Britanniassa on kuluneella viikolla herättänyt hämminkiä uutinen, että sata EU-kansalaista, heidän joukossaan historioitsija Eva Johanna Holmberg, ovat saaneet kehotuksen poistua Britanniasta, vieläpä varsin ripeässä järjestyksessä – huolimatta EU-maan kansalaisuudesta, työpaikasta, perhesuhteista tai muista yksityiskohdista. Tylynsävyinen kirje näytti toteuttavan pahimmat pelot siitä, että Brexit johtaisi EU-maiden kansalaisten mielivaltaiseen kohteluun. Kun asia nousi julkisuuteen, ministeriö ilmoitti kirjeiden lähteneen erehdyksessä, ja tapahtunutta on nyt koetettu hyvitellä.
Peter Frankopan on Evening Standardissa (Foreign scholars should receive letters of welcome, not rejection) muistutellut mieliin 1930-luvun ja sen, miten Saksa vuonna 1933 vei melko vähällä hälyllä läpi lakimuutoksen, joka syrjäytti juutalaistaustaiset tieteentekijät yliopistosta. Francopan totesi, että 1930-luvun Britannia tarttui tilaisuuteen ja rekrytoi lupaavia tutkijoita Manner-Euroopasta (myös muita kuin juutalaisia tai Saksassa asuneita), kun taas nyt suuntaus näytti olevan toisenlainen.
Vuoden 1933 asetus palautti mieleeni, että kun kirjoitin YFK:n 110-vuotishistoriaa vuonna 1997, tutustuin vuosikymmeniä koskemattomina lojuneisiin vanhoihin papereihin ja löysin saksankielisen kirjeen, joka oli päivätty Berliinissä neljäntenä päivänä helmikuuta vuonna 1934. Berliiniläinen dosentti Maximilian Ehrenstein osoitti kirjeensä Helsingin yliopiston farmaseuttisen oppilaitoksen johtajalle, apulaisprofessori Jim Östlingille. Hän tiedusteli, löytyisikö hänelle Suomesta tutkijanpaikkaa. Selitys on koruton:
” — daß mein Großvater väterlicherseits Jude gewesen ist, ich bin demnach im Sinne der deutschen Gesetze nicht rein arisch. Ich kann daher meine Lehrtätigkeit in der Universität Berlin nicht fortsetzen.”
Ehrenstein oli määritelty juutalaiseksi, koska hänen isoisänsä oli isän puolelta ollut juutalainen. 1930-luvun kiristyneessä poliittisessa ilmapiirissä juutalaiset kuuluivat ryhmiin, joille sälytettiin vastuu niin Saksan sotatappiosta vuonna 1918 kuin vuoden 1929 taloudellisesta romahduksestakin. Niinpä 35-vuotiaan dosentti Maximilian Ehrensteininkaan ei auttanut vedota tieteellisiin ansioihinsa tai muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa. Hänellä oli väärät esi-isät, joten se siitä.
Ehrensteinin tieteellinen ansioluettelo vaikuttaa sangen lupaavalta. Hän oli työskennellyt tunnetun saksalaisen professori H. Thomsin laboratoriossa. Ehrensteinin saavutuksista mainitaan eräässä kirja-arviossa muun muassa näin (samalla tiettyjä nykytutkimuksen käytäntöjä sivuten):
Maximilian Ehrenstein’s (1899-1968) spadework, a person who, for the first time, managed to remove the C19 between the A and B rings of the steroidskeleton, a feat which nowadays would never have been published due to lack of reproducability… (Hubert Rehmin kirja-arvio teoksesta In Retrospect: From the Pill to the Pen)
Olisiko Ehrenstein tahtonut asettua vaatimattomaan helsinkiläiseen, opiskelijoiden kansoittamaan farmaseuttiseen laboratorioon? Elämäkertatietojen mukaan Ehrenstein siirtyi USA:han ja osallistui siellä tärkeisiin tutkimushankkeisiin. (Aikoinaan löytämieni elämäkertatietojen mukaan Ehrenstein oli ihaillut Saksan uutta johtajaa ja oli ymmällään siitä, ettei saanut olla mukana rakentamassa kolmatta valtakuntaa.) Hyödyn keräsi sillä välin siis Yhdysvallat, ei kylmäkylkinen Saksa tai vähävarainen suomalainen tiedeyhteisö.
Kirjoitin aiheesta 1990-luvun lopulla farmasian opiskelijoiden ainejärjestölehdessä MDS:ssä ja pohdin tuolloin: ”Mitä takeita meillä on siitä, ettei vastaavaa voisi tapahtua uudelleen Euroopassa – historian karusta opetuksesta huolimatta?” Historioitsija joutuu yhtaikaa olemaan varovainen rinnastusten kanssa ja toisaalta tiedostamaan, että asiat voivat, kun niikseen tulee, ottaa hallitsemattomia suuntia. Viimeviikkoiset ”sata kirjettä EU-kansalaisille” eivät nyt varsinaisesti rauhoittaneet sen paremmin tieteentekijöiden kuin muidenkaan asianomaisten tunnelmia.
Kirjoittaja on julkaissut farmasian opetusta ja opiskelijaelämää käsittelevät julkaisut Fiat lege artis (1997) sekä Spes farmaciae (1998) yhdessä Touko Issakaisen kanssa. Ks. myös myöhempi bloggaus Spes farmaciae.
Vita Historica 