Blogilastun otsikko on muistinvaraisesti siteerattu vanhasta balladista, jossa harmaa susi pistelee poskeensa neidon, ennen kuin lemmitty ehtii paikalle. Balladin on levyttänyt esimerkiksi Garmarna-yhtye. (Muok. oikea säe kuului ” Så fann han ej mer än en blodiger arm” – mutta balladienhan kuuluukin vähän varioida…)
Laulu tuli mieleen, kun luin aamulla Tuomas Heikkilän toimittamaa teosta Kirjallinen kulttuuri keskiajan Suomessa ja löysin sieltä maininnan, että Turun pormestari Michael Krancken vaimolle Elisabetille kävi yhtä surkeasti. Kun Turku paloi vuonna 1593, hän jäi loukkuun ja vain toinen jalka jäi jäljelle.
Kirjan artikkelit käsittelevät toki pääasiassa vähän vähemmän verisiä yksityiskohtia, joista aikanaan lisää Historiallisen aikakauskirjan kirja-arviossa. Blogosfäärin käyttöön kirjaan vielä toisen dramaattisen tunnelmakuvan samasta teoksesta. Kirjassa kerrotaan, miten piispa Gottskalkin murhaajien pannaanjulistus oli määrä lukea kirkoissa v. 1374. Julistuksen yhteydessä oli soitettava kirkonkelloja ja aluksi sytytettävä kynttilä, joka sitten lopuksi sammutettiin. Tehosteet kohdallaan!
Vita Historica 
Kaisa Kyläkoski said,
23.08.2011 klo 7:47 am
Kiitos ”mukavista” poiminnoista, jäivät kursorisessa selailussa huomaamatta.
anulah said,
23.08.2011 klo 9:26 am
Keskiajan tutkimuksissa on se mukava puoli – tai hankala puoli – että kaikissa kirjoissa voi perusteeman lisäksi olla jotain ihan muuta kiintoisaa…
Kaisa Kyläkoski said,
23.08.2011 klo 10:29 am
Lyriikasta kiinnostuneille: Anun muistelema sanoitus on tässä http://www.moron.nl/lyrics/garmarna/varulven-lyrics.html
Kaisa Kyläkoski said,
23.08.2011 klo 10:34 am
Ai niin, siis jäikö Kranckin vaimosta vain yksi jalka jäljelle, vai menettikö hän yhden jalan?
anulah said,
23.08.2011 klo 7:05 pm
Oho, kirjoitin monitulkintaisesti… siis pelkkä jalka vain löytyi…