Brutaliteten är inbäddad i vardagen och ändå, samtidigt, framstår den som en angelägenhet, inte för oss, utan för andra människor, en annan plats, en annan tid eller andra politiska förhållanden än våra egna. Det är viktigt att ständigt erinra sig att grymhet och destruktivitet snabbt kan ta oss själva i besittning. (Igra 2001, 178.)
Ludvig Igra (1945-2003) oli puolalaissyntyinen juutalainen ja sittemmin psykoanalyytikko, joka muutti perheensä mukana Ruotsiin pian sodan päätyttyä. Teos ”Den tunna hinnan mellan omsorg och grymhet” (Natur & kultur 2001) käsittelee sitä, miten lähellä huolenpito ja julmuus ovat toisiaan. Igra kritisoi siksi käsitettä ”pahuus”, koska katsoo, että sanan käytöllä oletetaan selkeästi erotettava pimeä vyöhyke tai voima ihmisessä, vaikka kyse on jatkuvasta rajankäynnistä kaikkien ihmisten mielissä ja yhteiskunnissa.
Igra käsittelee myös anteeksianto- ja sovitusprosesseja (förlåtelse, försoning). Hänen mielestään anteeksipyyntö on kömpelö yritys tunnustaa tapahtunut vahinko; se ei anna kuitenkaan mahdollisuutta asioiden perinpohjaiseen työstämiseen. Igran silmissä kansanmurha on anteeksiantamaton, mutta on mahdollista vähitellen tehdä rauha tapahtuneen kanssa, jos tukea on kyllin saatavilla: ”Utplåningen av andra människors liv kan inte förlåtas, men det är möjligt att försonas med att brotten har inträffat (Igra 2001, 136).”
Igran mukaan kaikissa on valmius julmuuteen, ja Zygmunt Baumanin hengessä hän käsittelee yhtäältä persoonattoman byrokratian tuhovoimaa että toisaalta myös kollektiivista ja persoonallista myötätuntoa. Mukana teoksessa kulkevat Igran perheen kohtaamat julmuudet paitsi sodan aikana, myös sodan jälkeisessä Puolassa. Pikkupoikana vähän sodan jälkeen Igra oli hoidossa puolalaisnaisella, kun aseistettu miesjoukko etsi juutalaislapsia surmatakseen heitä. Hoitaja vakuutti, että hänen vahtimansa pikkupoika oli kristitty, ja tämä säästyi: ”Tack vare hennes medmänsklighet, förkroppsligad i en lögn, kan jag skriva dessa rader (Igra 2001, 77)”.
Kuten tavallista, osa psykoanalyyttisista osuuksista kyntää jossain syvissä pohjamudissa, mutta yleisellä tasolla kirja antaa aihetta pohtia menneiden ja nykyisten yhteiskuntien potentiaalia julmuuteen ja hoivaan. Igran tekstissä eletään 2000-luvun alun Ruotsissa, jossa uusnatsismi ja muukalaisviha nostivat päätään. Nykylukija voi miettiä, mihin on sen jälkeen kuljettu ja minne ollaan matkalla.
Hinnan förblir tunn och vårt personliga ansvar är skrämmande stort och ovillkorligt. Vi måste utveckla vår förmåga att i den andre även se en aspekt av oss själva. Igenkännandet är en av våra viktigaste förmågor, men det krävs en stor ärlighet för att kunna se att den andres mest motbjudande egenskaper också är en möjlighet inom oss själva. Vi kan alltid, om vi gräver tillräckligt djupt i vårt inre, känna igen oss i den andre. De gånger vi inte gör det är det något som fattas i vår egen självförståelse. Vi måste börja med oss själva men får inte sluta där. (Igra 2001, 179.)
————————————
Fasismista ja juutalaisvainoista tässä blogissa aikaisemmin:
https://anulah.wordpress.com/tag/holokausti/
Vita Historica 