Toipilas ja äidillinen Ebba-rouva

Bloggaren skriver kort om hur Ebba Stenbock, Klaus Flemings maka, tog hand om en lite pojke, Henrik Fleming (1584-1650), vars lårben ”i mursk afbräkte” i en olycka på Åbo slott. För svenska versionen av Henrik Flemings egna memoartext samt litteraturtips på svenska: se slutet av blogginlägget.

Klaus Flemingin (k. 1597) puoliso Ebba Stenbock muistetaan usein parhaiten kuuluisasta Turun linnaan liitetystä herjaus-tarinasta, jota käsittelin viime vuonna tässä blogissa (Mitä Kaarle-herttua todella sanoi? https://anulah.wordpress.com/2017/03/10/mita-kaarle-herttua-todella-sanoi/).

2017-03-08 18.18.07

Asiantuntijaselfie Turun linnasta noin vuodelta 2016 tai 2017. Taustalla Albert Edelfeltin maalaus ”Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista”, Ebba Stenbock kuvassa oikealla.

Miehensä kuoltua Ebba Stenbock mainitaan linnan henkisenä johtajana syksyllä 1597, kun Kaarle-herttuan joukot saapuivat valtaamaan linnaa. Tuolloin Korppolaismäeltä ammutut tykinkuulat näkyvät edelleen Turun linnan seinissä, jos oikein katsoo (ks. Kaponieerin bloggaus Tykinkuulia muureissa http://kaponieeri.blogspot.com/2011/06/tykinkuulia-muureissa.html). Kaarle-herttua ja hänen puoluelaisensa selittivät, ettei linnaa ammuttu tosissaan, vaan naisten säikyttelemiseksi, mutta että linnasta vastattiin oikein tulisella ammuskelulla.

turun_linna_1996

Turun linna Korppolaismäeltä vuonna 1996. Kuva: Anu Lahtinen

Poliittisten valtataisteluiden huipentumat ovat jättäneet erityisesti jälkensä Ebba Stenbockin jälkikuvaan ja häntä on helppo ajatella arkipuheen ”vahvaksi naiseksi” tai aikalaissanonnankin mukaan ”ankaraksi rouvaksi”. Mutta menneisyydenkään ihmiset eivät olleet yksiulotteisia, ja jotkut aikalaiset muistelivat ihan toisenlaisia luonteenpiirteitä. Niinpä Lehtisten kartanon Henrik Fleming (1584–1650) kertoi muistelmissaan ystävällisestä ja hoivaavasta Ebba-rouvasta, joka huolehti onnettomuuteen joutuneesta pikkupojasta, nimittäin Henrikistä itsestään.

mietoinen

Lehtisten kartanon Henrik Flemingin perhettä Mietoisten koulumuseon nukkekabinetissa vuonna 2012. Hahmot perustuvat Mynämäen kirkossa olevaan epitafiin. Taustalla myös muita Mietoisten ja Mynämäen merkkihenkilöitä.

Henrik oli ilmeisesti 1590-luvun alussa vierailulla Turun linnassa äitinsä Elin Hornin kanssa. Hän loukkaantui linnan pihalla, kun pillastunut hevonen säntäsi häntä kohti, ja joutui joutui luunmurtuman vuoksi sairastamaan kaksi viikkoa. Henrik kertoi tapahtumasta 1620-luvulla pienille lapsilleen, kun hän alkoi kirjoittaa opettavaista ”peiliä” omista kommelluksistaan ja vaaroista, joihin oli pikkupoikana joutunut. Onnettomuus Turun linnassa aloitti hänen muistelmansa, jota säilytetään käsikirjoituksena Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa.

Kun olin pieni poika, matkasin (nyttemmin) autuaasti edesmenneen rakkaan äitini kanssa Turun linnaan, kun hän vieraili (nyttemmin) autuaasti edesmenneen Rouva Ebba Stebockin, vanhan herra Klaus Flemingin puolison luona, joka oli silloin Suomen kenraali. Silloin juoksin äitini luota alas rekien luo, koska matkustin rakkaan siskoni lailla reessä.

Vähän sen jälkeen kun tulin portin ja vallihaudan välille, tuli eräs miespalvelija Herra Klausin tallista, vaunuhevosta ajaen, ja älyttömät ihmiset säikyttivät hevosen, niin että se vauhkoontui ja ryntäsi  hevostemme ja rekiemme joukkoon, siihen missä seisoin. Pitkä reki heittelehti sen perässä ja osui oikeaan reisiluuhuni, joka murtui.

Pieni kun olin, kaaduin ja pyörryin ja jäin lojumaan tielle, mutta Jumala varjeli minua siinä vaarassa, niin että (nyttemmin) autuaasti edesmenneen isäni (nyttemmin) autuaasti edesmenneen kirjuri Henrik Stråbock oli niin uskollinen ja nosti minut nopeasti ylös, heittäen minut nopeasti äitini rekeen, ennen kuin sama vauhkoontunut hevonen tuli takaisin. Samassa hevonen kaatoi hänet kumoon, ja hän jäi pahoin sekä hevosen jalkoihin että reen alle.

Tämän vaaran ja onnettomuuden jälkeen, joka kohdalleni oli tullut, kannettiin minut kuolleeksi luultuna Rouvien saliin, ja lähetettiin hakemaan kaupungista parturia. Minut laitettiin sisar Katarinan vuoteeseen. Kun parturi saapui, selvisi hänelle, missä vamma oli, ja päältäni leikattiin varovaisesti kaikki vaatteet, reisiluu laitettiin paikoilleen ja lastoitettiin. Tämän jouduin kestämään hirveällä kivulla ja tuskalla.

Ja Ebba-rouva oli niin hyvä ja hyveellinen rouva, että hän antoi minun maata linnassa omassa kamarissaan ja osoitti minulle suurta äidillisyyttä monilla hyvillä teoillaan, vaikka (nyttemmin) autuaasti edesmenneet äitini ja isänikin usein tulivat luokseni. He eivät saaneet liikutella minua ennen kuin kaksi viikkoa oli kulunut ja luu jotensakin alkanut taas parantua, ja niin Jumala vähitellen auttoi minua taas armollisesti parantumaan.

Näistä vaarallisista vaiheista tulee minun rakkaiden lasteni muistaa ja oppia, että he eivät tällä tavoin juoksisi rakkaiden vanhempiensa ja hyvien ystäviensä luota, vaan olisivat heidän luonaan, ja että jos heidän on mentävä ulos, ottavat mukaan ystävän, joka voi heitä auttaa ja tukea, ja sitten menevät taas takaisin vanhempiensa luo, eivätkä tällä tavoin jää yksin ulos seuraa ja joudu onnettomuuksiin.

Henrik Fleming jatkaa muistelmissaan samantapaisilla kuvauksilla siitä, miten oli joutua hääjuhlissa tappelijoiden jalkoihin, joutua raivohullun oppineen pahoinpitelemäksi ja hukkua jumalattoman palvelijan kanssa jokeen. Ei ihme, että Henrik mainitsee näiden edesottamustensa yhteydessä äitinsä huolestuneet huokaukset ja rukoukset.

Varsinkin alkupuolella hän muistaa lausua opettavaisia huomioita, mutta kun Fleming pääsee nuorukaiselämänsä kuvauksiin, opettavaisuus hälvenee ja tarina etenee pikemminkin melko huolettomana elämänvaiheiden ja edesottamusten kuvauksena. Muistelmia voi lukea ”opettavaisena peilinä” mutta varsinkin kurkistusikkunana siihen, millaista oli pienen aatelispojan ja nuorukaisen elämä noin neljäsataa vuotta sitten.

Aiheesta myös

Anu Lahtinen, Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingin sukupiirissä 1470-1620. SKS, Helsinki 2007.

Samuel Loenbom (toim.), Uplysningar I Swenska Historien. Första Delen. Stockholm, Tryckt uti Kongl. Finska Boktryckeriet 1768 on julkaissut Henrik Flemingin muistelmat. Alkuperäinen käsikirjoitus on Kungliga biblioteketissa Tukholmassa.

Tuija Tuhkanen, Kirkon kaunistukseksi ja lahjoittajan kunniaksi. Henrik Flemingin lahjoitukset Suomen kirkoissa. SKS, Helsinki 2008.



Henrik Flemings memoarer, publicerade i Uplysningar I Swenska Historien. Första Delen. Stockholm, Tryckt uti Kongl. Finska Boktryckeriet. År 1768, 44-46. 

Emedan jag en liten pojke war, fölgde jag med min Salige käre Moder på Åbo Slott, emedan hon besökte S. Fru Ebba (Stenbock) gamle Herr Clas Flemings, som på den tiden General i Finland war: då lop jag ifrån min Moder förut neder till Slädarna, effter jag tillika med min K. Syster i en Släda åkte, och litet der effter jag nederkom imellan porten och wallen, kom en dräng af  Herr Classes stall körandes med en wangns häst, och huru som skalkaktige folket skrämde hästen, tog han till att skena: Och kom så ibland wåra hästar och slädar, der jag stod, och samme lång-släde slängrade effter och kom mig på min högra lår och det således i mursk afbräkte. Och der jag som liten war föll och bort beswimmade och i wägen låg, gaf Gud lyckan i samma farligheten, att min Salig Faders Skrifwer Henric Stråbock Salig, så trogen war och hastigt i det han mig optog, kastandes mig snällt i min Moders Släda, förr än den samma rasande hästen kom tillbakas, och med samma rände hösten honom omkull och såleds blef han illa både af hästen trampad och af släden krossad.

Effter sådant farligt och olyckeligt, som mig wederfors, blef jag för döder opburen i Salen der Fruarne woro och effter Balberaren till Stan skickadt. Lades jag således i Syster Cathrinas säng [Katarina? Tämännimistä siskoa ei muualla mainita. Voisiko olla Ebban tytär Katarina?]. När Barberaren kom kände han hwar skadan war, och såleds all klädren saktlig ifrån mig skuren blef, och lårpipan igen utsträkt och spjelkad. Så måste jag i stor wärk och sweda der uthålla. Och war Fru Ebba en sådan from och dygdesamer Fru, att hon höllt mig på Slottet i hennes kammar liggandes och mig många stora moderliga wälgerningar bewiste, ändock Min Salige Moder och Fader offta kom till mig, dock fingo de inte röra eller föra mig förr än som 14 dagar förbi war och benen sig något ihopa sättja kunde, och Gud mig sedan småningom till helsan nådeligen förhalp. Af denna farligheten skall mine k. Barn wara warnadt och underwist, att de såleds icke skulle löpa ifrån des k. Föräldrar och gode wänner, utan wara hos dem tillstäds, och när de behöfwa att gå ut, taga en wän med sig, deraf de hjelp och annat bistånd hafwa kunna, och sedan gå igen in till dess Föräldrar, och icke såleds med allonedt blifwa ute ibland sådane gemen parti och komma på olycka.

Mera information: Anu Lahtinen, Anpassning, förhandling, motstånd. Kvinnliga aktörer i släkten Fleming 1470-1620, SLS – Atlantis 2009.

 

 

Mainokset

Nordic Childhood, Finland – Hyvinkää, 1700-1870

9781138294226

Book cover of the recent volume Nordic Childhoods 1700–1960 From Folk Beliefs to Pippi Longstocking. Edited by Reidar Aasgaard, Marcia Bunge, Merethe Roos – Routledge, including ”Education of children in rural Finland: the roles of homes, churches, and manor houses” by Anu Lahtinen
https://www.routledge.com/Nordic-Childhoods-17001960-From-Folk-Beliefs-to-Pippi-Longstocking/Aasgaard-Bunge-Roos/p/book/9781138294226

From the home page of the publisher:

This volume strengthens interest and research in the fields of both Childhood Studies and Nordic Studies by exploring conceptions of children and childhood in the Nordic countries (Denmark, Finland, Iceland, Norway, and Sweden). … the book offers a fresh and substantive contribution to the history of childhood in the Nordic countries between 1700 and 1960. The volume also helps readers trace the historical roots of the internationally recognized practices and policies regarding child welfare within the Nordic countries today and prompts readers from any country to reflect on their own conceptions of and commitments to children.

Nordic Childhoods 1700–1960 From Folk Beliefs to Pippi Longstocking. Edited by Reidar Aasgaard, Marcia Bunge, Merethe Roos – Routledge, including ”Education of children in rural Finland: the roles of homes, churches, and manor houses” by Anu Lahtinen

https://www.routledge.com/Nordic-Childhoods-17001960-From-Folk-Beliefs-to-Pippi-Longstocking/Aasgaard-Bunge-Roos/p/book/9781138294226

Ja taas mennään … ilon kautta

Historiallisen aikakauskirjan hallitus valitsi minut eilen tulevaksi päätoimittajaksi kaudelle 2016-2020. Tehtävä kuuluu sivutoimisiin tieteellisiin tehtäviin, jollaisia olen hoitanut ainakin vuodesta 2000. Tai siis no minä nyt elän ja hengitän historiaa sekä vapaalla että töissä, eikä se muuksi muutu, joten työt ja tehtävät ovat osa vita historicaa. Joka tapauksessa tämä tehtävä on erityinen. Jo opiskelujen alkuaikoina Historiallinen aikakauskirja oli minulle kotimaisen tiedeyhteisön peili. Ja jotakin sellaista, mihin jo silloin toivoin joskus pääseväni mukaan. Marko Lambergin päätoimittajakaudella, vuodesta 2011, olenkin saanut olla mukana toimituksessa jossa on ollut todella hyvä tunnelma. Ilon kautta tekemistä on tarkoitus jatkaa.

Tiedejulkaiseminen, kaikki julkaiseminen ja Historiallinen aikakauskirja muiden mukana ovat tietysti muuttuneet vuodesta 1995. Mutta silloin yhtä lailla kuin nyt tarvitsemme kotimaista, yleistajuista historian tiedejulkaisua. Tiedeartikkelit ovat tiedejulkaisun kova ydin. Tekemisen ja julkaisemisen muotoja voidaan kehittää uusien mahdollisuuksien mukaan. Aikana, jolloin tiede, tutkijat ja yliopistot ovat kovassa paineessa, aikakauskirja voi olla tärkeä paikka, jossa kotimaiset historiantutkijat voivat vaihtaa ajatuksia, tukea toisiaan ja ideoida uutta. Historia ja sen tutkiminen ei ole vain artikkelituotantoa, se on historian tutkijoiden ja historian ystävien elävää kiinnostusta menneisyyttä ja historiatiedettä kohtaan.

Vuoden 2016 odotuksessa voidaan tavata edelleen täällä, tai twitterissä (@anulah), tai ellossa (@anulah) tai facebookissa (Historiallisen aikakauskirjan sivut https://www.facebook.com/pages/Historiallinen-Aikakauskirja/499147576875453?fref=ts), tai muuten vaan elävässä elämässä.

Tiedote Historiallisen aikakauskirjan sivulla:
http://www.historiallinenaikakauskirja.fi/uutiset/anu-lahtinen-historiallisen-aikakauskirjan-uudeksi-p%C3%A4%C3%A4toimittajaksi

Tiedote Historian ystäväin liiton sivulla:
http://www.historianyst.fi/historialliselle-aikakauskirjalle-valittu-uusi-paatoimittaja-2016-2020

Turku, naisten kaupunki

Naisten kaupunki – Turkulaisten naisten historiaa (Turun historiallinen yhdistys, Turku 2010) julkistetaan Turun kaupunginkirjastossa 30.11. klo 13-15.

Joillekin tutuille olen jo useaan otteeseen pohtinut seuraavaa tapausta 1500-luvun loppupuolelta. Turkulaisnainen matkusti Tukholmaan etsimään kadonnutta puolisoaan ja löysi tämän uudelleen avioitueena toisen naisen kanssa. Kaksinnaiminen oli tuohon aikaan vakava rikos, joten mies sai kuolemantuomion, koska vaimo ei halunnut pyytää puolisolleen armoa. Vaimo kuitenkin lupasi maksaa miehelleen käärinliinat. Oliko kyseessä ystävällinen ele – kunniallisten hautajaisten järkkääminen oli sentään aikalaisille tärkeä eikä ihan halpakaan hanke? Vai oliko kyseessä viimeinen selkäänpuukotus? Niin tai näin, kovin hyvä ei ollut näiden puolisoiden suhde.

Onneksi Turun seudun naisten historiassa on esimerkkejä sopuisammastakin elämästä. Löytyy kummityttöään muistaneita kauppiaita ja siskontyttäriään auttaneita sukulaisnaisia.  Jonkinlainen hallitsija – vasalli -suhde tosin tuli mieleen siitä kirjeestä, jolla muuan 1400-luvun raatimies luovutti rakkaalle vaimolleen maatilan ”kiitokseksi uskollisesta palveluksesta, jota hän on osoittanut ja jota hänen tulee vastakin osoittaa” – asiakirjan muotoilu tuo mieleen kuninkaan antamat verovapaudet tai muut suosionosoitukset.

Kuuluisa kauppias Valborg Innama, suomalaisittain Valpuri Innamaa, puolestaan harmitteli, että hänen velallisensa koettivat sopia velanmaksusta hänen miehensä kanssa, tämä kun ei Valborgin mielestä osannut pitää kyllin puoliaan. Valborg olisi kauppataitoineen ehkä ollut Scarlett O’Haran tai Joenpellon rouva Sara Gladin hengenheimolaisia, vaikka hänestä on usein maalattu ehkä liiankin yksioikoista ”tarmokkaan äkäpussin” kuvaa.

Nämä ja monet muut tapaukset ovat olleet aineistona tänään taittoon lähteneelle kirjalle  Naisten kaupunki. Turkulaisten naisten historiaa ilmestyy joulun alla Turun historiallisen yhdistyksen julkaisusarjassa Turun historiallinen arkisto. Allekirjoittanut vastaa keskiajan ja 1500-luvun osuudesta, 1600-1800 -lukujen osuuden on kirjoittanut professori Kirsi Vainio-Korhonen, ja itsenäisyyden ajan historiaa valottaa FM Sini Ojala. Lisäksi mukana on monia lyhyitä henkilökuvia ”Vanumammasta” Irja Ketoseen, kirjoittajina joukko Turun yliopiston opiskelijoita, jotka ovat tehneet hienoa työtä turkulaisten naiskohtaloiden selvittäjinä. Paljon jää toki vielä tulevaisuudessakin etsittäväksi.

Kuten tutkijayhteisössä usein käy, olen syvästi kiitollinen kollegoille, jotka ovat auliisti antaneet kommenttejaan ja myös muutamia hienoja kuvia käyttöön. Kirjaa voi aikanaan ostaa ainakin Turun seudulla kirjakaupoista, ja sitä voi aikanaan myös tilata Tiedekirjan tai Granum-verkkokirjan kautta. Turun historiallisen yhdistyksen aiemmin julkaisemia, Turun historiasta kertovia artikkeleita löytyy myös yhdistyksen sivuilta digitoituina versioina.

Lisäys pari päivää myöhemmin: Turun kulttuuripääkaupunkihankkeen osana käynnistyy myös Naisten Turku -muistelutyöpajoja. Asiasta uutisoi muun muassa YLE. Työpajojen vetäjinä on kirjahankkeeseenkin osallistuneita opiskelijoita ja jatko-opiskelijoita sekä ansiokkaita historiantutkijoita kuten FT Maarit Leskelä-Kärki. Naisten kaupunkia kantaa ajatus siitä, että jokaisen kokemukset ja muistot ovat tärkeitä ja tallentamisen arvoisia. Tänään mieleeni juolahti myös, että naisten kaupunki -teemahan on ollut vireillä ainakin Helsinginkin suunnalla – Ateneumissa on viimeisiä päiviä näyttely Naisten kaupunki ja Schildtsin syksyn kirjoihin kuuluu kirja Kvinnornas Helsingfors. Kaikkien kaupunkien naiset, liittykää yhteen?

Julkkareihin liittyvä linkki http://www.turku2011.fi/uutiset/naisten-kaupunki-turkulaisten-naisten-historiaa-kirja-joulumarkkinoille_fi

Oppia ikä kaikki

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkisti tänään Suomen Historiallisen Seuran kanssa tuottamansa teoksen Huoneentaulun maailma. Kasvatus ja koulutus Suomessa keskijalta 1860-luvulle. Kirjassa koulutus ymmärretään aiempaa laaja-alaisemmin. Kasvatukseksi nähdään kaikki sellainen toiminta, jossa lapset ja nuoret pyrittiin sosiaalistamaan osaksi yhteisöä ja yhteiskuntaa.

Kirjassa pohditaan, mikä oli eri yhteiskuntaryhmien mahdollisuus ja tarve koulutukseen? Miten oppiminen toimi valtion ja kirkon intressien välineenä? Miten säätyjen väliset jännitteet ja vallan tasapaino ilmenivät kasvatuksessa? Millaista oli tyttöjen kasvatus? Miten yhteiskunnan huono-osaiset otettiin huomioon? Mikä oli kotiopetuksen rooli? Millainen oli oppimisen pimeä puoli: kansanomainen lukupelko, kirjakammo ja ruumiillinen kuritus?

Vastasin keskiajan ja 1500-luvun osuudesta yhdessä Jussi Hanskan kanssa, ja oli antoisaa päästä yhdistämään omia talous- ja sosiaalihistorian lähteistä ammentamiani havaintoja Jussin kirkollisiin aineistoihin (toki myös kumpikin luimme molemmanlaisia aineistoja ja niihin liittyvää tutkimusta). Aikakauden lähteet jättävät paljon oppineiden arvailujen varaan, mutta tarkka lähiluku voi kuitenkin tuoda lisätietoa käytetyistä oppikirjoista, kasvatuksen keinoista ja ammattiin pätevöitymisen tavoista – jotkut ”menivät oppiin”, toiset ”palvelukseen” (jälkimmäinen saattoi tarkoittaa sekä piikomista, hovipalvelusta että porvaristaloudessa elämistä).

Huoneentaulun maailman ovat toimittaneet dosentti Jussi Hanska Tampereen yliopistosta ja professori Kirsi Vainio-Korhonen Turun yliopistosta.

Pohjolan prinsessoista

Tänä vuonna kesän ja syyskesän korvalle osui useita kirjajulkkareita. Äskettäin päästiin juhlimaan keskiajan metodioppaan Keskiajan avaimen (toim. Marko Lamberg, Anu Lahtinen & Susanna Niiranen) valmistumista: monivuotinen hanke sai alkunsa Jyväskylässä jo tämän vuosituhannen alkupuoliskolla, itsekin ehdin pitkään ja hartaasti viilata ja höylätä artikkeleita.

Tumman ja painavan tietojärkäleen jälkeen painosta pulpahti äsken kepeämpi tietokirja Pohjolan prinsessat – viikinkineidoista renessanssiruhtinattariinpienoiselämäkertoja menneisyyden kuninkaiden tyttäristä, sisarista ja äideistä. En ole kaikkein fanaattisin nykyprinsessojen harrastaja, mutta historian hämärissä heidän elämäntarinansa ovat tervetulleita – parhaimmillaan löytyy sellaista kirjeenvaihtoa ja sellaisia tuntoja, jota alemman säädyn ihmisistä on vaikea tavoittaa. Näin on asian laita erityisesti, kun puhutaan myöhäiskeskiajan ja renessanssiajan prinsessoista.

Varhaisimmat maininnat sen sijaan kiehtovat enemmänkin tarunomaisuudellaan: merirosvoprinsessa Alfhild, Eowynin ja Elizabeth Swannin hengenheimolainen ei liene oikeasti ollut olemassa, mutta kertomus Itämeren ja Suomenkin rannoilla purjehtivasta soturineidosta on itsessään kiintoisa. Vakaammilla vesillä liikutaan, kun tutkitaan renessanssiprinsessojen osuutta kaapparitoimintaan: esimerkiksi Kustaa Vaasan tytär Cecilia näyttää valtuuttaneen kaappareita, jotka hoitivat likaisen työn ja luovuttivat vierasmaalaisten laivojen lastit saaliina aikakautensa ”bileprinsessalle”.

Ihan ”tavallisenakin” prinsessana oleminen kävi työstä niin ennen kuin nykyäänkin. Oli tunnettava tapoja, järjestettävä juhlia, neuvoteltava tärkeistä asioista, välitettävä viestejä, opastettava palvelusväkeä, varottava juonittelijoiden ja huhupuheiden ansoja. Vaikka varsinaisista hallitsijoista on kirjoitettu erinäisiä elämäkertoja, kuningatarpuolisot, prinssit ja prinsessat ovat jääneet yllättävänkin vähälle huomiolle. Kuitenkin koko kuninkaallinen perhe ja suku näytteli tärkeää osaa monissa historian hetkissä.

Monesta Pohjolan prinsessasta voisi kirjoittaa vaikka oman elämäkertateoksen, mutta se jää tuonnemmaksi. Seuraava tietokirja siirtyy kaupunkilaisnaisten pariin, sillä ensi vuonna ilmestyvässä yhteisjulkaisussa (mukana mm. prof. Kirsi Vainio-Korhonen & FM Sini Ojala) on tarkoitus kertoa Turun naisten historiaa, ja tieteellisellä puolella on tarkoitus perehtyä 1500-luvun maalaisyhteisöön.

Prinsessat-kirjaan liittyviä haastatteluja ja juttuja
Löytöretki Pohjolan hoveihin
(utu Online -haastattelu)
Nokkelat, urheat, sitkeät (Turun Sanomat)

Kirjaan liittyvää tulevaa ohjelmistoa
Kirjamessuilla Turussa su 4.10., Agricola-lava klo 11.20, Akateemisen kirjakaupan piste klo 11.40
Kirjamessuilla Helsingissä su 25.10., Katri Vala -lava klo 11.00