Veikö Klaus kielen?

Lupaan seuraavaksi käsitellä vähän leppeämpiä aiheita, mutta lisään viime viikon blogilastujen joukkoon vielä yhden ”lähteet kertovat” -tapauksen, vähän vähemmän kuuluisan tarinan. Tässä tapauksessa ei revitty partaa vaan – kieli, ja syylliseksi mainitaan Klaus Fleming itse. Tarina kuvastaa hyvin sitä, miten sekasortoiset ja väkivaltaiset olot olivat 1590-luvun lopulla, kun Ruotsin valtakunnan kruunusta taisteltiin. Suomen käskynhaltijana ja sotaväen ylipäällikkönä Klaus Fleming puolusti kuningas Sigismundin valtaa ja vastusti Kaarle-herttuan yrityksiä laajentaa vaikutusvaltaansa, eikä hän epäröinyt käyttää väkivaltaa. Eräs kertomus, joka Klaus Flemingistä levisi, tiesi kertoa, että käskynhaltija salli palvelijoidensa turvautua väkivaltaan, jotta viestinviejät ja valittajat eivät pääsisi Ruotsiin Kaarle-herttuan luo, ja että hän oli antanut leikata eräältä valittajalta kielen (ks. esim. Heikki Ylikangas, Nuijasota, uudistettu painos 2004, s. 127).

Olen törmännyt tähän tietoon ainakin muutamassa lähteessä. Kaarle-herttuan, myöh. Kaarle IX:n, avioton poika Carl Carlsson Gyllenhielm kertoi muistelmissaan, miten Arbogan valtiopäiville (1597) ”tuli mies, nuori ja vahva kaveri Pohjanmaalta, joka oli uhannut vanhalle Flemingille, että valittaisi Kaarle-herttualle mielivallasta ja vääryydestä jota hänelle osoitettiin. Siksi Fleming oli antanut ottaa hänet kiinni ja leikkauttanut häneltä suuren palan kielestä, sanoen: menepä nyt valittamaan. Tämä mies ei voinut nyt puhua, vaan joutui asettamaan sormet suuhunsa kieltä vasten ja siten muodostamaan sanansa.”

”kom en karl, ung och stark persohn ifrån Österbottn, hvilken hade hotatt gammla Flemmingen, att klaga för herttigh Carl den vold och orätt som honom bevijstes. Therföre Flemmingen hade låtidh honom fast taga och skära ett stoort stycke af tungan på honom, säijandes: gack nu och klaga. Thenna kunde nu inthett tala, uthan han moste stickia fingeren i munnen emot tungan och så förde han orden fram om sin mening.” (Kaarle IX:n aviottoman pojan Carl Carlsson Gyllenhielmin omakätisiä muistiinpanoja vuosilta 1597-1601, Historiska Handlingar XX, toim. Joh. Ax. Almquist, Tukholma 1905, s. 260)

Kyseessä on ilmeisesti Carl Carlssonin itse näkemä tapaus. Vaikka se seikka, että Klaus Fleming oli hänen isänsä pahimpia vihamiehiä, saattoi vaikuttaa siihen, miten hän tapahtumaa kuvasi, eivät hänen muistelmansa muuten anna vaikutelmaa, että hän laittaisi niihin omiaan. Ja valitettavasti, vaikka kaikki puheet Klaus Flemingin julmuuksista eivät pitänekään paikkaansa, tämä tapaus on linjassa sen kanssa mitä hänen äkkipikaisesta ja häikäilemättömästä toiminnastaan muuten tiedetään. Kuten Ulla Koskinen on todennut tutkimuksessaan, 1500-luvun voimistuva kuningasvalta antoi usein paikallisille edustajilleen, aatelisille, vapaat kädet toimia kuninkaan valta-aseman turvaamiseksi.  (Ulla Koskinen, Hyvien miesten valtakunta. Arvid Henrikinpoika Tawast ja aatelin toimintakulttuuri 1500-luvun lopun Suomessa, Helsinki 2011, s. 270-271.)

Tarina oli ilmeisesti laajasti tunnettu, koska se näyttää innostaneen tukholmalaista laitapuolen kulkijaa yrittämään onneaan. 21.3.1599 Tukholman raadin eteen tuotiin näet varas, joka  oli pitkään teeskennellyt, ettei voi puhua, koska Klaus Fleming muka oli repinyt häneltä kielen suusta:”Samainen varas on pitkään esittänyt, ettei muka pysty puhumaan, ja on sanonut että herra Klaus Fleming oli repinyt häneltä kielen suusta. Hyväsukuinen Hans Johansson kysyi miksi hän sellaista karkeaa ja valheellista huhua oli antanut levittää, mihin varas vastasi: hän oli näin tehnyt voidakseen vapaasti kerjätä ja jotta ihmiset olisivat auliimmin häntä auttaneet.”

”samme tiuf hafuer och enn tidh lånng hållet sig lyke som hann inthet hadhe kunnett tale, vthenn sagt att her Claes Fleming skulle hafwe låthet skured tungann vthur munnen på honom. derföre tilsporde wälbe:te Hans Jahansson honom hui han sådent grufueligit och osannfärdeligit rychthe hade låthet vthgå, suarade hann på thet hann frytt fingie gå tyggia och folk theste bettere skulle hielpe honom.” (Stockholms stads tänkeböcker 1596-1599, toim. Daniel Amquist, Tukholma 1954, s. 235.)

Ilmeisesti kyseessä ei ollut mainittu pohjanmaalainen vaan eri henkilö, joka oli kuulemistaan jutuista innostunut hakemaan omaa etuaan. Klaus Flemingillä oli ollut vaikutusvaltainen asema myös Tukholmassa Juhana III:n hallituskauden lopulla. Aikaa oli kuvattu raadin pöytäkirjoissa murheelliseksi ajaksi, joka pakotti monien rinnasta huokauksia ja sai monet vuodattamaan kyyneliä, kun ”Klaus Fleming kukoisti” (”Klas Fleming florerer” – Stockholms stads tänkeböcker 1592-1595, toim. Daniel Almquist, Tukholma 1939, 44.). Hänen uhrikseen tekeytyvä varas saattoi siten toivoa erityistä sympatiaa lähimmäisiltään; mutta tälläkin valheella oli lopulta lyhyet jäljet.

Tämä tarina väkivaltaisilta 1500-luvun loppuvuosilta näyttää lähteiden valossa olevan yhtäältä totta, mutta toisaalta myös saaneen huijauksesta valheellista lisäpontta.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: