Kun usein on tottunut odottamaan hartiat hiukan kyyryssä jotain uutisia yliopistomaailman kriiseistä, niin olipa piristävää lukea jotain muuta, nimittäin uutisia Itä-Suomen yliopistosta (Kuopio, Joensuu): ”Kesäkuun 2021 alusta alkaen apurahatutkijoiden on mahdollista solmia osa-aikainen työsuhde yliopiston kanssa, mikä takaa heille pääsyn työsuhteeseen normaalisti kuuluvien etujen piiriin sekä entistä kiinteämmin osaksi yliopistoyhteisöä.” https://www.uef.fi/fi/artikkeli/ita-suomen-yliopisto-parantaa-apurahatutkijoidensa-asemaa-tarjolla-osa-aikainen-tyosuhde
Apurahatutkijoiden asema on tyypillisesti heikko, ja he jäävät usein työyhteisön laidoille, kun tiedotussähköpostit ja työterveys ja monet resurssit on suunnattu työsuhteisille. Tästä seuraa outoja tilanteita, kun rahoitustavat vaihtelevat – yhtenä lukuvuonna tutkija saattaa olla palkkatutkija ja toisena apurahatutkija, tai samassa hankkeessa voi olla palkka- ja apurahatutkijoita.
Monet listaviestitkin on ohjelmoitu menemään nimenomaan työsuhteisille ja sekä vapaa- että työajan juhla/kokoustiedot täytyy erikseen välittää apurahatutkijoille tai dosenteille. Osattomuuden kokemukset ovat päivittäin nähtävissä mm. somessa, ja niihin on vaikea puuttua ruohonjuuritasolla.
Tulee ainakin seuraavat hyvät puolet vielä mieleen:
1) jos esimerkiksi väitöskirjahankkeen palkkarahoitus päättyy mutta saa viimeistely/hankeapurahaa, voi jatkaa työsuhteisena eikä tunnukset, käyttäjäoikeudet tms. muutu.
2) Yliopiston kannalta voi toimia vetovoimatekijänä, jos apurahaa hakiessa miettii, mitä eri affiliaatiovaihtoehdoilla on tarjota.
3) Apurahahankkeen vetäjänä voi suunnitella, että jos rahoitusta tulee, jaetaan riittävän pitkiä jaksoja, jotta 10% työsuhdemahdollisuus toteutuu.
4) Voi paremmin omintunnoin kutsua apurahatutkijoita myös kehityskokouksiin tms. joissa heidän ei tarvitsisi olla vain pro bono.
5) Työsuhde antaa mahdollisuuden opetuskokemuksiin.
Kollega muistutti myös siitä, että tutkimuksen ja opetuksen välinen suhde vahvistuu positiivisesti, kun tutkijoille annetaan pieni korvaus siitä, että he voivat opettaa.
Toki voi herätä kysymyksiä, miten työmäärä pidetään hallinnassa, ja muitakin ongelmia tulee mieleen. Lyhytrahoitteiset tutkijat eivät edelleenkään kuulu joukkoon. Itä-Suomen yliopiston linjaus on kuitenkin tervetullut tunnustus apurahatutkijoille ja jotenkin piristävä avaus. Vaihteeksi mahdollisuuksia, ei vain uhkia.
Vita Historica 