Cherchez la femme II – johtolankoja Ebba-rouvan elämään

Kirjoitin toissa vuonna aiheesta Cherchez la femme, etsikää naista, tuolloin erityisesti Christina Regina von Birchenbaumiin henkilöhistoriaan liittyen. Kun viime talvena viimeistelin Ebba Stenbockin elämäkertaa, mieleeni palasivat myös varhaiset arkistoseikkailut ja suoraan sanoen arvuukaupalla haparoivat aineistotilaukset, joiden avulla pääsin erään tärkeän lähteen, siskojen kirjeenvaihdon jäljille.

Kun aloitin väitöskirjan kirjoittamisen, moni kollega epäili, että naisista ei ole tietoja ensinkään. Näin 20 vuotta myöhemmin on helppo sanoa, että on sitä, mutta alkuvaiheessa oli melko hankalaa koettaa hapuilla eteenpäin. Joulukuussa 2002 vierailin Riksarkivetissa Tukholmassa Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston matka-apurahalla, kävin läpi arkistoluetteloita ja tutkimuskirjallisuutta ja luotin, että jossain vaiheessa löytyy, kun osun oikeaan volyymiin.

Mitään valmista ”Ebba Stenbockin kirjeenvaihto vuosilta …” -kokoelmaa ei ollut. – Joistakin muista suvuista kuten Bielkeistä voi paremmin löytyäkin, kuten joskus myöhemmin totesin, mutta tyypillisesti monet naisten arkistot olivat hajallaan ja heikosti luetteloituina arkistokokoelmissa, jotka oli nimetty sekalaisiksi [Strödda historiska handlingar, Miscellanea]. Nykyään sanottaisiin, että metatietoja on kovin vähän eivätkä ne auta löytämään naisista kertovia lähteitä.

Ebban ja Klaus Flemingin arkistot oli aikoinaan takavarikoitu Gripsholmiin, mutta entä sisaret? Arkiston päivystyksessä ohjeistettin katsomaan, mitä Ruotsin elämäkertakokoelma, Svenskt biografiskt lexikon, sanoo. Sinne eivät kaikki naiset olleet päässeet ja 2000-luvun alussa Stenbock-osa oli vielä toimituksen suunnitelmissa, mutta K-kirjaimesta löytyi Katarina-siskon pienoiselämäkerta ja sieltä maininta: Katarinan ja Cecilian kirjeenvaihtoa löytyi Skoklostersamlingen 2:5 -volyymistä. https://sok.riksarkivet.se/Sbl/Presentation.aspx?id=12405

Arkiston kotelokohtainen luettelo ja kuvailu ei ollut kovin rohkaiseva, sillä luettelon mukaan kyse oli lähinnä kaste- ja hääkutsuista. Mutta kun ei muutakaan juuri sillä hetkellä ollut tullut vastaan, niin pitihän ne tilata. Merkitsin tuoreeltaan transkriptioiden yläpuolelle:

Beata Stenbock, Portrait
Kreivitär Beata Stenbock (1533-1583, vielä yksi Ebban sisar. Vapaaherratar Ebba Stenbockista ei valitettavasti näytä säilyneen minkäänlaista muotokuvaa. Johan Baptista van Utherin maalaus. Skoklosterin linna, public domain. Kuvaaja Göran Schmidt.

aika paljon, 18 kirjettä! Kunpa siellä olisi jotakin hyödyllistä… Ja onkin. Tässä on nyt viimeinkin kotoisempaa perheensisäistä viestintää, vaikka kuninkaallista tasoa lähestytäänkin. Voisi ajatella, että onpi jotain muutosta kirjeissä, että ensimmäisessä sangen nuori Katariina sinuttelee, vasta varsin myöhemmin hän käy suorastaan armolliseksi… Tulee vaikutelma, että Katarina ja Ebba olisivat olleet 1570-luvulla suhteellisen paljon yhdessä, että suhteet olisivat suht läheiset. [merkintä muistiinpanokortistossa, joulukuu 2002]

Ei siis Ebban kirjeitä, mutta lopultakin Katarinan kirjeet Cecilia-siskolle käsittelivät paljon pikkusisko Ebbaa. Niissä on kuvattu Katarinan ja Ebban yhteisiä vierailuja Kastelholman linnaan, on huolehdittu Ebban terveydestä, ja viimein vuonna 1598 huolehdittu siskon voinnista Turun linnan tapahtumien jälkeen. (ks. esim. Mitä Kaarle-herttua todella sanoi?) Voi olla niinkin, että lähipiirin kirjeistä avautuu omalla tavallaan antoisampikin kuva menneisyyden toimijaan kuin hänen omista viesteistään. Tämä kirjekokoelma antoi vuonna 2002 tukea muille, hajanaisemmille löydöille, siitä syntyi oivalluksia väitöskirjaan, samoin artikkeli There’s no friend like a sister, ja lopulta myös ajatus kirjasta Kuningattaren sisar.

Myöhemmin huomasin, että myös Fridolf Ödberg oli lukenut samoja kirjeitä sata vuotta aikaisemmin ja maininnut ne ohimennen (Vestergötlands fornminnesförenings tidskrift sarja 2, osa 10 v. 1909), mutta muuten ne olivat saaneet olla varsin rauhassa [Tegenborg Falkdalen on kokoelmaa myöhemmin käyttänyt joissakin tietokirjoissaan]. Oma lukunsa onkin se, miten vuosien mittaan alkaa tunnistaa aiempien tutkijasukupolvien teoksista, mitä tuttuja kokoelmia he ovat käyttäneet. Vuosien jälkeenkin aina vähän mietityttää, että mitä jos en vain ole huomannut, miten joku on jo analysoinut näitä aineistoja jossain teoksessa. Mutta niin kauan, kun eivät ole monille tuttuja ollenkaan, voi ehkä kertoa, mitä niihin on kirjoitettu ja miten ne valaisevat 1500-luvun aatelisnaisten elämää.

Ebba Stenbock, kuningattaren sisar

Toukokuussa 1999 istuin Hyvinkään kaupunginkirjaston lukusalissa ja kävin läpi suomalaisia pienoiselämäkertoja 1500-luvun aatelista. Minun oli määrä kirjoittaa suunnitelmanpätkä Suomen Akatemian hakemukseen, jossa käsiteltiin Suomea johtaneita perheitä 1500-luvulta 2000-luvulle. Omana aiheenani oli Flemingin suku, joten luonnollisesti huomioni kiinnittyi Klaus Flemingiin ja Ebba Stenbockiin.

Ja vähitellen yhä enemmän Ebba Stenbockiin, joka ei itse jättänyt jälkeensä paljon lähteitä mutta joka mainittiin usein esimerkiksi kuningatarsisaren kirjeenvaihdossa. Eilen postilähetyksestä kuoriutui viimein Ebban elämäkerta – ensi töikseni kävin viemässä yhden kappaleen samaiseen kaupunginkirjastoon, jossa tutkimussuunnitelmaakin aikoinaan tein.

Kirjan kansikuvassa on Helene Schjerfbeckin maalaus ”Klaus Flemingin leski” (1879), joka oli näytteillä Hämeenlinnan museossa joitakin vuosia sitten.

Tutkimukset usein elävät omaa elämäänsä – hanke tuli ja meni, väitösaiheeni vähän muuttui ja lopulta väitöskirjassa käsittelin 1500-luvun aatelisnaisten toimijuutta. Ebba Stenbockin ja Flemingin perheen aineistoja oli mukana paljon, mutta ei kronologisesti, elämäkertamaisesti.

Itselleni Ebban elämänvaiheiden kulku oli toki varsin selvää, mutta vuosien mittaan ymmärsin, ettei elämäntarina tullut muille yhtä selväksi väitöskirjan tai tieteellisten artikkelien sivuilta. Uusia lähteitäkin tuli vastaan, ja vuosien mittaan näkökulma aatelisnaisen tai ylimalkaan naisen / naisoletetun elämänkaareen sai uusia sävyjä omassa mielessä. Nyt Ebba Stenbockin elämäkerta on kirjoissa ja kansissa, ja samalla hänen elämänsä toivottavasti nousee paremmin esiin.

Erityisen iloinen olen kirjan kannesta – moni tuntee Albert Edelfeltin teoksessa kuvatun Ebban, ja maalaus on myös teoksen kuvituksena. Mutta Helene Schjerfbeckin muotokuva ”Klaus Flemingin leski” saattaa tavoittaa paremmin ajatuksen Ebban kokemista suruista ja herkkyydestä ja siitä, miten ne näkyvät ihmiskasvoissa.

Ebba-rouva oli vaikutusvaltainen nainen, mutta en halunnut kirjoittaa hänestä pelkistettyä ”vahvan naisen” tarinaa vaan tuoda esiin myös muita puolia. Toivottavasti 1500-luvun naisen elämäntarina avaa uusia näkymiä menneisyyteemme! Paljon saa töitä tehdä, jotta löytäisi tarpeeksi lähteitä tuon ajan vaikutusvaltaisestakaan naisesta, ja jotkut nykyajan pandemiat estivät tietysti arkistoreissut ja tarkastukset Ruotsin puolelle. Onneksi väitöskirjatutkijana tulin kirjoittaneeksi muistiin ja kuvanneeksi aineistoja enemmän kuin olisi ollut aivan välttämätöntä – etätöissä kaikki kootut omat muistiinpanot ja kuvatut arkistosivut tulivat käyttöön.

Seuraavaksi sitten ehkä ”Perkile-Klaus, elämä ja teot”? Tosin myös ”Mahtiporvari Valborg” voisi olla houkutteleva elämäkerta-aihe.

Ebba, Kuningattaren sisar on nyt kirjakaupoissa ja saatavilla myös äänikirjana.
Kustantamon sivu: https://atena.fi/kirjat/ebba-kuningattaren-sisar
Kirjoittajan muita julkaisuja 1500-luvusta ja historiasta ks. https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/anu-lahtinen

Aiheesta muualla:
Haastattelu 4.5.2021 Kulttuuriykkösessä Pia-Maria Lehtolan vieraana https://areena.yle.fi/audio/1-50787444
Toimittaja Kalle Haatasen vieraana 7.5.2021 https://areena.yle.fi/audio/1-50827523
FT Kirsi-Maria Hytösen arvio https://kirsimaria.wordpress.com/2021/05/24/anu-lahtinen-ebba-kuningattaren-sisar/
FT Olli Bäckströmin arvio https://skeptinenalkemisti.blogspot.com/2021/05/kuningattaren-sisar-ja-marskin-vaimo.html
Jorma Mellerin arvio https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/suomen-vihatuin-mies-ja-hanen-armollinen-rouvansa/
Arla Kanerva, ”Vahva nainen” ei ole pelkästään kehu https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008056807.html
Kirsin kirjanurkka: http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2021/08/anu-lahtinen-ebba-kuningattaren-sisar.html

Tunnetusta Edelfeltin maalauksesta tehty opetustaulu.
Maalauksen syntyä voi seurata SLS:n julkaisemista Albert Edelfeltin kirjeistä:
https://edelfelt.sls.fi/personer/3006/stenbock-ebba/


Pyövelin miekka ja muut hankalat aihetodisteet

English Summary: This blog post deals with the problems of objects as historical evidence. In the picture below, there is an executioner’s sword. According to the Swedish inscription on this sword, at display at The Royal Armoury of Stockholm, the sword was used to behead Johan Fleming in Turku in 1599. The blade is from the sixteenth century, while the hilt is from the eighteenth century, and the inscription may be of that period as well. These kind of objects are interesting but also frustrating for a historian interested in finding material evidence of the past. For the case of Johan Fleming, see an online article: Anu Lahtinen, “A Nobleman’s Death. Power Struggle and Resistance in Accounts of a Political Execution in Early Modern Sweden,” in Rebellion and Resistance, ed. Henrik Jensen (Pisa, 2009), http://ehlee.humnet.unipi.it/books4/2/03.pdf . See also discussion in the Marrying Cultures meeting in 2014.

Olen kevään mittaan kirjoittanut joitakin blogilastuja siitä, mitä menneisyyden lähteet kertovat Flemingien vaiheista (ja mitä ne eivät kerro, ks. esim. historiallinen kirjailija, herjaus-pohdinta, kielikysymys ja kotityrannin tapaus). Kirjallisissa lähteissä, varsinkin kaunokirjallisuudessa, on paljon epäselvyyttä, mutta sitten vasta riemu repeääkin, kun päästään esineiden pariin.

Kuva- ja esineaiheita on Ruotsin ajalta ylimalkaan tavattoman vähän, ja kuvat ja esineet kiinnostavat sekä tiedon lähteinä että kuvituksena, konkreettisena kosketuksena menneisyyteen. Mutta mihin menneisyyteen ne tuovat kosketuksen?

Olen useaan otteeseen käynyt Tukholman Nationalmuseetissa ihailemassa Klaus Flemingin ja Ebba Stenbockin hääkirstuksi arvioitua arkkua, samoin leskikuningatar Katarina Stenbockiin yhdistettyä komeaa tuolia, jotka kontroversaali tyylihistorioitsija Slomann on arvellut 1500-luvun kaukoidän tuotteiksi.

Arkun ja tuolin koristeluissa ja tyylissä on kuitenkin yhtä ja toista arveluttavaa ja epäajanmukaista, ja vuonna 2014 Marrying Cultures -seminaarissa Wolfenbüttelissä agonisoin näitä tulkintaongelmia. Tuolloin eräs brittitutkija arveli, että ajoittaisi huonekalut tyylillisesti 1700-1800 -luvun taiteeseen, eräänlaiseksi historiakulttuurifantasiaksi (tai väärennöksiksi).

Entä mitä on sanottava allaolevan kuvan miekasta ja sen tekstistä? Muistotekstin mukaan ”tällä miekalla teloitettiin vanhan Klaus Flemingin ainoa poika, Johan Fleming, Kaarle IX:n toimesta”. Tukholman Livrustkammaren on pitkään pitänyt miekkaa näytteillä. (Lisätietoja tämän Wikimedia Commons -linkin kautta.) Miekka alkoi taas kerran viiltää mieltä, kun viimeistelin englanninkielistä artikkelia ”Death with an Agenda” (ilmestyy Brilliltä vuoden 2017-2018 taitteessa), jossa käsittelin aristokraattien valmistautumista kuolemaan reformaatioajan Ruotsissa.

Johan Flemingin mestausmiekka (ehkä)

Kuvassa 1500-luvun saksalainen miekanterä, jossa 1700-luvun kahva. Miekassa olevan kirjoituksen mukaan sillä surmattiin Klaus Flemingin ainoa poika Johan Fleming. Kuva: Livrustkammaren, Stockholm, lisenssi CC BY SA. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:B%C3%B6delssv%C3%A4rd_-_Livrustkammaren_-_39225.tif

Museotietojen mukaan miekanterä on 1500-luvulta, mutta kahva on 1700-luvulta. Miten vahvat ovat todisteet sille, että juuri tämä terä olisi ollut käytössä Turun torilla, kun Johan Fleming sai maksaa isänsä teoista?

Esineillä on arvonsa, vaikkeivät ne olisikaan alkuperäisiä todisteita 1500-luvun tapahtumista, mutta jos ajoitus ja tiedot ovat kovin epäselvät, ei niitä ole helppo ajoittaa edes myöhemmän ajan historiakulttuurin välineiksi.

Sinänsä ei ole epäselvää, oli miekan laita miten tahansa, että Johan Fleming teloitettiin maanpetoksellisesta toiminnasta marraskuussa 1599 Turun torilla. Kaarle-herttua, silloin vielä herttua eikä Kaarle IX, totesi omin sanoin, että ”poika seurasi isänsä jälkiä ja olisi ehkä täyttänyt tämän aikeet jos olisi saanut elää”. Kruunua tavoitteleva Kaarle raivasi tieltään mahdollisesti vaaralliset henkilöt, vaikka nuoren Johanin teloittaminen herätti protesteja eri tahoilla.

Johan Flemingin kuolemasta Turussa 1599 ja erityisesti eräiden kuolemasta Viipurissa 1599 kerrotaan eräässä kronikassa muuten seuraavalla tavalla. Kronikan tarina taas on 1600-luvun historiakulttuuria kuten Katarina / Karin Fincken muistelmakin, mutta protestina laulavat vainajat (tai heidän seipäisiin isketyt päänsä, kuten tässä) ovat tuttuja myös vuoden 1918 muisteluissa.

Seuraavana vuonna ruhtinas / tulee suomalaisten luokse / ja pani toimeen sellaisen tappelun, / että moni sankari menetti henkensä. / Nimittäin pyövelin miekasta. / Jumala tietää, kuka siellä oli kuoleman ansainnut! / Niin myös kuoli Turussa isänsä vuoksi / herra Juhana Fleming ja / lisäksi moni hänen sukulaisistaan. / Viipurissa tapahtui ihme: / niiden, jotka siellä nyt kärsivät kuoleman pakon, / päistä kuului tuo laulu: / Jos veis he henkemme / Osamme, onnemme / Ne heidän olkohon / Vaan meidän iät on / Jumalan valtakunta

Åhret ther näst kommer till them / Fursten, och hölt thär sådant kijf, / At mången hält mester sitt lif; / Förnembligen af bödels Swerdh, / Gudh wet hwem thär af dödde wärdh! / För sin fader Skull så do / Her Jahan flemmingh i Åbo, / Af hans förwanter mangen mehr; / Ett wndertekn i Wiborgh sker, / Af theras hudfwd hörs then Sångh / Som thär lede nu dödzens twångh: / Röfua the oss ifrå / wårt lif godz och så, / hafua sigh thet bort, the winna icke stort, / Gudz rijke wij wäl behålla.

(Messenius, Johannes: Suomen riimikronikka. Toim. ja suom. Harry Lönnroth ja Martti Linna, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2004, 122-123, 256-257 – lopussa mainittu laulu on virrestä Jumala ompi linnamme)

 

KIRJALLISUUTTA AIHEESTA

Aiheesta aiemmin mm. täällä: Anu Lahtinen, “A Nobleman’s Death. Power Struggle and Resistance in Accounts of a Political Execution in Early Modern Sweden,” in Rebellion and Resistance, ed. Henrik Jensen (Pisa, 2009), http://ehlee.humnet.unipi.it/books4/2/03.pdf ja yleisemmin toki väitöskirjassa Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingin sukupiirissä 1470-1620  (2007, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura).

Slomannin tulkinnoista mm. Slomann, Vilhelm: The Indian Period of European Furniture I. The Burlington Magazine for Connoisseurs. Illustrated Published Monthly, no. 65-66 (1934-1935) ja retrospekti The Burlington Magazine Index –blogissa 2014: https://burlingtonindex.wordpress.com/2014/03/26/vilhelm-slomann-burlington-magazine/