Uhrattava agentti, Turun linna 1540

Sun Tzun Sodankäynnin taito antaa esimerkin uhrattavista agenteista, vakoilijoista, joille annetaan harhaanjohtavia tietoja, mutta tiedot eivät voi vahingoittaa agentin palvelemaa hallitsijaa, eikä hänelle ole isoa vahinkoa, jos agentti menetetetään. Sun Tzun esimerkissä muuan tuomittu mies puetaan munkiksi ja hänen mukaansa annetaan viesti, jossa on muka liittolaiskirje eräälle vihollisen päällikölle. Viesti löydetään, munkkivakooja saa surmansa ja niin saa myös vihollisen päällikkö, jonka kirje saattaa epäilyksenalaiseksi.
Esimerkistä tuli mieleeni Hans Gerickin tapaus vuodelta 1540. Se on ensimmäinen epäluulojen ja syytösten sarjassa, joka ulottuu 1540-luvulta 1590-luvulle ja jossa Erik Fleming tai hänen perheensä (ml. poika Klaus) ja Henrik Klaunpoika Horn ja hänen perheensä (ml. poika Karl) joutuvat / päätyvät ottamaan kantaa toisistaan esitettyihin petturuusepäilyihin.
Vuonna 1540 Suomen alueella jäi siis kiinni Hans Gerick, joka oli ollut Kustaa Vaasan vihollisten palveluksessa ja saapunut Preussista mukanaan kirje herttua Albrekt Brandenburgilaiselta. Herttuan omakätinen kirje on mitä lipevin – siinä vakuutetaan vain Erik Flemingille ystävyyttä – kuten Kustavi Grotenfelt suomentaa: ”Arvoisa, suuresti rakastettu ystävä, vaikka emme Teidän kanssa ole ollut suuressa ystävyydessä, ainoastaan sen verran kuin viime Tanskan sodan aikana Juhana Pen’in kautta kuulimme Teistä kerrottavan. Kuitenkin sen nojalla, ja koska Ruotsi ja Preussi kaikin puolin ovat hyvässä naapuriystävyydessä, ja koska paremmin tunnemme Teidän veljenne, niin emme ole tahtoneet tähän aikaan olla Teidän puoleenne kääntymättä”.

 

Lisäksi herttua pyytää, että Erik Fleming herttuan puolesta tervehtäisi veljeänsä ja myöskin herttualle hankkisi ”hyvän sudenturkin” – osoitukseksi hyvästä naapuriudesta Ruotsin valtakunnan ja Preussin välillä. Lisäksi herttua viittaa siihen, että tuntee Erik Flemingin veljenpojan, Lars Ivar Flemingin (Sundholma, k. Tallinna 1562).

Sudennahkaturkki ei ollut mikään huippumuodikas raaka-aine, joskin Riitta Pylkkäsen mukaan sitä voitiin käyttää esim. matkaviittojen vuoraamiseen. Koko pyyntö herättikin paljon epäilyksiä, ja Henrik Klaunpoika lienee kokenut olevansa pahassa välikädessä Erik Flemingiä kohtaan syntyneiden epäilysten kanssa. Hans Gerick oli kuulusteltaessa sanonut, että oli tullut Suomeen vakoilemaan varsinkin kuninkaan terveyteen liittyviä huhuja. Äärimmäisenä tavoitteena oli vallata Suomen alue ja nostaa nuori Hannu-herttua sen johtoon. Tästä enemmän tai vähemmän painostavassa kuulustelussa annetusta tunnustuksesta voi nyt sit kukin ajatella mitä tahtoo.

Henrik joka tapauksessa raportoi asiasta kuninkaalle, ja Kustaa vaati 25.4.1540 Gerickin luokseen. Lisäksi hän halusi varotoimiin ryhdyttävän myös Erik Flemingin suhteen; Henrik Klaunpojan tulee pitää häntä silmällä. ”Szå westh tu och wäll, ath her Erick Flemmingh är en sielsind och vnderliig man, ther föge fasthett opå byggiandes är” (Tiedät hyvin, että Erik Fleming on omalaatuinen ja kummallinen mies, johon ei paljoakaan voi luottaa); näin ollen Erikiltä tuli ottaa lupaus pysyä maassa ja lisäksi hyvien miesten tuli mennä takuuseen hänen puolestaan.
Erik Fleming oli ilmeisesti juuri ennen epäilyjen heräämistä lähettänyt kuninkaalle aika suoraviivaisen valituksen läänitysten menettämisistä. Kun hän sai tietää Hans Gerickin vangitsemisesta, hän lähestyi hallitsijaa varsin erisävyisellä viestillä. Kaarlo Blomstedt sanoo Erikin suhtautuneen maltillisesti epäilyihin, mutta melko hädissään Erik Fleming silti ilmaisee olevansa seuraavassa kirjeessä, vaikka kiittää siitä ”kristillisestä” tavasta, jolla hallitsija oli suhtautunut hänen ”pakottavaan hätäänsä ja todelliseen viattomuuteensa” [mijn anliggende drengende nödh och sanna vnschul], pelastaen hänen kunniansa, maineensa ja vaimonsa ja lapsensa.
”Korkean älynsä viisaudella oli kuningas jättänyt sikseen epäkristilliset, keksityt ja ilkeämieliset asiat”; Erik Fleming pyytää vielä saada kirjoittaa Albrektille itse ja kieltää tätä ja kätyreitään enää lähettämästä moisia kunniattomia viestejä. Lisäksi hän pyytää kuninkaalta avointa kirjettä maineensa puhdistamiseksi – lapsiaan ja jälkikasvuaan ajatellen”. Erikin piti vielä tulla kesäkuussa 1540 Tukholmaan uudistamaan uskollisuudenvalansa.

Kustavi Grotenfelt ja Kaarlo Blomstedt katsovat tutkimuksissaan, että Erik Fleming ja Henrik Klaunpoika saivat välinsä pysymään suht hyvinä, vaikka nuorempi mies oli varmasti hankalassa tilanteessa joutuessaan selvittämään seudun johtavan valtaneuvoksen toimiin liittyviä epäilyjä. Mutta toisaalta Blomstedtkin toteaa, että 1540-luvulla, niin kauan kuin Erik Fleming elää, Henrikille ei Suomen siviilihallinnossa löydy erityisen merkittäviä asemia.

20 vuotta myöhemmin Erikin poika Klaus Fleming oli vangitsemassa Henrikin perhettä petturuusepäilysten vuoksi, ja näihin vanhoihin tapahtumiin palattiin sitten taas edelleen 20+30 vuotta myöhemmin, Karl Henrikinpoika Hornin jouduttua kuninkaan epäsuosioon ja Klaus Flemingin toimiessa syyttäjänä häntä vastaan käydyssä oikeuskäsittelyssä. Lehtisten Klaus Fleming nuorempi viittaa muistelmassaan kaunaan ja kateuteen, jota vanhempi Klaus Erikinpoika Fleming tunsi Louhisaari-Masku -akselin Horneja ja Flemingejä kohtaan. Mielessä käy, ettei Hans Gerickin tapaus välejä välttämättä lähentänyt, ja seuraavina vuosina kuilu perheiden välillä vain syveni.

Niin ja Hans Gerick, hän oli tosiaan uhrattava agentti, jota luultavasti kidutettiin tai vähintään kohdeltiin kaltoin vankeudessa (tunnustuskirjeessä sanotaan, että ilman kidutusta, mutta no…) ja joka myös sitten menehtyi vankeudessa, Albrekt-herttuan kärsimättä tässä asiassa isompaa vahinkoa. Sen sijaan hän onnistui ainakin jossain määrin luomaan vihollisessa sekaannusta ja epäsopua, jolla voidaan parhaassa tapauksessa tehdä sotatoimet tarpeettomiksi.
Kuvat: Tietosanakirja, osa 2, julkaistu projekt Runebergissä http://runeberg.org/tieto/2/0765.html sekä HKH:n kirje asiasta kuninkaalle 1540, Skrivelser till konungen, Svenska riksarkivet.
——–
Blomstedt, Kaarlo. Henrik Klaunpoika Horn. Ajankuvaus. Osa 1: Kustaa Vaasan Ja Juhana Herttuan Palveluksessa. Historiallisia Tutkimuksia III:1. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1921.
Grotenfelt, Kustavi: Hannu Gerickin lähetys Suomeen v. 1540. Historiallinen Arkisto XII. Suomen historiallinen seura, Helsingi 1892, ss. 96-116
Lahtinen, Anu: Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingin sukupiirissä 1470-1620. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2007.
Pylkkänen, Riitta: Renessanssin puku Suomessa 1550-1620. WSOY, Porvoo 1956.
Sun Tzu, Sodankäynnin taito. Samuel B. Griffithin toimittamasta versiosta ”Sun Tzu: The Art of War” (OUP 1963) suomentanut Heikki Karkkolainen. Tietosanoma, Helsinki 1992.
Mainokset

Twiittaavan aatelismiehen havaintoja

Puolisen vuotta sitten aloin kokeilunomaisesti julkaista Klaus Hermansson Flemingin kronikkaa tweetteinä osoitteessa https://twitter.com/klaushssonflemi (Aiheesta aikaisemmin: https://anulah.wordpress.com/2012/02/24/klaus-fleming-twiittaa/)

Hanke etenee pikku hiljaa – 129 twiittiä myöhemmin Klaus Fleming on saanut kerrottua valtakunnan keskeisiä vaiheita, erityisesti Vaasan suvun valtaannoususta ja sotatapahtumista, ja päässyt oman henkilökohtaisen elämänsäkin kirjaamiseen.

Twitter-kronikointi on osoittautunut Klaus Flemingin tapauksessa suhteellisen onnistuneeksi siinä mielessä, että useimmat kronikan virkkeet mahtuvat yksittäiseen twiittiin; välillä joutuu pätkimään pitkää lausetta. Ja kun pikku hiljaa kirjoittaa pätkän kerrallaan muistiin, itselle hahmottuu aiempaa paremmin tiettyjä kronikan piirteitä.

Eräs seikka, jonka olen pistänyt merkille, on, että Klaus Flemingin elämänvaiheet kerrotaan aika lailla sen ihanteellisen elinkaaren mukaan, jonka kreivi Per Brahe hahmotteli ajan nuorille kirjoittamassaan ohjekirjassa Oeconomia.

Lapsuudesta ei ole mainintoja ollenkaan, vaan Klaus Fleming ujuttaa itsensä kronikkaan opiskelijana, joka selvästi lähtee ulkomaiselle opintomatkalle hiomaan koulutustaan ja asiantuntemustaan. Kronikassa tosin jätetään mainitsematta, että Klaus  Fleming joutui eroamaan Rostockin yliopistosta – hän oli muun muassa raivostunut jollekulle, joka pilkkasi hänen outoa ääntämystään, ja osallistunut kaupunkilaisten ja yliopistolaisten välisiin yhteenottoihin.

Kotiinpaluun jälkeen Klaus Fleming seurasi Per Brahen (ja varmasti muidenkin aikalaisten) ohjeistamaa urapolkua: ulkomailla opiskelun jälkeen oli hyvä palvella hovissa hallitsijaa jonkin aikaa, sillä hovi oli hyvä ponnahduslauta tärkeisiin hallintovirkoihin tai sotatehtäviin. Ja kun hyvät työtehtävät alkoivat häämöttää, oli aika perustaa perhe ja varustella mukava kartano omaan käyttöön.

Klaus Fleminginkin elämään osuivat lyhyellä aikavälillä avioliitto Kankaisten Elin Henriksdotter Hornin kanssa, esikoisen syntymä, oman kartanon rakennuttaminen Lehtisiin (jota ensin kutsuttiin ”Uudeksi Kaskiseksi”) Mynämäen Mietoisiin, sekä päällikön tehtävät ”Uudessalinnassa” (Nyslott) eli Olavinlinnassa.

Ei ole varmuutta siitä, miksi ja kenelle Klaus Fleming kirjoitti kronikkaansa, mutta ainakin siitä syntyy vaikutelma, että hän halusi esittää valtakunnan, varsinkin se itäosan historiaa siten, että hänen ja hänen vaimonsa perhe saivat mahdollisimman merkittävän aseman historiankirjoituksessa.

Herman-isän, tulevan appiukko Klaus Henriksson Hornin ja muiden sukupiiriin kuuluvien hallintotehtävät ja sotamenestys esitellään. Kirjoittaja on halunnut tehdä selväksi, että Louhisaaren Flemingien ja Kankaisten Hornien merkitys Suomen alueen historiassa on ollut keskeinen. Eikä Klaus ole vielä lähelläkään 1590-luvun valtataisteluja, joten twiitattavaa riittää jatkossakin.

Olen välillä koettanut linkittää twiiteissä mainittuja henkilöitä myös esimerkiksi Wikipedia-artikkeleihin, mutta huomannut samalla, että monet 1500-luvun henkilöistä kertovat verkkotekstit ovat täynnä isoja ja pieniä asiavirheitä. Niiden korjaamisessa riittäisi töitä,  jos vain suinkin ehtisi, ja välillä jutut ovat niin paksuja tai Katarina Jagellonica ja Maununtytär menevät sekaisin tms. että ei vaan pysty voi kykene artikkeleihin linkittämään. Selvästi olisi vielä sarkaa siinä, että saataisiin verkkoon tolkun elämäkertatietoja 1500-luvun ihmisistä.

Historian havinaa, prinsessoja ja ruudinkatkua

The blogger has started to tweet a chronicle (in Swedish) by Klaus (Clas, Klas, Claes) Hermansson Fleming (Lord till Lehtis Manor in present day Finland, d. 1616). See https://twitter.com/#!/KlausHssonFlemi

Bloggaren har börjat twittra Klaus (Klas, Clas, Claes) Hermansson Flemings till Lehtis (d. 1616, inte den ”giftige flemmingen” Clas (Klaus, Klas, Claes) Eriksson Fleming som dog 1597) krönika Memoriale chronicum i https://twitter.com/#!/KlausHssonFlemi för att få några nordiska exempel på hur det förflutna kan presenteras (se tex. https://twitter.com/#!/samuelpepys). Bloggaren har publicerats om Flemingarna också på svenska i sin bok Anpassning, förhandling, motstånd (SLS-Atlantis 2009) mm.

Prinsessahuumaa on ilmassa ja laukauksiakin on ammuttu pienen Itä-Göötanmaan herttuattaren, kruununperijä-Estellen kunniaksi (olkoon hän onnekkaampi kuin jotkut samaa maapalaa herttuakuntana hallinneet!). Samoja teemoja löytyy myös Mynämäen Lehtisten kartanon perustajan, Klaus Hermaninpoika Flemingin (k.1616, wikipediassa lyhyesti) kronikkatekstistä Memoriale chronicum. Siellä raportoidaan aikakauden tapaan melko niukasti keskeiset kuninkaallisten syntymät, ruudin keksimisen kaltaiset vanhan ajan kiintoisat sattumukset, taistelut sekä kronikoitsijan omat edesottamukset.

Nyt Klaus on siirtynyt nykyaikaan osoitteeseen https://twitter.com/#!/KlausHssonFlemi. Aloin eilettäin kokeilunomaisesti julkaista Klaus Hermanssonin kronikkaa twitterissä, jotta saisimme jonkun kokeellisen pohjoisen vastineen esimerkiksi Samuel Pepysin päiväkirjamerkinnöille (https://twitter.com/#!/samuelpepys). Kronikka on myös suomennettu 1950-luvulla, mutta kun historiantutkija on tämmöinen alkukielisen arvostaja, otetaan nyt koekierros ruotsiksi, katsotaan mitä jatkossa.

Tästä Klaus Flemingistä olen aiemminkin jutellut jotain (https://anulah.wordpress.com/2009/09/13/flemingien-maisemissa/). Hän jäi kaimansa, rautamarski Klaus Flemingin (k. 1597) varjoon, mutta oli aikoinaan melko tärkeissä hallinnon tehtävissä ja kävi ulkomailla yliopistossakin, missä tosin joutui eroamaan arrogantin ja väkivaltaisen käytöksensä takia.

Latinankielisissä muistelmissaan Res in Finnia hän esitti itsensä rauhantahtoisena (, mutta esimerkiksi Ulla Koskisen tutkimuksissa (esimerkiksi tuoreessa väitöskirjassa Hyvien miesten valtakunta) on ilmennyt, että aikalaiset eivät pitäneet häntä kovinkaan leppoisana kaverina. Hän myös hortoili vähän onnettomasti poliittisten vastakkainasettelujen välimaastoss (siitä kerrotaan lisää esimerkiksi Mirkka Lappalaisen teoksessa Susimessu).

Kuvassa on Hangon edustalle Hauensuolen saarelle kaiverrettu vaakunapari. Matkustajat pysähtyivät alueelle usein odottamaan suotuisia tuulia ja pysähtyessään he kaiversivat tai kaiverruttivat vaakunansa ja nimensä kallioon. Tässä on Lehtisten Klaus-herran ja hänen vaimonsa, Kankaisten Horn-sukuun kuuluneen Elin-rouvan vaakunat vuodelta 1586.

Kuten jälkipolvilla, myös aikalaisilla oli hankaluuksia erottaa toisistaan monien rinnakkaisten perheiden ja peräkkäisten sukupolvien samannimiset Klausit ja Elinit. Klausia kutsuttiin lähteissä “Lehtisten Klaus-herraksi” tai “nuoreksi herra Klauksi”. Yllämainitun Elinin (Horn) äiti oli Elin (Stålarm), Klausilla oli sisko ja pari kaukaista serkkua nimeltä Elin Fleming, ja Klausin veli Magnus oli hänkin naimisissa Elinin (Torstenintytär) kanssa. Olen pariinkin kertaan repinyt hiuksiani, kun olen koettanut selvittää, kuka näistä rouva Elineistä oli se, joka järjesti Johan Flemingille asianmukaisen verhoilun mestauslavalle (tapauksesta lisää vanhassa blogilastussa ja tässä artikkelissa). Useakin näistä Elineistä joutui kokemaan kovia 1590-luvun sotatoimien aikaan, ja niistä on sanottu sananen toisissa kronikoissa, joihin voidaan palata tuonnempana.

KIRJALLISUUTTA

Fleming, Klaus (Hermansson) ”Memorial Cronicum”. Ilmestynyt lähdejulkaisussa Urkunder upplysande Finlands öden och tillstånd i slutet af 16de och början af 17de århundradet. (E. Grönblad.) Andra Flocken. Första Häftet. Helsingfors, J. Simelii Arfwingar 1856.

Vuori, Tauno: Klaus Hermaninpoika Flemingin kronikat. Varsinais-Suomen Maakuntakirja 12. Toim. Arvo Viljanti. Varsinais-Suomen Maakuntaliitto, Turku 1953. (sisältää suomennoksen Klausin tekstistä otsikolla ”Muistikronikka eli muistettavien tapahtumien luettelo vuodesta 1380 syyskuun 10 p:vään 1591…”)

—————————

Kirjoittaja on käsitellyt Flemingin sukupiiriä muun muassa väitöskirjassaan Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingin sukupiirissä 1470-1620 (SKS 2007) sekä monissa artikkeleissa. Prinsessauutisointia on käsitelty teoksissa Skandaali! Historian parhaat lööpit (2006) sekä Pohjolan prinsessat (2009, 2. p. 2010) . Hän on myös penkonut vanhoja kronikkatekstejä ja muistiinpanovihkoja ja koettaa julkaista jotain lisääkin jahka tässä nyt konsa.

History in Words and Images. Ed. Hannu Salmi. Turku 2005.