Spes farmaciae – farmasian toivot

Käsittämätöntä kyllä (vastahan se oli eilen jne.), on näköjään kulunut 20 vuotta siitä, kun yhdessä Touko Issakaisen kanssa kirjoittamani Spes farmaciae (farmasian toivot, 1998), Yliopiston farmasiakunnan historia, näki päivänvalon. Tämä muistui mieleeni, kun huomasin, että tällä viikolla (15.2.) oli Sipin päivä – farmasian opetuksen ja farmasian opiskelijoiden kannalta tärkeän Sipi Siintolan (1885-1953) nimipäivä. Samalla siis on myös Yliopiston farmasiakunnan 130-vuotisjuhlavuosi.

Oma ainejärjestöni on tietysti Kritiikki ry. (tänä vuonna 60 vuotta, muistakaa osallistua tabula gratulatoriaan!), mutta ehdin oikeastaan ensin aktiivisemmin historiankirjoittajana perehtyä YFK:hon ennen kuin aloitin urani Kritiikin kopo-vastaavana ja pj:nä. Vuosina 1996-1998 kirjoitin ja toimitin Touko Issakaisen kanssa paitsi Yliopiston farmasiakunnan, myös Farmasian laitoksen (nykyään Farmasian tiedekunta) historian Fiat lege artis (1997). Kaksoisjulkaisua tehdessä tulivat tutuiksi niin YFK:n toimisto, Helsingin yliopiston arkisto kuin farmasian laitos upouusine tiloineen Viikin kampuksella.

Yliopistollinen farmasian opetus oli pitkään järjestetty eri tavalla kuin ”tavallinen” yliopisto-opetus. Tutkintoon ei vielä ennen II maailmansotaa edellytetty ylioppilastutkintoa, ja sekä farmaseutti- että proviisoritutkinnossa keskeistä oli apteekkiharjoittelu. Jo 1800-luvulla kuitenkin vakiintui käytäntö, jonka mukaisesti proviisorialan opiskelijat suorittivat laboratorio-opintoja Helsingin yliopiston kemian laboratoriossa. Vähitellen tämä opetus eriytyi farmasian opetukseksi.

Farmasiakunnan ja farmasian opetuksen historiassa tärkeä hahmo on Sipi Siintola, joka tuki alan kehittymistä ja opiskelijoiden toimintaa tavattomalla omistautumisella. Siintolan merkitys oli sitäkin tärkeämpi, kun 1930-1950 -lukujen farmasian yksikössä muilla johtavilla opettajilla ei aina ollut aikaa tai mielenkiintoa ajatella opetusta tai opiskelijoiden parasta. Vähän ennen kuolemaansa Sipi Siintola perusti nimikkorahaston, jonka tuotoilla YFK aikoinaan lahjoitti Helsingin yliopistolle biofarmasian professuurin.

6475 . N158568

Hietaniemen kappelin edusta, apteekkari Sipi Siintolan (e. Ilén, s. 9.4.1885, k. 16.2.1953) hautajaiset, hautasaatto. Valokuvaaja Väinö Kannisto, Helsingin kaupunginmuseo. Etualalla näyttää olevan Yliopiston farmasiakunnan lippu. https://www.finna.fi/Cover/Show?id=hkm.HKMS000005%3Akm0000lslr&index=0&size=master

Havainto Siintolan merkittävästä vaikutuksesta johti allekirjoittaneen aloittavan historiantutkijan mielessä pieneen painajaiseenkin, sillä muistan yhä elävästi, että alkuvuodesta 1997 Sipi ilmestyi unessa lukemaan olkapääni yli siihen mennessä kirjoittamaani farmasian historiaa ja pudisteli kriittisesti päätään. Tomerruin siitä herättyäni tuumimaan, että minähän kirjoitan mitä itse parhaaksi näen.

Kirjoitin kyllä joka tapauksessa oman osuuteni Sipi Siintolaa kiitollisena muistaen. Hänen apunsa tuntui vielä haudan takaakin, sillä YFK:n arkistoista löytyi hänen juhlapuheensa, jonka avulla saimme uudelleenajoitettua YFK:n, silloin Farmasiankandidaattiklubin, ensimmäisen toimintavuoden. Tuon hankkeen aikana kokosin myös farmasia-alan naisistumista käsittelevän aineiston, joka on odottanut realisoitumistaan tutkimukseksi. Ehkä kohta pian, jos kustantaja osoittautuu myötämieliseksi.

Kirjoitin farmasian historiaan liittyen hiljattain myös toisen blogitekstin, jossa aiheena on ennen kaikkea tieteentekijöiden sekä kansallisen ja kansainvälisen tieteentekemisen haasteet poliittisesti kireinä aikoina: Tutkijat tuuliajolla.

 

1 kommentti

  1. 18.02.2018 klo 9:57 pm

    […] Kirjoittaja on julkaissut farmasian opetusta ja opiskelijaelämää käsittelevät julkaisut Fiat lege artis (1997) sekä Spes farmaciae (1998) yhdessä Touko Issakaisen kanssa. Ks. myös myöhempi bloggaus Spes farmaciae. […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: