Flemingien maisemissa

Takana mahtava retkipäivä Flemingien maisemissa. Päivän reitti kulki sukupiirille tärkeiden kirkkojen, kartanoiden ja maisemien kautta Mynämäen (ja Mietoisten), Askaisten, Taivassalon ja Uudenkaupungin kuvioihin. Samalla totesin, että samaan tapaan kuin on tärkeää lukea alkuperäislähteitä, on myös tärkeää katsella alkuperäismaisemia.

Tietenkään maisemat eivät ole täysin alkuperäisiä – merivesi on paennut kauemmas sitten 1400-1500 -lukujen, laidunniemet ja -saaret ovat metsittyneet, talvitiet ja ratsupolut korvattu autoteillä ja pellot salaojitettu. Mutta esimerkiksi kartanoiden rannikonläheisyys korostuu, kun näkee samana päivänä  Saaren, Louhisaaren, Lehtisten ja Sundholman kartanot.

Kartanoista viimeksimainittu eli Sundholm (josta löysin vain tällaisen kuvaston) on edelleenkin hyvin lähellä rantaa, ja matkalla saatiin kuulla, että Saaren ja Sundholman omistaneet Aminoffit tekivätkin kartanoiden välistä matkaa vesitse. Myös Ivar Flemingin & Mätta Gottskalkintyttären (Ulv) tai Lars Flemingin & Birgitta Larsintyttären (Tre rosor) ja heidän väkensä voi ajatella hyötyneen Saaren tarjoamasta etapista matkalla esimerkiksi Turusta Sundholmaan, kun Saari 1500-luvun toisella neljänneksellä kuului Sundholman perheen omistukseen.

Meri oli kartanoiden asukkaiden kulkuväylä ja elannon lähde, mutta myös arvaamaton uhka. Georg Haggrén on Saaren kartanon asiakirjoista löytänyt maininnan ”näkin viemästä” karjasta. Monet Flemingin sukupiirin jäsenet kuolivat merillä – joskus on säilynyt vain lyhyt maininta, joskus on enemmänkin tietoa. Louhisaaren herra, amiraali Klaus Larsinpoika Fleming kuoli meritaistelussa vuonna 1644. Hänen vaimonsa Elena (Helena) Bielke puolestaan hukkui vuonna 1651 naisseurueineen, kun hänen laivansa joutui merihätään Vaxholman edustalla. Olen kirjoittanut aiheesta toisaalla sukututkimuksen näkökulmasta, sillä hautajaissaarnat osoittavat, että Elenan naisseuralaiset kuuluivat kukin omalla tavallaan Flemingin sukupiiriin:

Elena Bielke ei kahdessa avioliitossaan ollut saanut omia lapsia. Hän oli kuitenkin huolehtinut miehensä lapsista, jotka olivat syntyneet tämän ensimmäisestä avioliitosta. Merihätään joutuneessa seurueessakin oli mukana Elenan naimaton tytärpuoli Anna, poikapuolen vaimo ja tämän kaksi tytärtä. Hiukan kaukaisempaa sukua oli lapsipuolten serkku, täysorpo Märta Silfversparre. Märtan vanhemmat olivat aikoinaan huolehtineet Klaus Flemingin tyttärestä, ja nyt oli tullut serkun vuoro elää Flemingien hoivissa.
Murheellinen kuvaus merionnettomuudesta on tutkijalle arvokas, sillä
se kertoo aatelisnaisten välisistä suhteista, heidän holhokeistaan ja siitä,
miten sukulaiset huolehtivat toistensa lapsista.
(Anu Lahtinen:  ”Suojatit, apurit ja kiistakumppanit”, Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 47,  jossa myös sukupuu aiheesta)

Jos meren sijasta kurotetaan mantereen suuntaan, monien kartanoiden läheisyydestä löytyy tärkeä kirkko. Askaisten kirkko on puolestaan perinteiltään ja ulkoasultaan yhdistettävissä läheiseen Louhisaaren kartanoon. Sieltä löytyy Flemingin suvun hautavaakunoita, lasi-ikkunoista myös Lehtisten kartanon perustajan, Klaus Hermaninpoika Flemingin (k.1616) ja hänen kahden vaimonsa Elin Henrikintyttären (Horn) ja Dorothea von Rappen (k. 1652) vaakunat. Klausia kutsuttiin lähteissä ”Lehtisten Klaus-herraksi” tai ”nuoreksi herra Klauksi” erotuksena aikalaisesta, kovaotteisesta rautamarski Klaus Erikinpoika Flemingistä (k. 1597).

Kuten jälkipolvilla, myös aikalaisilla oli siis vaikeutensa erottaa toisistaan monien rinnakkaisten perheiden ja peräkkäisten sukupolvien samannimiset Klausit, Henrikit – tai vaikka Elinit! Lehtisten Klaus Flemingin puolison Elinin (Horn) äiti oli Elin (Stålarm), Klausilla oli sisko Elin Fleming, jolla oli ainakin kaksi samanaikaista täyskaimaa, ja myös Klausin veli Magnus oli naimisissa Elinin (Torstenintytär) kanssa.

Tämän Klausin poika Henrik Fleming (k. 1650), joka nuorena rakkarina meni mukkelis makkelis Turun linnan pihalla, sai hullulta munkilta pureman poskeensa ja saattoi kitsaan isänsä raivon partaalle, vakiintui ja vaurastui vanhemmiten, rakennutti Mietoisten kivikirkon ja lahjoitti saarnastuolit muun muassa Turun tuomiokirkkoon, Naantaliin, Askaisiin ja Taivassaloon. Hautamonumentti komeilee Mynämäen kirkossa. Myös Tukholman Pyhän Jakobin kirkkoa, joka sijaitsee oopperatalon vieressä, koristaa samaisen Henrikin lahjoittama portaali. Lahjoituksista on riittänyt ainesta kokonaiseen teokseen Kirkon kaunistukseksi ja lahjoittajan kunniaksi, jossa FT Tuija Tuhkanen käsittelee Henrik Flemingin tapaa luoda kirkkotiloista muistomerkkejä itselleen.

******

Fleming-retken keskeinen ydinpitäjä Mynämäki viettää muuten 700-vuotisjuhliaan, ja sen kunniaksi se julkistaa pian oman näyttelyn kirjastossaan. Pääsin etukäteen vähän kurkkimaan mynämäkeläisen standardikodin sisustusta ja muuta näyttelytavaraa – energiseltä vaikuttaa. Harmi, ettei Mynämäen kotiseutuaakkosista löytynyt kuvaa netistä, kyseinen juliste näytti ainakin meikäläisen silmään hauskalta kotiseutuhistorian tiivistelmältä. Mukana toki myös hra Henrik Fleming ja Maunu Tavast, ”hyvin syndyin hyväst väest”.

1 kommentti

  1. tammikuu44 said,

    14.09.2009 klo 4:52 am

    Sen Mynämämäen kotiseutuaakkoset -julisteen saa soittamalla Mynämäen kirjastoon puh. 02-437 6624 tai 02-4376625.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: