Sinkkunaisia entisajan Suomessa

Tampereen yliopistolla tarkastettiin eilen lauantaina Tiina Miettisen väitöskirja Ihanteista irrallaan. Hämeen maaseudun nainen osana perhettä ja asiakirjoja 1600-luvun alusta 1800-luvun alkuun (The Status and Position of Unmarried Women in Western Finland Households in 17th and 18th-century Historical Sources).  Väitöskirja esittää entistä monipuolisemman tulkinnan menneisyyden naimattomien naisten elämänvaiheista.

Raportoin mukavan väitöksen kulkua tuoreeltaan twitterin kautta https://twitter.com/anulah #ihanteista_irrallaan, joten tässä vain Kaisa Kyläkosken ystävällisesti tekemä Storify-koonti: http://storify.com/K_KM_K/anun-twiitit-tiina-vaitoksesta

Väitöstilaisuuden tiedote löytyy täältä http://www.uta.fi/ajankohtaista/vaitokset/tiedote.html?id=75787

Tiina Miettisen väitöskirja on luettavissa täällä http://acta.uta.fi/pdf/978-951-44-8887-0.pdf

Onnea väittelijälle! Tiina Miettinen on tehnyt hienoa työtä myös sukututkijana, sukututkimuksen opettajana ja Suomen Sukututkimusseuran tieteellisen Genos-julkaisun päätoimittajana, ja tässä väitöskirjatyössään hän osoittaa erinomaisesti myös sen, miten hienosti genealoginen lähestymistapa voi tukea historiantutkimusta, miksei myös päinvastoin. (Miettisen aiempi artikkeli aiheesta http://www.ennenjanyt.net/?p=94)

Mainokset

Yllätyslöytö – tilaustutkimus johti kadonneen sukukirjan jäljille

Tämä bloggaus on alun perin julkaistu Kulttuurihistorian oppiaineen omassa blogissa. Itse olen erityisen hyvilläni siitä, että tämä tutkimuslöytö syntyi juuri sellaisesta laajan alan yhteistyöstä – useiden oppiaineiden ja eri maissa asuvien tutkijoiden työstä – joka mielestäni on historiantutkimuksessa parasta.  On aina mukavaa kantaa korsi kekoon tai kahteenkin, se ei ole itseltä pois vaan kaikille enemmän.

Historiantutkimus – ja tutkimus ylimalkaan – on siitä jännittävää, että matkan varrella voi löytää jotain aivan muuta kuin mitä alun perin lähti etsimään. Tällainen löytö on ruotsalaisen kielitieteilijän, mystikon ja muinaistutkijan, Johan Buren (Johannes Bureus 1568-1652) alkuperäinen sukukirja.

Käsinkirjoitettu pergamenttikantinen kirja on erityinen virstanpylväs pohjoismaisen sukututkimuksen historiassa. Se sisältää poikkeuksellisen varhaisen selvityksen Ruotsin Länsipohjan talonpoikaisista sukuverkostoista. Kyse on ajankohtaan nähden harvinaisesta ei-aatelisesta sukututkimuksesta, joka huomioi poikkeuksellisesti sekä mies- että naiskantaiset jälkeläiset.

Kirja löytyi alun perin aivan toisen hankkeen yhteydessä, kesällä 2008, kun kulttuurihistorian k&h-tilauskirjat sai toimeksiannon tutkia Salossa sijaitsevan Fulkilan kartanon historiaa keskiajalta 1700-luvulle. Tilaustyöhön ryhtyivät tutkijat FT Anu Lahtinen (Turun yliopisto) ja FL Tiina Miettinen (Tampereen yliopisto).

Fulkilan kartanon omat arkistot olivat kadonneet, joten johtolankoja oli kerättävä monenlaisista lähteistä kuten hää- ja hautajaisrunoista sekä erilaisten sukujen arkistoista. Johan Buren sukukirja löytyi eräästä tällaisesta arkistokokonaisuudesta. Tiina Miettinen ei heti tunnistanut kirjaa, mutta genealogisen tutkimuksen asiantuntijana hän totesi, että kyseessä oli poikkeuksellisen oloinen varhainen sukuselvitys.

Pari vuotta myöhemmin Tiina Miettinen ja palkittu ruotsalainen genealogi Urban Sikeborg tulivat yhdessä siihen tulokseen, että kirja oli Johan Buren omakätisesti kirjoittama, alkuperäinen sukukirja. Teoksesta tunnetaan myöhempiä kopioita, mutta niissä on epäselviä tai puutteellisia merkintöjä, joita alkuperäinen teos auttaa nyt selvittämään. Ylimalkaan kirja antaa käsityksen siitä, millaisia merkityksiä entisajan ihmiset antoivat sukujuurilleen.

Ruotsalaiset ja suomalaiset genealogiset lehdet ovat viime kuukausina uutisoineet arkistolöydöstä, jota ei olisi tehty ilman Fulkila-hanketta ja monien asiantuntijoiden yhteistyötä. Asiasta raportoi ensimmäisenä Släkthistoriskt forum 3/2011.

Aiheesta muualla
Tiina Miettinen: Kuka löysi Sursillin suvun? Genealogian alkuvaiheita Ruotsissa ja Suomessa. Genos 2/2010.
Nya rön kring Bureätten. Släkthistorisk Forum 3/2011.
Tiina Miettinen: Johan Buren kadonnut sukukirja löytyi Suomesta. Sukutieto 4/2011 (painossa).

Tiina Miettinen on myös Suomen sukututkimusseuran referee-julkaisun, Genoksen, päätoimittaja. Ks. myös Miettisen artikkeli Sukututkimus apuna historiantutkimuksessa”, Ennen ja nyt 1/2007.

Kenelle säkkipillit soivat?

Joskus konferensseja ja symposiumeja voi joutua järjestämään ikään kuin viran puolesta, jolloin ei välttämättä pääse kuulemaan juuri itseään houkuttavimpia esityksiä, tai kiireet voivat haitata konferenssiosanottoa niin, ettei ehdi nauttia esityksistä. Tällaisten kokemusten jälkeen on mieluisaa, kun pääsee järkkäilemään ja osallistumaan sellaiseen symposiumiin, jonka esitykset ovat toinen toistaan kiintoisampia ja avaavat itselle mainioita näkymiä. Tällainen symposium oli viime viikon lopulla Tampereella järjestetty Materiaaliset maailmat. Aineellinen kulttuuri ja sosiaaliset verkostot Itämeren alueella 1300-1700-luvuilla.

Hauskaa oli, vaikka itse sanonkin, tai nimenomaan koska itse sanonkin, sillä tätä tilaisuutta oli mietitty tutkijaporukalla, ja mietitty nimenomaan porukkaa yhteisesti kiinnostavia teemoja. Kantavaksi aiheeksi nousi lopulta materiaalinen kulttuuri, josta kävivät esitelmöimässä muun muassa Albertus Pictor -tutkija Pia Melin (Tukholman yliopisto), prof. Jan von Bonsdorff (Upsalan yliopisto) ja monet kotoiset tutkijat, jotka tarkastelivat menneisyyden materiaalisia maailmoja taidehistorian, ”tavallisen historian”, arkeologian ja muiden lähitieteiden kautta.

Alustuksissa analysoitiin muun muassa sitä, millainen lahja kelpasi kihlauksen todisteeksi, millaisissa olosuhteissa esine muuttui taikuuden välikappaleeksi ja miksi 1700-luvun nuorten aatelissisarten kapiot maksoivat niin erilaisia summia. Aineellista maailmaa lähestyttiin myös kaupunkikokemusten ja maaomaisuuden kartuttamisen kautta. Kokonaisuutta on vaikea lyhyesti kuvata, mutta eri aiheiden kautta menneisyyden maailman aineellinen ulottuvuus ja koettu elinympäristö, samoin sen muuttuvat merkitykset, tulivat konkreettisemmiksi sekä lähdeanalyysien että hienojen esinekuvien kautta.

Myös sukukirjojen ja sukuvaakunoiden välistä suhdetta pohdittiin – Tiina Miettinen esitteli sukututkimuksen varhaisia juuria Pohjolassa ja tarkasteli sukupuiden esittämistä sekä kirjallisissa lähteissä että kirkkojen vaakunoissa. Mutta mihin käyttöön oli tarkoitettu Ulla Koskisen tilikirjoistaan löytämät, erään aatelismiehen kartanoille tilatut Daavidin harppu ja säkkipilli? Kotoisen musisoinninko iloksi, sotajoukkojen soiteltavaksi, vaiko paimenelle petoja karkottamaan, Grimmelshausenin seikkailukkaan Simplicissimuksen tyyliin? Kuinka monelle ihmiselle riitti ryyppy korkeasta passglasista, kun siitä tarjottiin majatalossa paloviinaa?  Ja miten suuret kulkuset lopulta koristivat aatelisia asuja keskiajan pohjolassa?