Bloggaren funderar på tilltalsord som ”piga”, ”jungfru”, ”fröken”, ”mamsell”, ”madam”, ”prinsessa”, som i början har varit beteckningar för förnäma kvinnor. Mera information kan hittas tex. via SAOB.
Kun sanomalehdessä julkaistaan lasten syntymäpäiväonnitteluja, tyttöjen kohdalla on suhteellisen tavanomaista onnitella ”perheen prinsessaa”, ”pientä prinsessaa” jne. jne. Tämä prinsessa-sanan käyttö vähän joka käänteessä tuntuu välillä väsyttävältä.
Toisaalta, jos ajattelee vastaavien puhuttelusanojen historiaa, ilmiöllä on vastineensa menneisyydessäkin. Aikoinaan myös sanat piika, neito/neitsyt, neiti ovat viitanneet nimenomaan ylhäisiin naimattomiin naisiin. Koska suuri osa vanhoista lähteistämme on ruotsin kielellä, yleensä teksteissä on ruotsiksi piga, jungfru, fröken jne. Jatkuvassa käytössä varsinkin piika ja neitikin ovat kuitenkin kadottaneet arvonsa ja muuttuneet yleisiksi, jopa vähän alentaviksi ilmaisuiksi, palvelijaan tai ikäneitoon viittaaviksi. Samantapainen inflaatio on ollut aikanaan kunnioittavien nimitysten ”matami” ja ”mamselli” (mamsell) osana.
Lisätietoja nimitysten historiasta voi hakea vaikka Svenska Akademiens Ordbokin haulla. Sieltä ilmenee piga-sanasta, että sen arvellaan polveutuvan ammoisesta ruhtinatarta tarkoittaneesta sanasta: ”fsv. pika, pigha; jfr d. pige, nor. pike, (sen)isl. píka, fin. piika, estn. piiga; sannol. av orientaliskt urspr., inlånat i de skandinaviska språken (trol. via fin. o. estn.) gm volgabulgarisk förmedling, av ett volgabulgariskt ord motsv. en beteckning för förnäm dam, fröken, furstinna o. d. i turkiska språk (t. ex. tjuvassiska piGe), rotbesläktat med ett turkiskt beg, furste”
Käykö prinsessa-nimitykselle samoin? Se on kyllä kestänyt aikaa kohtalaisen sitkeästi, aika monta vuosisataa. Toisaalta kuninkaallisetkaan eivät enää ole entisellään. Ehkä tulevaisuuden tutkijat saavat hajanaisten lähteiden perusteella pohtia sitä, mikä arvoero oli prinsessa Victorialla ja prinsessa Tianalla, tai mikä erityisarvoasema olikaan ”ukin ja mummin omalla pikku prinsessa Jannicalla” (esimerkki kuvitteellinen). Sinänsä viimeksimainittu asema voi olla kaikkein paras.
Kirjoittaja on pohtinut tutkimuksissaan sekä menneisyyden palveluspiikojen että prinsessojen asemaa.
Vita Historica 
altealt said,
28.12.2011 klo 3:57 pm
Hyvä huomio! Tämä aihe on genderlingvistiikan klassikkoja: naisten nimitykset ovat niin tiukasti kiinni sukupuolessa, että ne joko ”seksualisoituvat” tai madaltuvat ”naistyypillisiin” tehtäviin tai joskus, harvemmin, ”amelioroituvat” tarkoittamaan erityisen fiiniä naista (näin on käynyt englannin queen-sanalle, joka on alkuaan tarkoittanut naista ylipäätään, ja toinen samantapainen esimerkki voisi olla mansin kielen sana ”naj”, joka kenties on sukua suomen nainen-sanueelle mutta tarkoittaa mm. jumalatarta, hienoa rouvaa tai korttipakan kuningatarta). Suomessa näistä asioista on viime aikoina aktiivisesti kirjoittanut Mila Engelberg, joka on tutkinut mm. emäntä-sanan kohtaloita. Emännälle näyttää Engelbergin mukaan olevan käymässä samoin kuin englannin ladylle (klassinen kysymys: miksi cleaning ladyn miespuolinen vastine ei ole ”cleaning lord”?), eli se on vakiintumassa yhä selvemmin vähemmän arvostettujen ”muijien töiden” nimikkeisiin (baariemäntä, aulaemäntä).
anulah said,
28.12.2011 klo 7:18 pm
Kiitos kommentista! Tosiaan ”emäntä-sanan” merkityksen muutokset liikkuvat samoilla linjoilla kuin tässä hahmotellut. Ruotsin kielen ”hustru” on sekin ollut sävyltään erilainen kuin nykyään, puhumattakaan ”kona”-sanasta, joka jossain vaiheessa keskiajalla vielä oli ihan ok naista tarkoittava nimitys. Hiljattainhan ilmestyi myös Minna Nakarin väitöskirja ”Variation i kvinnors namnfraser i officiella dokument i Helsingfors 1780-1930: Socioonomastiska synvinklar på makt och identitet” (esim. http://www.minna.fi/fi_FI/web/guest/haku1?view=recordView&entityId=404), jossa käsiteltiin naisiin liitettyjen nimitysten (vaimo, tytär vs. ammattinimikkeet) muutoksia 1780-luvulta eteenpäin.
BeR said,
22.02.2012 klo 2:46 pm
Kiinnostavaa!
Näitä tyttö- ja poikavauvojen kuvailuja syntymäilmoituksissa on tutkinut Katerina Sornova erinomaisessa gradussaan ”Sukupuolitetut sanat ja kuvat – syntymäilmoitusten kummastelua” (HY, suomen kieli).
Emäntä-nimikkeitä on järjestelmällisesti käsitelty Mila Engelbergin artikkelissa ”Sukupuolistuneet ammattinimikkeet”, Virittäjä 1/1998.