A lue sie hyvä lehti!

Ennen puhelinmyyntikiellon asettamista tapasin joutessani ja vähän kurillani kysellä lehtiä kauppaavilta puhelinmyyjiltä, olisiko heillä Parnassoa puoleen hintaan. Eipähän ollut, mutta kirjamessuilla tuli hyvä tarjous aikoinaan  vastaan, tilaajan hyödyksi.

Jos Parnasso herättää mielikuvan hiukan pölyttyneestä, vaikeaselkoisen korkeataiteellisesta julkaisusta, kannattaa ehkä päivittää mielikuvaa ja vilkaista lehden 2000-luvun numeroita. En tarkoita, että Parnasso päästäisi lukijaansa liian helpolla, vaan sitä, että se on hyvin monipuolinen kurkistusikkuna nyky- ja eilispäivänkin kirjallisuuteen ja laajemminkin kirjalliseen kulttuurin.

Kuluneen vuoden numeroissa on käsitelty suomentamisen ihanuutta ja kurjuutta (ja suomittu siinä sivussa Saarikosken käännöstapaa), kirjojen aineellisia ulottuvuuksia kuten kansitaidetta ja e-kirjan tuloa, venäläistä kirjailijaskeneä,  kuunnelmia, Harry Potter -sarjan kaarta, lintulyriikan olemusta sekä narsismin tai maahanmuutto- ja kehityskeskustelun kaltaisia oman aikamme piinallisia ilmiöitä.

Hannu Tapani Klamin sanoin ”myönnän mielihyvin tai mielipahoin”, että en kaikkea kirjallisuuden alaa ymmärrä tai tunne, mutta mielihyvin myös luen ja poimin mukaan mitä poimin. Joissakin puheenvuoroissa on ehkä otettu alleviivattu taiteilija- ja toisinajattelijapositio, mikä saattaa  hymähdyttää, kun oma sturm und drang ei nyt juur ole päällä. Mutta on hauska lukea hehkutusta sellaisestakin kirjallisuudesta tai runoudesta, jota ei itse aivan ymmärrä tai jonka merkitystä ja yhteyksiä ei tunne.

Pääsee vähän fiiliksiin joka tapauksessa, ja monia runoilijoita ei tulisi tunnettua minkään vertaa, jos ei heidän töitään tulisi sopivina annoksina vastaan Parnasson sivuilla. (Riemastuttavana tuoreena esimerkkinä Jaakko Seppälän ”Olento”.)  Välillä taas voi nyökkäillä samanhenkisten Buddenbrook– ja Huxley-diggailujen tai oikeakielisyyden vaatimusten äärellä.

Tieteentekijänä on helppo samastua moniin kirjailijoiden työn absurdeihin piirteisiin, kuten rahoitus- ja kustantamokuvioiden vääristymiin, jota ruoditaan varsinkin Parnasson sarjakuvissa ja pilapiirroksissa. Myös lukijakirjeet tuntuvat kovin tutunsävyisiltä – kuten tieteellisissä aikakauslehdissä, myös taiteen puolella tulee selväksi, että niin tiede- kuin taidekirjojenkin kirjoittajat ja niiden arvostelijat ovat usein valovuosien päässä toisistaan.

Historioitsijana on hauskaa huomata myös, että sekä kulttuurihistorian näkökulma että historiallinen romaani ja aikalaisromaanikin ovat voimissaan, vaikka tutkijan roolissa tulee välillä miettineeksi, lukevatko arvostelijat romaaneja kuin tarkkaa ja todenmukaista menneisyyden esitystä ikään. (Tällä en tarkoita, että historiantutkimuskaan olisi aina erinomaisen tarkkaa ja todenmukaista tai että historiallinen romaani ei voisi avata menneisyyteen sellaisia näkymiä, joita historiantutkijankin kannattaa pohtia.) Historiallisten näkymien lisäksi kirja-arviot osoittavat, että kirjallisuus elää myös tiiviisti tässä ajassa Romanian romaneineen ja facebook-linkityksineen.

Testiryhmä suosittelee.

Sivukommentti aiheesta lehtimyyjät: joskus puhelimitse sai oikeasti hyviä tarjouksia, mutta toivoisin ettei enää tarjottaisi tuota väljähtynyttä ”ihan iloisella asialla lähdin soittelemaan … palkitsemme sinut neljällä ilmaisella lehdellä, maksettavaksi tulee vain [poskettoman kalliit] postituskulut…”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: