Armo vai oikeus?

Kunnialla (ja häpeällä) on entisaikoina ollut nykyistä suurempi merkitys ihmisen asemalle. Tosin juhlavien julistusten taakse on voinut kätkeytyä vähemmän kunniakkaita neuvotteluita. Joskus esimerkiksi 1500-luvun aatelismies saattoi mahtipontisesti julistaa uskollisuutta hallitsijaa ja isänmaataan kohtaan kuolemaan asti, mutta epäsuorasti samalla vihjata että tämä uskollisuus oli voimassa niin kauan kuin hallitsija ei pettänyt häneen kohdistettuja toiveita.

Joskus menneiden vuosisatojen ihmiset tuntuvat pitävän hyvinkin periaatteellisesti kiinni kunniastaan, vaikka se uhkasi  viedä tai veikin heidät mestauslavalle. 1590-luvulla ruotsalainen aristokraatti Gustav Banér totesi arvostavasti säätyveljestään Karl Henrikssonista (Horn-sukua), että väärin syytettynä tämä “arvosti kunniaa enemmän kuin hyötyä eikä halunnut olla Machiavellin oppipoika” ja hakea kuninkaan suosiota muiden kustannuksella.

Kun Ruotsin kuninkaalle alamaisia aristokraatteja 1590-luvulla eri yhteyksissä syytettiin maanpetturuudesta, oli tasapainoiltava oikeuden vaatimisen ja armon anomisen välimaastossa. Joka vaati oikeutta, piti itseään syyttömänä. Joka pyysi hallitsijalta, että tämä antaisi armon käydä oikeudesta, tunnusti syyllisyytensä. Tilanteesta riippuen syytetyt (ja tuomitut) päätyivät erilaisiin ratkaisuihin. Palvelijan mukaan Johan Fleming, parikymppinen nuorukainen, joka teloitettiin Turun torilla syksyllä 1599 (lähinnä isänsä Klaus Flemingin tekojen vuoksi), piti mestauslavalla jäähyväispuheen, jossa totesi (muiden ihmisten tapaan) olevansa suuri syntinen Jumalan edessä, mutta maallisen oikeuden näkökulmasta viaton.

Uutisissa tulee välillä vastaan muistutuksia siitä, että armon ja oikeuden välinen ero voi tulla ajankohtaiseksi nykymaailmassakin.  Tällä hetkellä kaksi ruotsalaistoimittajaa  joutuu punnitsemaan, miten reagoida etiopialaisen tuomioistuimen langettamaan tuomioon. (http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/12/ruotsalaistoimittajat_11_vuodeksi_vankeuteen_3130351.html) Ryhtyäkö pitkään valitusprosessiin siinä toivossa, että terroristijärjestön avustamisesta ja laittomasta maahantulosta langetettu tuomio voitaisiin kumota, vai tunnustaako syytteet oikeiksi siinä toivossa, että voisi ehkä saada pikaisestikin armahduksen?

Kysymykseen voi suhtautua käytännöllisesti ja etsiä keinoa, jolla pääsee nopeimmin pälkäästä, mutta toisaalta seurauksia ei voi täysin ennakoida. Ja periaate – usko omaan syyttömyyteen ja halu hakea oikeutta sen mukaisesti – voi tuntua tärkeältä sekin, myös nykyajan ihmiselle.

Blogilastu on syntynyt oheispohdintana kirjoittajan viimeistellessä artikkelia 1500-luvun aatelismiesihanteesta. Aiheeseen sivuava englanninkielinen artikkelini ”A Nobleman’s Death” Johan Flemingin kuolemasta on luettavissa os. http://ehlee.humnet.unipi.it/books4/2/03.pdf.
Saman tai hitusen myöhemmän ajan aatelisesta elämästä Ruotsin valtakunnassa – Suomen alue mukaan lukien ovat kirjoittaneet myös mm. Ulla Koskinen (väitöskirja ”Hyvien miesten valtakunta”, netissä mm. artikkeli 1500-luvun aatelin aineellisesta kulttuurista), Liisa Lagerstam (väitöskirja ”A Noble Life”, ks. esim. haastattelu), Marko Hakanen (väitöskirja ”Vallan verkostoissa”) ja Mirkka Lappalainen (väitöskirja ”Suku, valta, suurvalta” ja teos ”Susimessu”).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: