Luin kirjan Paholainen pukeutuu Pradaan. Se on sopiva kirja esimerkiksi kun jumittaa lentokentällä, missä kaikki muodin ihmeet ja kuluttamisen onni, ”the Cool”, vyöryy vastaan. Kirjan nimi viittaa ensisijaisesti siihen, että muotialalle ryhtyvän sankarittaren työnantaja on paholaismainen. Mutta voi myös ajatella, että paholainen pukeutuu Pradaan viedäkseen katsojien ajatukset kulutuksen, omistamisen ja ulkoisen edustavuuden kadotukseen. Mieleeni tulee elävästi Riitta Nelimarkan tulkinta Seitsemän veljeksen peikosta, joka lumoaa Kalvean immen.
Kirjassa paiskitaan yötä päivää töitä mitättömällä palkalla, jossain kaukana häämöttää mahdollisuus saavuttaa KAIKKI, vaikka käytännössä moni ryytyy ponnisteluissaan tai pääsee tavoitteisiinsa mutta ei osaa enää iloita siitä. Kun muotitalon hullunmyllyyn astuu sisälle, se muuttuu maailman tärkeimmäksi: mikään työn ulkopuolella ei ole yhtä arvokasta, yhtä loistavaa; työn eteen on syytä tehdä kaikki mitä vuorokauden 24 tunnissa suinkin voi. Näin siitä huolimatta, että kiitos, kannustus tai palkkio eivät oikeastaan koskaan realisoidu, ne vain häämöttelevät vastustamattoman houkuttelevina jossain etäisessä tulevaisuushorisontissa. Sinne kurkotellessa nykyhetki hämärtyy, ihmissuhteet menevät tärviölle, samoin vapaa-aika ja oma elämä.
Lukiessani mieleeni tuli Per Brahe vanhemman luonnehdinta hovielämästä: ”Loisteliasta kurjuutta: joutuu kärsimään epäoikeudenmukaisuuksia ja vielä osoittamaan kiitollisuutta sen johdosta.” Samaa lausahdusta olen toistellut myös yliopistomaailman yhteydessä. Täällä ei pukukoodi kylläkään häikäise, mutta muuten moni asia tuo mieleen 1500-luvun hovin tai vastustamattoman muotitalohullunmyllyn. Yhtälailla tiede-elämä näyttää sisältäpäin maailman tärkeimmältä asialta, jolle voi ja pitää uhrata yöunensa ja voimavaransa, jotta kaukana häämöttävä ylenpalttinen palkinto tieteen eturintamassa joskus olisi ulottuvilla.
Ja tietenkin tiede on tärkeää, onhan Prada-kirjan muotimaailmassakin puolensa. Mutta molempien ulkopuolella on elämää, joka helposti uhkaa jäädä työn jalkoihin. Molemmissa maailmoissa on imunsa, illuusio siitä että kyse on maailman tärkeimmästä asiasta, jolle ei voi kylliksi omistaa aikaansa. Yksittäinen artikkeli tai tutkimus tai pieleen mennyt tutkimuksen väittämä ei ole koko maailma. Ja millainen sitten on se ylenpalttinen palkinto? Sellainenko tulevaisuudenkuva, jota Prada-kirjan sankaritar lopulta kavahtaa – että löytäisi itsensä entisen pomonsa paikalta, kasvot tyytymättömyyden juonteissa, ankeana ilonaan muiden sysiminen? Yliopistomaailman menestyjä ei kaupanpäällisiksi saa edes lohduttautua upeilla puvuilla tai julkkisten antamilla lahjoilla.
Vita Historica 