sword, at display at The Royal Armoury of Stockholm, the sword was used to behead Johan Fleming in Turku in 1599. The blade is from the sixteenth century, while the hilt is from the eighteenth century, and the inscription may be of that period as well. These kind of objects are interesting but also frustrating for a historian interested in finding material evidence of the past. For the case of Johan Fleming, see an online article: Anu Lahtinen, “A Nobleman’s Death. Power Struggle and Resistance in Accounts of a Political Execution in Early Modern Sweden,” in Rebellion and Resistance, ed. Henrik Jensen (Pisa, 2009), http://ehlee.humnet.unipi.it/books4/2/03.pdf . See also discussion in the Marrying Cultures meeting in 2014.

Olen kevään mittaan kirjoittanut joitakin blogilastuja siitä, mitä menneisyyden lähteet kertovat Flemingien vaiheista (ja mitä ne eivät kerro, ks. esim. historiallinen kirjailija, herjaus-pohdinta, kielikysymys ja kotityrannin tapaus). Kirjallisissa lähteissä, varsinkin kaunokirjallisuudessa, on paljon epäselvyyttä, mutta sitten vasta riemu repeääkin, kun päästään esineiden pariin.

Kuva- ja esineaiheita on Ruotsin ajalta ylimalkaan tavattoman vähän, ja kuvat ja esineet kiinnostavat sekä tiedon lähteinä että kuvituksena, konkreettisena kosketuksena menneisyyteen. Mutta mihin menneisyyteen ne tuovat kosketuksen?

Olen useaan otteeseen käynyt Tukholman Nationalmuseetissa ihailemassa Klaus Flemingin ja Ebba Stenbockin hääkirstuksi arvioitua arkkua, samoin leskikuningatar Katarina Stenbockiin yhdistettyä komeaa tuolia, jotka kontroversaali tyylihistorioitsija Slomann on arvellut 1500-luvun kaukoidän tuotteiksi.

Arkun ja tuolin koristeluissa ja tyylissä on kuitenkin yhtä ja toista arveluttavaa ja epäajanmukaista, ja vuonna 2014 Marrying Cultures -seminaarissa Wolfenbüttelissä agonisoin näitä tulkintaongelmia. Tuolloin eräs brittitutkija arveli, että ajoittaisi huonekalut tyylillisesti 1700-1800 -luvun taiteeseen, eräänlaiseksi historiakulttuurifantasiaksi (tai väärennöksiksi).

Entä mitä on sanottava allaolevan kuvan miekasta ja sen tekstistä? Muistotekstin mukaan ”tällä miekalla teloitettiin vanhan Klaus Flemingin ainoa poika, Johan Fleming, Kaarle IX:n toimesta”. Tukholman Livrustkammaren on pitkään pitänyt miekkaa näytteillä. (Lisätietoja tämän Wikimedia Commons -linkin kautta.) Miekka alkoi taas kerran viiltää mieltä, kun viimeistelin englanninkielistä artikkelia ”Death with an Agenda” (ilmestyy Brilliltä vuoden 2017-2018 taitteessa), jossa käsittelin aristokraattien valmistautumista kuolemaan reformaatioajan Ruotsissa.

Johan Flemingin mestausmiekka (ehkä)

Kuvassa 1500-luvun saksalainen miekanterä, jossa 1700-luvun kahva. Miekassa olevan kirjoituksen mukaan sillä surmattiin Klaus Flemingin ainoa poika Johan Fleming. Kuva: Livrustkammaren, Stockholm, lisenssi CC BY SA. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:B%C3%B6delssv%C3%A4rd_-_Livrustkammaren_-_39225.tif

Museotietojen mukaan miekanterä on 1500-luvulta, mutta kahva on 1700-luvulta. Miten vahvat ovat todisteet sille, että juuri tämä terä olisi ollut käytössä Turun torilla, kun Johan Fleming sai maksaa isänsä teoista?

Esineillä on arvonsa, vaikkeivät ne olisikaan alkuperäisiä todisteita 1500-luvun tapahtumista, mutta jos ajoitus ja tiedot ovat kovin epäselvät, ei niitä ole helppo ajoittaa edes myöhemmän ajan historiakulttuurin välineiksi.

Sinänsä ei ole epäselvää, oli miekan laita miten tahansa, että Johan Fleming teloitettiin maanpetoksellisesta toiminnasta marraskuussa 1599 Turun torilla. Kaarle-herttua, silloin vielä herttua eikä Kaarle IX, totesi omin sanoin, että ”poika seurasi isänsä jälkiä ja olisi ehkä täyttänyt tämän aikeet jos olisi saanut elää”. Kruunua tavoitteleva Kaarle raivasi tieltään mahdollisesti vaaralliset henkilöt, vaikka nuoren Johanin teloittaminen herätti protesteja eri tahoilla.

Johan Flemingin kuolemasta Turussa 1599 ja erityisesti eräiden kuolemasta Viipurissa 1599 kerrotaan eräässä kronikassa muuten seuraavalla tavalla. Kronikan tarina taas on 1600-luvun historiakulttuuria kuten Katarina / Karin Fincken muistelmakin, mutta protestina laulavat vainajat (tai heidän seipäisiin isketyt päänsä, kuten tässä) ovat tuttuja myös vuoden 1918 muisteluissa.

Seuraavana vuonna ruhtinas / tulee suomalaisten luokse / ja pani toimeen sellaisen tappelun, / että moni sankari menetti henkensä. / Nimittäin pyövelin miekasta. / Jumala tietää, kuka siellä oli kuoleman ansainnut! / Niin myös kuoli Turussa isänsä vuoksi / herra Juhana Fleming ja / lisäksi moni hänen sukulaisistaan. / Viipurissa tapahtui ihme: / niiden, jotka siellä nyt kärsivät kuoleman pakon, / päistä kuului tuo laulu: / Jos veis he henkemme / Osamme, onnemme / Ne heidän olkohon / Vaan meidän iät on / Jumalan valtakunta

Åhret ther näst kommer till them / Fursten, och hölt thär sådant kijf, / At mången hält mester sitt lif; / Förnembligen af bödels Swerdh, / Gudh wet hwem thär af dödde wärdh! / För sin fader Skull så do / Her Jahan flemmingh i Åbo, / Af hans förwanter mangen mehr; / Ett wndertekn i Wiborgh sker, / Af theras hudfwd hörs then Sångh / Som thär lede nu dödzens twångh: / Röfua the oss ifrå / wårt lif godz och så, / hafua sigh thet bort, the winna icke stort, / Gudz rijke wij wäl behålla.

(Messenius, Johannes: Suomen riimikronikka. Toim. ja suom. Harry Lönnroth ja Martti Linna, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2004, 122-123, 256-257 – lopussa mainittu laulu on virrestä Jumala ompi linnamme)

 

KIRJALLISUUTTA AIHEESTA

Aiheesta aiemmin mm. täällä: Anu Lahtinen, “A Nobleman’s Death. Power Struggle and Resistance in Accounts of a Political Execution in Early Modern Sweden,” in Rebellion and Resistance, ed. Henrik Jensen (Pisa, 2009), http://ehlee.humnet.unipi.it/books4/2/03.pdf ja yleisemmin toki väitöskirjassa Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingin sukupiirissä 1470-1620  (2007, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura).

Slomannin tulkinnoista mm. Slomann, Vilhelm: The Indian Period of European Furniture I. The Burlington Magazine for Connoisseurs. Illustrated Published Monthly, no. 65-66 (1934-1935) ja retrospekti The Burlington Magazine Index –blogissa 2014: https://burlingtonindex.wordpress.com/2014/03/26/vilhelm-slomann-burlington-magazine/

In the Footsteps of Queen Christina

(Alempana tietoa suomeksi)

This winter, I have been involved in an interesting project together with the Finnish Baroque Orchestra. In the concert Dancing Queen – Music from the life of Christina, Queen of Sweden, the concert program contained an extra booklet with articles about Christina; one written by Matti Klinge, another by the undersigned and yet another by Laura Yli-Seppälä. As stated on the homepage of FIBO, ”the texts also fathomed the European roots of the Finnish national identity, which reach far back in time to long before the official independence of our country”.

My article ”The Women of North and the European Civilisation” (from the page 20) also discusses some other Nordic women, such as Bridget of Sweden, Beata Rosenhane and the somewhat mysterious Christina Regina von Birchenbaum. I will write more about the last-mentioned a little later on.

The booklet ”In the Footsteps of Queen Christina” is now available online in Finnish, Swedish and English (links below). Enjoy!
_______________________________
Tänä talvena olen siis ollut mukana kiinnostavassa yhteistyöhankkeessa Suomalaisen barokkiorkesterin kanssa. Kuningatar Kristiinan jalanjäljillä -konserttiohjelmassa julkaistiin Matti Klingen, allekirjoittaneen ja Laura Seppälän artikkelit, joissa käsiteltiin kuningatar Kristiinaa, hänen aikaansa sekä laajemmin kysymyksiä Pohjolan naisista ja oppineisuudesta.
Ohjelmalehtinen, jossa on artikkelini ”Pohjolan naiset ja eurooppalainen sivistys”, on nyt julkaistu verkossa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Siinä käsitellään myös muutamia muita naisia, kuten Pyhää Birgittaa, Beata Rosenhanea ja hiukan arvoituksellista varhaisena runoilijana pidettyä Christina Regina von Birchenbaumia. Jälkimmäisestä minun on tarkoitus kirjoittaa vähän enemmänkin, ensin tässä blogissa ja sitten toisaalla. [Tässä on 10.4.2017 ilmestynyt pohdintani Christinan runosta, täydennetty 2019 muutamilla arkistohuomioilla.]
Taideyhteistyö on todella mukavaa ja kiinnostavaa! Alustavana puhvina seuraava yhteistyöhanke – Kulkuriteatterin Punainen rubiini. Lisää siitäkin tuonnempana.
Kristiina - Egmont - Laukko

Kuningatar Kristiina maalari Egmontin kuvaamana Minervana. Maalaus Laukko Historicum, kuva FT Liisa Lagerstam.

1500-luvun tuohikirje Tallinnasta

The blogger has been leafing through an interesting source book into the history of the town of Tallinn – there are examples of last wills, letters, songs, judicial documents, etc. If you are interested in medieval / early modern Tallinn and can read some Estonian (the sources are translated to Estonian), you may find some lively and interesting sources in Tallinna ajaloo lugemik. Dokumente 13.-20. sajandini” (2014, ed. by Tiina Kala, Juhan Kreem, Lea Kõiv, Kalmer Mäeorg, Anu Mänd & Triin Parts). In this blog text, the focus is on a birch-bark letter, sent by Klaus Kursell (who was  soon after beheaded for treason) to Erik Håkansson Slang, see http://runeberg.org/frfinl/0429.html, tabl. V)

Kahjuks ma kirjutan eesti hullem kui loen. Aga õnneks ma oskan lugeda eesti, sest see raamat oli huvitav: Tallinna ajaloo lugemik. Dokumente 13.-20. sajandini” (koostanud Tiina Kala & al. 2014, ks.http://erb.nlib.ee/?kid=30488126&oid=14e4062b). Koos ka Klaus Kurselli (http://et.wikipedia.org/wiki/Klaus_Kursell) kiri (kirjutatud kasetohule!) Toompea lossi peamehelle Erik Hakessonille (Erik Håkansson Slang, http://runeberg.org/frfinl/0429.html, tabl. V). Kursell hukati süudistatuna Rootsi riiki reetmises.

Tallinnan matkalla tarttui mukaan muutamiakin uusia julkaisuja seudun varhaisesta historiasta. Paluureissulla ehdin käydä läpi teosta Tallinna ajaloo lugemik. Dokumente 13.-20. sajandini” (koostanud Tiina Kala & al. 2014, ks.http://erb.nlib.ee/?kid=30488126&oid=14e4062b). Jos viron kielen lukeminen sujuu suurin piirtein, kirja tarjoaa kiintoisia esimerkkejä (eri kielistä viroksi käännettyjä, osin myös alkuperäisiä vironkielisiä asiakirjoja ja tekstejä) elämästä Tallinnassa.
Julkaisuun on käännetty testamentteja, kirjeitä, häälauluja, hallintotekstejä ja monia muita tekstejä, jotka valottavat eri puolia Tallinnan historiasta. Kunkin lähteen yhteydessä on taustoittava teksti ja tietoa esimerkiksi tutkimuskirjallisuudesta.
Vastaan tuli myös jokunen tuttu henkilö. Sivulla 149 on julkaistu tuohelle kirjoitettu viesti, jonka vastaanottaja oli Erik Hakesson eli Erik Håkansson (Slang, Viurilan sukua, ks. http://runeberg.org/frfinl/0429.html). Sama kaveri oli nuorempana toiminut serkkunsa Erik Flemingin ja tämän puolison Hebla Sparren kartanonvoutina Suitiass ja kirjoitellut silloin kirjeitä muun muassa Tallinnan raadille (aiheesta enemmän täällä: http://www.helsinki.fi/mm/suitia/fleming.htm). Joskus 2000-luvun alussa kävinkin Tallinnan kaupunginarkistossa lukemassa joitakin näitä kirjeitä alkuperäisinä.
Vuonna 1570 Erik Håkansson oli Tallinnassa johtotehtävissä, kun Ruotsi vahvisti otettaan Suomenlahden etelärannikosta. Olot eivät aina olleet helpot, kun taudit ja sota verottivat väestöä – Erik kirjoitti eräässä viestissään, että toivoi avukseen Ruotsista miehiä, joilla olisi kelpo vaimoja, jotka puolestaan voisivat opastaa palvelusväkeä. Yleensä säilynyt kirjeenvaihto sentään kirjoitettiin paperille, mutta uuteen kirjaan on poikkeuksellisuudessaan otettu Erik Håkanssonin saama tuohikirje Klaus Kursellilta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Klaus_Kursell). Vaikka tuohikirjeitä tunnetaan muista kaupungeista aikaisemmilta ajoilta, Tallinnan kaupunginarkiston kokoelmissa se on ainutlaatuinen.
Kursell oli vuonna 1570 pahassa pulassa, sillä vaikka hän oli ollut Ruotsin kuninkaan palveluksessa, hän oli alkanut vehkeillä tätä vastaan. Oikeudenkäynnin alla Klaus koetti vielä lähestyä ”hyvämaineista, rakasta” Erik Håkanssonia ystävällisellä kirjeellä, jossa ihmetteli, ettei linnan päällikkö ollut käynyt hänen luonaan, ja pyysi tätä pistäytymään puoleksi tunniksi keskustelemaan polttavista asioista. Miten pyynnön kanssa lieneekin käynyt, Kursellin kohtaloa se ei pelastanut, vaan hänet tuomittiin petturuudesta kuolemaan ja teloitettiin.
———————————-
Kollega vinkkasi muutamia linkkejä venäläisiin tuohikirjeisiin, joissa on myös mm. lasten tekemiä piirustuksia:

There is still time …?

Bloggaaja käsitelee Ron Rosenbaumin ydintuhon uhkaa käsittelevää kirjaa How the End Begins monin tavoin valaisevaa luettavaa maallikolle ja historioitsijalle, kuten blogikin, vaikkei varmasti ja tietenkään koko totuus.

Leafing books at the Bristol Airport last May, I came across a book, How the End Begins. The Road to a Nuclear World War III, written  by an American journalist Ron Rosenbaum. The book discusses the  threat of nuclear war both in the past and the present. Looking for something completely different to read (in comparison to my usual readings in late medieval or early modern history), I bought the book and later congratulated myself on my choice of reading for the flight back home.

Well written, vivid and witty, Rosenbaum’s book analyses the ”holiday from history” that people have taken in the post-cold war period, choosing to trust that the nuclear threat is no longer relevant. I want to stress that I am no expert on the topic. Rosenbaum’s  arguments may have serious faults and some bias is certainly to be found in the book. The fact that the text is written to be intelligible to all (or many) also means that simplifications have been made.

Anyway, the book does a great (terrific, terrifying) job in showing the possibility, even probability of human or technical errors that could trigger a nuclear war. The problems include the one presented by Major Herringin 1973 ( ”How can I know that an order I receive to launch my missiles came from a sane president?”), the long tension between the USA and Soviet, later Russia, the role of ”nonstate actors” (terrorists etc.) or the nuclear codes gone missing (p. 34). As Rosenbaum points out, any system is just as strong as its weakest link/agent. And when the book turns its attention to the Near East, the reader can easily understand why and how the nuclear arsenals of both the super powers and the poor countries are intertwined in the local conflicts – conflicts that might go nuke and turn into worldwide disasters.

The source analysis made by Rosenbaum and his informants  is often delightful for a historian to read. It is amazing how much one can read into, say, short announcements given by military forces or politicians – what words are used when a sale of nuclear capable submarines is announced,  how to read ”bland nondenials” of the existence of nuclear weapons in certain countries – it comes close to the ”close reading” of fragmentary sources of the previous centuries. Rosenbaum discusses the forbidden questions and hidden contentions that linger around the nuclear threat.  The analysis of euphemisms (such as civilian targets being renamed ”economic infrastructure”) is always useful, too, in history as well as in politics.

In the USA,  the president and the secretaries face the possibility of having to take control over the nuclear codes – a nerve wrecking burden to say the least. Thinking on this, I couldn’t help thinking that leaders of a small country enjoy some ”benefits” –  incompetent and irritating as our lads and lasses in charge sometimes may seem, they are unlikely to become guilty of causing ”the death of the consciousness” (the result of a total nuclear apocalypse: no-one to observe that there is no-one around anymore).

Also, after reading the analysis on the precarious balancing of words and deeds in the publicity and in the military and political negotiations, threats, action, and conciliation behind the scenes (an example of Rosenbaum’s being the case of Syria, now as topical as ever!), one can better understand how problematic situations, loss of face for politicians, even a need to retaliate could be triggered by, say, some wikileaks.

Rosenbaum’s book is thought-provoking, unfortunately the nuclear threat is not a puzzle easily solved so the book does not really offer easy solutions, except for the final statement: nothing justifies following orders for genocide. As Rosenbaum shows, however, this opinion is not shared by everyone. Nuclear threat is a dishearteningly complicated problem like the global warming and economic meltdown – and there are limited means, interest, and time resources to try solve these huge problems.

I am writing this at the same time as I am watching at the movie On the Beach, a post-apocalyptic film from the late 1950s, broadcasted by the  Finnish broadcasting company a couple of days ago. As the film suggests, ”There is still time…” but how long? And what are we to do about it, if anything?

Ron Rosenbaum has a blog in http://howtheendbegins.com/

(I was surprised, by the way, that there were hardly any mentions of the non-existent WMD in Iraq, and nothing of the Moscow–Washington hotline or its equivalents.)

Back to Aarhus / Århus 15,5 år senare

An illustrated comparison on two conference visits in Aarhus, 1996 & 2012, with a short commentary in Swedish & English, mainly for Nordsaga veterans hanging out there. The Nordsaga Conferences taught us a lot about Nordic cooperation and conferences, besides of which there was the usual amount of various sturm-und-drang of young human beings to be  experienced.

Denna vecka, på en konferens i Århus, råkade jag läsa min kollegas fil.dr. Eva Ahl-Waris bloggning om inhemskt och nordiskt samarbete under 1990-talet (http://avdankadakademiker.blogspot.com/2012/03/historicus-nya-hagkomster-litet-om-hsf.html). Det var  i Århus där det ordnades en nordisk konferens för studenter i historia i november 1996. Legendariska nordiska Nordliv/Nordsaga-konferenser Åbo/Turku 1995, Århus 1996, Reykjavik 1997 & Tromsö 1999 (legendariska för oss deltagare i alla fall) ordnades före allt material började skickas som attachment och före man kunde hitta alla tidtabeller på DB:s sida. Efter hemkomsten letade jag efter bilder och texter om resan 1996. Jag verkar inte ha haft kameran med mig år 1996, men nedan ser ni några bilder och dokument som visar skillnader mellan Århus konferens förr och nu. Det hände också en hel del annat, och Eva berättar lite gran om resor i sin blogg. Som utbytestudent i Uppsala deltog jag inte i den extralegendariska bussresan från och till Finland.

Scanrail 1996, Uppsala – Århus.

Tidtabeller Uppsala – Århus 1996. There was no such thing as the present day http://www.db.de.

In comparison, glimpses of traveling in 2012: Aarhus Airport.

Was there a Rema 1000 around here in 1996 as well? This one sure looks familiar.

Aarhus University main building, a conference venue (among other buildings) for students of history in 1996. The Ring road offered an element of surprise.

Aula of the University, venue for several key note lectures in 1996. As Eva Ahl-Waris writes in her blog, some participants also cut some lectures, I am afraid I was no exception. I tried to find some notes on lectures, but to no avail. Cannot have skipped all presetations, though.

Is there some light at the end of the tunnel? In 1996, we took this tunnel beneath Nordre Ringgade to have a lunch at the Student House.

In 1996, the conference papers were still sent to Århus as prints or typewrited texts, complete with a typewrited covering letter. Information for participants was also sent via air mail. No conference homepages or ”for latest changes, please see the final programme as an attachment” messages.

Nordsaga Conference Leaflet 1996.

The programme for 1996. It is a pity (I guess) that only a little information survives of the student workshops, their participants and topics. I remember some heated discussions dealing with the role of Denmark in the Union of Kalmar, though.

Judging from this programme of a student conference that was going on in Aarhus in the year 2012 (I did not participate in this one, though), the students of today are more ambitious in their choice of topics.

Old School typewrited ruminations of an anonymous Århus 1996 presentation. The topic ”power” seems to have followed the author ever since.

I am relatively confident that this was the location for the conference party in 1996. The was a student party going to get started in 2012 as well.

Aarhus University, new campus in 2012, place for a meeting for the project Gender and the European Town, the first publication of which seems to have a preliminary existence in Amazon already!

The beautiful entrance to the old Aula in 2012.

Historian havinaa, prinsessoja ja ruudinkatkua

The blogger has started to tweet a chronicle (in Swedish) by Klaus (Clas, Klas, Claes) Hermansson Fleming (Lord till Lehtis Manor in present day Finland, d. 1616). See https://twitter.com/#!/KlausHssonFlemi

Bloggaren har börjat twittra Klaus (Klas, Clas, Claes) Hermansson Flemings till Lehtis (d. 1616, inte den ”giftige flemmingen” Clas (Klaus, Klas, Claes) Eriksson Fleming som dog 1597) krönika Memoriale chronicum i https://twitter.com/#!/KlausHssonFlemi för att få några nordiska exempel på hur det förflutna kan presenteras (se tex. https://twitter.com/#!/samuelpepys). Bloggaren har publicerats om Flemingarna också på svenska i sin bok Anpassning, förhandling, motstånd (SLS-Atlantis 2009) mm.

Prinsessahuumaa on ilmassa ja laukauksiakin on ammuttu pienen Itä-Göötanmaan herttuattaren, kruununperijä-Estellen kunniaksi (olkoon hän onnekkaampi kuin jotkut samaa maapalaa herttuakuntana hallinneet!). Samoja teemoja löytyy myös Mynämäen Lehtisten kartanon perustajan, Klaus Hermaninpoika Flemingin (k.1616, wikipediassa lyhyesti) kronikkatekstistä Memoriale chronicum. Siellä raportoidaan aikakauden tapaan melko niukasti keskeiset kuninkaallisten syntymät, ruudin keksimisen kaltaiset vanhan ajan kiintoisat sattumukset, taistelut sekä kronikoitsijan omat edesottamukset.

Nyt Klaus on siirtynyt nykyaikaan osoitteeseen https://twitter.com/#!/KlausHssonFlemi. Aloin eilettäin kokeilunomaisesti julkaista Klaus Hermanssonin kronikkaa twitterissä, jotta saisimme jonkun kokeellisen pohjoisen vastineen esimerkiksi Samuel Pepysin päiväkirjamerkinnöille (https://twitter.com/#!/samuelpepys). Kronikka on myös suomennettu 1950-luvulla, mutta kun historiantutkija on tämmöinen alkukielisen arvostaja, otetaan nyt koekierros ruotsiksi, katsotaan mitä jatkossa.

Tästä Klaus Flemingistä olen aiemminkin jutellut jotain (https://anulah.wordpress.com/2009/09/13/flemingien-maisemissa/). Hän jäi kaimansa, rautamarski Klaus Flemingin (k. 1597) varjoon, mutta oli aikoinaan melko tärkeissä hallinnon tehtävissä ja kävi ulkomailla yliopistossakin, missä tosin joutui eroamaan arrogantin ja väkivaltaisen käytöksensä takia.

Latinankielisissä muistelmissaan Res in Finnia hän esitti itsensä rauhantahtoisena (, mutta esimerkiksi Ulla Koskisen tutkimuksissa (esimerkiksi tuoreessa väitöskirjassa Hyvien miesten valtakunta) on ilmennyt, että aikalaiset eivät pitäneet häntä kovinkaan leppoisana kaverina. Hän myös hortoili vähän onnettomasti poliittisten vastakkainasettelujen välimaastoss (siitä kerrotaan lisää esimerkiksi Mirkka Lappalaisen teoksessa Susimessu).

Kuvassa on Hangon edustalle Hauensuolen saarelle kaiverrettu vaakunapari. Matkustajat pysähtyivät alueelle usein odottamaan suotuisia tuulia ja pysähtyessään he kaiversivat tai kaiverruttivat vaakunansa ja nimensä kallioon. Tässä on Lehtisten Klaus-herran ja hänen vaimonsa, Kankaisten Horn-sukuun kuuluneen Elin-rouvan vaakunat vuodelta 1586.

Kuten jälkipolvilla, myös aikalaisilla oli hankaluuksia erottaa toisistaan monien rinnakkaisten perheiden ja peräkkäisten sukupolvien samannimiset Klausit ja Elinit. Klausia kutsuttiin lähteissä “Lehtisten Klaus-herraksi” tai “nuoreksi herra Klauksi”. Yllämainitun Elinin (Horn) äiti oli Elin (Stålarm), Klausilla oli sisko ja pari kaukaista serkkua nimeltä Elin Fleming, ja Klausin veli Magnus oli hänkin naimisissa Elinin (Torstenintytär) kanssa. Olen pariinkin kertaan repinyt hiuksiani, kun olen koettanut selvittää, kuka näistä rouva Elineistä oli se, joka järjesti Johan Flemingille asianmukaisen verhoilun mestauslavalle (tapauksesta lisää vanhassa blogilastussa ja tässä artikkelissa). Useakin näistä Elineistä joutui kokemaan kovia 1590-luvun sotatoimien aikaan, ja niistä on sanottu sananen toisissa kronikoissa, joihin voidaan palata tuonnempana.

KIRJALLISUUTTA

Fleming, Klaus (Hermansson) ”Memorial Cronicum”. Ilmestynyt lähdejulkaisussa Urkunder upplysande Finlands öden och tillstånd i slutet af 16de och början af 17de århundradet. (E. Grönblad.) Andra Flocken. Första Häftet. Helsingfors, J. Simelii Arfwingar 1856.

Vuori, Tauno: Klaus Hermaninpoika Flemingin kronikat. Varsinais-Suomen Maakuntakirja 12. Toim. Arvo Viljanti. Varsinais-Suomen Maakuntaliitto, Turku 1953. (sisältää suomennoksen Klausin tekstistä otsikolla ”Muistikronikka eli muistettavien tapahtumien luettelo vuodesta 1380 syyskuun 10 p:vään 1591…”)

—————————

Kirjoittaja on käsitellyt Flemingin sukupiiriä muun muassa väitöskirjassaan Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingin sukupiirissä 1470-1620 (SKS 2007) sekä monissa artikkeleissa. Prinsessauutisointia on käsitelty teoksissa Skandaali! Historian parhaat lööpit (2006) sekä Pohjolan prinsessat (2009, 2. p. 2010) . Hän on myös penkonut vanhoja kronikkatekstejä ja muistiinpanovihkoja ja koettaa julkaista jotain lisääkin jahka tässä nyt konsa.

History in Words and Images. Ed. Hannu Salmi. Turku 2005.

« Older entries