Lite mere organic, ikke?

Så det er den svenske miljøminister, der fører an, da hun og Charlotte [den danske miljøminister] benytter en ledig frokostpause under OECD-mødets anden dag til at powershoppe i kvarteret omkring St. Germain-des-Prés.
“For en kvindelig minister i Sverige er det lige så vigtigt at komme på hotlisten i Elle, som at få en forside i D[agens ]N[yheter]”, forklarer hun … hos Sonia Rykiel. … [hun er] meget smuk på en cool, svensk made…
“… I Danmark skal en miljøminister helst være lite mere
organic, ikke?”
(Hanne-Vibeke Holst,
Kronprinsessen, 2002)

Hanne-Vibeke Holstin kirja Kronprinsessen kertoo kuvitteellisen joskin tositapahtumia hyödyntävän tarinan energisestä ja kirkasotsaisesta ympäristöministeristä, Charlotte Damgaardista. Kirjoittaja käsittelee viihteen keinoin politiikan ja median kyynisyyttä, joka uhkaa pimentää myös Damgaardin elämän. Jatkuva kiire, työmäärä, vieraantuvat ystävät, kabinettijuonittelut ja perheriidat varjostavat ministerin yrityksiä toimia vastuullisen valtionaisen elkein.

Tarina tuntuu hetkittäin jonkinlaiselta poliittiselta fantasialta: se houkuttelee lukijaa unelmoimaan, että päätöksenteon huipulla voisi olla tilaa lahjakkaalle ja uupumattomalle nuorelle (kauniille naiselle), joka tuo politiikkaan ruohonjuuritason ja järjestötoiminnan asiantuntemuksensa ja onnistuu välttämään juonittelun salakuopat ja pyrkii nostamaan Tanskan ympäristöpolitiikan kärkinimeksi. Tavallaan unelma tuntuu naivilta, toisaalta se kiehtoo – olisi hauskaa uskoa, että toisenlainen päätöksenteko olisi mahdollista.

Kun marraskuun lopussa kävin Kööpenhaminassa, ajattelin, että siinä ympäristössä Holstin maalaamat unelmat eivät tuntuneet ihan yhtä mahdottomilta kuin piirun verran pohjoisemmilla leveyspiireillä. Ainakin kaupungin yliopistokortteleissa, missä kadut vilisivät työmatkapyöräilijöitä ja raideliikenne vei ripeästi paikasta toiseen, voi aistia ympäristöystävällisen elämäntavan eetosta. Hotellilta olisi voinut vuokrata paitsi pyöriä, myös sähköauton, jolla saattoi päästä ilmaiseksi maksullisille parkkialueille.

Tuntui entistä uskottavammalta kuvitella Holstin ministeri polkemassa kuljetuskärryissä istuvia lapsiaan päivähoitoon ennen työn aloittamista. Niinhän kaikki tekivät. Kirjassa esiintyvä, yllä lainattu vertailu ruotsalaisen ja tanskalaisen ympäristöministerin välillä tuntui sekin entistä ymmärrettävämmältä.

Kööpenhamina tuntuu olevan onnen omiaan ilmastokonferenssin järjestämispaikaksi. Se muistuttaa silkalla miljööllään, että toisenlaiset maailmat ovat mahdollisia ja että esimerkiksi työmatkapyöräily on paitsi hyödyllistä ja luontoystävällistä, myös hauskaa ja cool – jälkimmäistä on korostanut Financial Timesin kolumnisti Tyler Brulé, joka viihtyy usein pohjoismaisessa tunnelmassa ja on ihaillut muun muassa puku päällä töihin viilettäviä kööpenhaminalaismiehiä.

Työmatkalla ollen edesautoin itse lähinnä vanhojen kirjojen kierrätystä,  koska kaivelin antikoista hyödyllistä ammattikirjallisuutta. Lopulta oli haettava apua myös fisk-kirppikseltä, josta löytyi sopiva vanha matkalaukku hankintojen kuljettamiseksi. (Vinkkejä nahkamatkalaukun tuunaajista otetaan vastaan, väsky kaipaisi hiukan kunnostusta.) Yliopiston kulmalla (Skt. Peders Stræde 1) toimiva fisk myy käytettyä tavaraa ja fiks-kierrätysmuotoilua – näyteikkunan solmiomekosta maanläheisempiin tuotteisiin. Samoissa tiloissa toimii myös kahvila. Ja eikös vain myytävien kirjojen hyllyssä piillyt tanskalaisen uskonpuhdistuksen aikaa valottava lähdejulkaisukin…

Fisk

Fisk, Köpenhamn

Solmiomekko (vas) ja muuta kierrätyshenkistä vaatemuotoilua fisk-liikkeen ikkunassa Kööpenhaminassa. Fiskistä myös esim. Vagabondin sivuilla

Kööpenhaminasta muualla:
Monocle July-August 2009: ”Metropolitan life coupled with intimacy, Scandinavian welfare, low crime rates and a relaxed athmosphere – an ideal combination, right? … That’s what many Copenhageners think as they weave their way around the city’s vast network of cycle paths. The city is clean and green and flows smoothly (and will make the perfect backdrop for the COP15 climate conference this year)”

Porttiteoria à la Tyler Brûlé

Tämä porttiteoria liittyy lentokenttien lähtöportteihin. Sellaisiin lentoihin joiden yhteydessä jaetaan ilmaisia lehtiä. Niitä on kiva ottaa ja lukea. Ja sitten siitä tulee tapa matkoilla. Ja sitten alkaa tuntua kivalta ostaa ja lukea niitä silloinkin, kun ei ole matkoilla. Ja sitten on myöhäistä, sitä vain istuu ja lueskelee ja hekumoi hyvin kirjoitetun tekstin äärellä ja oppii uutta maailmasta.

Tämä porttiteoria on nimettävä Tyler Brûlén mukaan. Lehtimaailman miekkonen hoitaa Monocle-lehden päätoimittajahommia ja kirjoittaa muun muassa Financial Timesin kolumnia Last Word -sivulle. Usein lentokentän lähtöportilla onkin tullut luettua näitä Financial Timesin kolumneja, joissa taas usein seikkaillaan lentokentän lähtöporteilla. Viimeksi sunnuntain numerossa Mr. Brûlé kirjasi fiiliksiään New Yorkin lennon kanelbulle-tarjonnasta.

Turistiluokassa, laivoilla ja junissa matkustelevan voi välillä olla vaikeaa hahmottaa tuskaa, jota ykkösluokan palvelujen pikku epämiellyttävyydet voivat aiheuttaa. Brûlén sieluun isketyt haavat johtuvat usein sentään suht harmittomista seikoista kuten paperisista alushousuista: elämänhalu katoaa, kun joutuu käyttämään moisia mörköjä hierojalla käydessään, hän murehti aikoinaan. Comon ostovinkitkään eivät kaikilla välttämättä tule välittömään hyötykäyttöön. Eräässä kolumnissa mainittiin Brûlén assistentti, ja tuolloin mieleen hiipi aatos, mahtaisiko hänen assistenttinsa sympata Miranda Priestleyn avustajaa – vaatimustaso on molemmilla korkea.

Ei ihme, että Fast Lane -kolumnit ovat välillä kirvoittaneet mielipidepalstoilla epäilyjä, että koko kaveri on toimituskunnan villiintyneen mielikuvituksen tuotos. Kun Brûlé taannoin moitti Yhdysvaltain 1. naisen vaatetusta, kuului myös ehdotuksia, että Tylerin olisi aika väistyä ja antaa sijaa kuvitteellisen siskon Crème Brûléen kolumneille. Ainakin joidenkin bloggausten perusteella Brûlé kuitenkin on vahvasti olemassa ja singahtelee pitkin poikin palloa kauneuden ja mukavuuden suojakuplassa.

Sen lisäksi, että outokin viehättää, Brûlélla on myös tuttuja fiiliksiä jaettavana. Huonon ja hyvän palvelun kokemuksia voi saada sekä naapurikorttelin Siwassa että Japanin lentokentällä. Vieraan ja kotoisan sekoitus syntyy, kun samassa kappaleessa puhutaan muoti-, gourmet- tai palveluvalikoimista, joita ei ole tiennyt jääneensä paitsi, ja toisaalta riemuitaan tutummista näkymistä kuten tanskalaisesta työmatkapyöräilystä, Esplanadilla kahvittelusta, Akateemisen kirjakaupan lehtivalikoimasta ja pulahduksesta Tukholman saaristossa. Brûlé puhvaakin usein Itämeren piiriä, jossa hänen juurensa ovat.

Niin ja tämä on siis vain kuvaus yhdestä kolumnista lehdessä, joka toimii kohtalokkaan houkuttelevana lähtöporttina paitsi talouden, usein myös kulttuurin, matkailun, muodin, yhteiskunnan, työelämän ja tieteen maailmoihin, joista ei ole paluuta. Ja hyvin kirjoitettuakin on se, eikä aina kumarra mammonalle, joskin näkökulmista voi välillä huomata, että kohdeyleisön materiaalinen maailma ei ole täysin synkronissa historioitsijaplantun elämänpiirin kanssa.

Ja entäs ne Lucy Kellawayn kolumnit ja ”agony aunt” -osio, tai Adam Smithin vinkkipalsta, tai John Authers, tai kirja-arviot… No, niistä ehkä lisää toisella kertaa.