Cherchez la femme II – johtolankoja Ebba-rouvan elämään

Kirjoitin toissa vuonna aiheesta Cherchez la femme, etsikää naista, tuolloin erityisesti Christina Regina von Birchenbaumiin henkilöhistoriaan liittyen. Kun viime talvena viimeistelin Ebba Stenbockin elämäkertaa, mieleeni palasivat myös varhaiset arkistoseikkailut ja suoraan sanoen arvuukaupalla haparoivat aineistotilaukset, joiden avulla pääsin erään tärkeän lähteen, siskojen kirjeenvaihdon jäljille.

Kun aloitin väitöskirjan kirjoittamisen, moni kollega epäili, että naisista ei ole tietoja ensinkään. Näin 20 vuotta myöhemmin on helppo sanoa, että on sitä, mutta alkuvaiheessa oli melko hankalaa koettaa hapuilla eteenpäin. Joulukuussa 2002 vierailin Riksarkivetissa Tukholmassa Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston matka-apurahalla, kävin läpi arkistoluetteloita ja tutkimuskirjallisuutta ja luotin, että jossain vaiheessa löytyy, kun osun oikeaan volyymiin.

Mitään valmista ”Ebba Stenbockin kirjeenvaihto vuosilta …” -kokoelmaa ei ollut. – Joistakin muista suvuista kuten Bielkeistä voi paremmin löytyäkin, kuten joskus myöhemmin totesin, mutta tyypillisesti monet naisten arkistot olivat hajallaan ja heikosti luetteloituina arkistokokoelmissa, jotka oli nimetty sekalaisiksi [Strödda historiska handlingar, Miscellanea]. Nykyään sanottaisiin, että metatietoja on kovin vähän eivätkä ne auta löytämään naisista kertovia lähteitä.

Ebban ja Klaus Flemingin arkistot oli aikoinaan takavarikoitu Gripsholmiin, mutta entä sisaret? Arkiston päivystyksessä ohjeistettin katsomaan, mitä Ruotsin elämäkertakokoelma, Svenskt biografiskt lexikon, sanoo. Sinne eivät kaikki naiset olleet päässeet ja 2000-luvun alussa Stenbock-osa oli vielä toimituksen suunnitelmissa, mutta K-kirjaimesta löytyi Katarina-siskon pienoiselämäkerta ja sieltä maininta: Katarinan ja Cecilian kirjeenvaihtoa löytyi Skoklostersamlingen 2:5 -volyymistä. https://sok.riksarkivet.se/Sbl/Presentation.aspx?id=12405

Arkiston kotelokohtainen luettelo ja kuvailu ei ollut kovin rohkaiseva, sillä luettelon mukaan kyse oli lähinnä kaste- ja hääkutsuista. Mutta kun ei muutakaan juuri sillä hetkellä ollut tullut vastaan, niin pitihän ne tilata. Merkitsin tuoreeltaan transkriptioiden yläpuolelle:

Beata Stenbock, Portrait
Kreivitär Beata Stenbock (1533-1583, vielä yksi Ebban sisar. Vapaaherratar Ebba Stenbockista ei valitettavasti näytä säilyneen minkäänlaista muotokuvaa. Johan Baptista van Utherin maalaus. Skoklosterin linna, public domain. Kuvaaja Göran Schmidt.

aika paljon, 18 kirjettä! Kunpa siellä olisi jotakin hyödyllistä… Ja onkin. Tässä on nyt viimeinkin kotoisempaa perheensisäistä viestintää, vaikka kuninkaallista tasoa lähestytäänkin. Voisi ajatella, että onpi jotain muutosta kirjeissä, että ensimmäisessä sangen nuori Katariina sinuttelee, vasta varsin myöhemmin hän käy suorastaan armolliseksi… Tulee vaikutelma, että Katarina ja Ebba olisivat olleet 1570-luvulla suhteellisen paljon yhdessä, että suhteet olisivat suht läheiset. [merkintä muistiinpanokortistossa, joulukuu 2002]

Ei siis Ebban kirjeitä, mutta lopultakin Katarinan kirjeet Cecilia-siskolle käsittelivät paljon pikkusisko Ebbaa. Niissä on kuvattu Katarinan ja Ebban yhteisiä vierailuja Kastelholman linnaan, on huolehdittu Ebban terveydestä, ja viimein vuonna 1598 huolehdittu siskon voinnista Turun linnan tapahtumien jälkeen. (ks. esim. Mitä Kaarle-herttua todella sanoi?) Voi olla niinkin, että lähipiirin kirjeistä avautuu omalla tavallaan antoisampikin kuva menneisyyden toimijaan kuin hänen omista viesteistään. Tämä kirjekokoelma antoi vuonna 2002 tukea muille, hajanaisemmille löydöille, siitä syntyi oivalluksia väitöskirjaan, samoin artikkeli There’s no friend like a sister, ja lopulta myös ajatus kirjasta Kuningattaren sisar.

Myöhemmin huomasin, että myös Fridolf Ödberg oli lukenut samoja kirjeitä sata vuotta aikaisemmin ja maininnut ne ohimennen (Vestergötlands fornminnesförenings tidskrift sarja 2, osa 10 v. 1909), mutta muuten ne olivat saaneet olla varsin rauhassa [Tegenborg Falkdalen on kokoelmaa myöhemmin käyttänyt joissakin tietokirjoissaan]. Oma lukunsa onkin se, miten vuosien mittaan alkaa tunnistaa aiempien tutkijasukupolvien teoksista, mitä tuttuja kokoelmia he ovat käyttäneet. Vuosien jälkeenkin aina vähän mietityttää, että mitä jos en vain ole huomannut, miten joku on jo analysoinut näitä aineistoja jossain teoksessa. Mutta niin kauan, kun eivät ole monille tuttuja ollenkaan, voi ehkä kertoa, mitä niihin on kirjoitettu ja miten ne valaisevat 1500-luvun aatelisnaisten elämää.

Cherchez la femme – arkistojen naiset

Cherchez la femme! – ”Etsikää naista / Kaiken takana on nainen!”  Tämä ajatus on kirjallisuudesta ja elokuvista tuttu, mutta välillä tuo nainen on kyllä aika monen kiven takana, ei vähiten arkistoreissulla.

Olin Ruotsissa arkistoreissulla viime heinäkuussa, etsimässä muutamaakin 1600-luvun naista, joista piti oleman joitakin jälkiä arkistossa. Lähteitähän löytyi, kun aikani perkasin, mutta aika harvasta naisesta löytyy näppärästi koottuja kokoelmia hänen omalla nimellään.

Totesinkin, ainakin volyymeja plarattuani, että voisin yhtä hyvin jakaa jotain havaintoja tästä etsinnästä. (”Tämä hämmästyttävän yksinkertainen vinkki auttaa sinua löytämään menneisyyden naisia arkistosta!”) Ja ihan ensimmäinen ohje on kyllä päinvastainen kuin Dumas’n toistama lausahdus. Jos haluaa löytää naisen, on nimittäin ensin etsittävä mies – tai mieluiten miehiä.

Cherchez l’homme

Cherchez l’homme. Etsityn naisen puolisoita, isiä, veljiä, poikia, lankoja, vävyjä. Vaikka naisella itsellään ei olisi arkistoja, vaikka hän ei olisi lähettänyt kirjeitä, tai nämä kirjeet eivät olisi säilyneet, miehen laita voi olla toisin. Ja miehen kirjeistä, palkkauskuiteista, arkistomapeista voi löytyä tietoa naisista. Ja silloinkin, kun kyse on naisten kirjoittamista lähteistä, ne on voitu aivan hyvin arkistoida hänen miehensä nimen mukaan.

Otetaan esimerkiksi läpikäymäni Magnus Gabriel de la Gardien arkisto 1660-luvulta. Siellä on satoja ja satoja volyymeja saapuneita kirjeitä – miehiltä. Miehiäkään koskevat aineistot eivät ole ihan yksiselitteisesti arkistoidut – ne voivat olla joko etunimen, sukunimen tai patronyymin mukaan. Se etu miesten etsimisessä on, että juuri koskaan heidän papereitaan ei ole arkistoitu vaimon tietojen mukaan; tosin esimerkiksi vaimon lähettämä kirje saattaa sisältää miehestäkin tärkeitä tietoja.

Jos siis etsii naisen elämään kuuluneita miehiä, voi löytyä mainintoja naisista, tai miesten lähettämien kirjeiden joukossa saattaa myös olla hänen vaimonsa, leskensä tai tyttärensä kirjeitä.

Tällä periaatteella lähdin jäljittämään ruotsalaisen ratsumiehen lesken lähettämiä anomuskirjeitä. Lesken kaksi anomusta mainitaan aiemmassa tutkimuksessa, mutta hyvin ylimalkaisin arkistotiedoin. Tiesin kuitenkin, että hän oli ratsumiehen leski, tiesin miehen nimen, ja  tiesin, että anomukset olivat olleet Magnus Gabriel de la Gardien kokoelmassa ainakin 1890-luvulla, jolloin tutkija on nimenomaisesti kertonut ne löytäneensä.

20190724_094107

Magnus Gabriel de la Gardien arkistossa (Riksarkivet) vastaan tuli sellaisiakin kokonaisuuksia kuin ”kirjeitä ja anomuksia, joista allekirjoitukset murentuneet (kirjaimellisesti kääntäen maatuneet?), useimmat ilman päivämäärää”.

Anomuksia, naisten anomuksia ja sotaväen leskien anomuksia

Arkistoluettelosta ilmeni, että de la Gardielle saapuneet anomukset ja kirjeet jakautuivat miesten lähettämiin satoihin arkistokotelollisiin; lisäksi löytyi muutama arkistokotelo, joihin oli erikseen koottu naisten lähettämiä anomuksia. Nimensä perusteella lupaavia koteloita olivat muun muassa

  • Naisten anomukset (kvinnors ansökan, svenska)
  • Naisten saksankieliset / saksankielisten naisten anomukset (kvinnors ansökan, tyska)
  • Upseerien leskien ym. anomukset (militäränkor mfl.) – ”mfl. – med flera” -merkintä voi tarkoittaa aivan mitä tahansa; kokoelmassa oli myös mm. laivureiden ja musikanttien leskien kirjeitä.

Tilasin kyseiset arkistokotelot ja sen lisäksi vielä erinäisiä perhepiirin miehiä mahdollisesti mainitsevat arkistokotelot. Kun kävin koteloita muutenkin läpi, saatoin hyvin nähdä, että naisten lähettämiä kirjeitä oli aakkostettu 1) oman etunimensä 2) miehensä etunimen 3) miehensä upseerinarvon 4) oman sukunimen (joka tuolloin ei muuttunut) 5) miehen sukunimen 6) patronyymin tai jonkin satunnaisperusteen mukaan.

Lisäksi aakkostus on tyypillisesti hyvin horjuvaa, ja on muistettava, että esimerkiksi Katarina saattaa olla (ja olikin) aakkostettu C:n kohdalle, tai sitten K:n kohdalle, jolloin oli siis tarkistettava sekä kotelot A-J että K-W. (Kotelo K-W alkoikin heti kunniakkaasti erään Christinen lähettämällä kirjeellä.) Koteloissa voi olla myös erikseen joku pikkunippu, jossa on vain merkintä ”nimettömiä/epäselviä/sekalaisia”.

Ranskankielisen Madelaine Francoisin kirje oli sattumoisin kotelossa ”kvinnors ansökan, svenska” – kenties hänen puolisonsa oli kuitenkin ruotsalainen, mene tiedä. Kotelossa ”kvinnors ansökan, tyska” oli siinäkin heti alkajaisiksi ranskankielinen kirje; tämä esimerkkinä siitä että vähän mitä vaan voi olla vähän missä vaan.

Screenshot_20190723-120553_Chrome

Tästä kirjekollaasista ehkä arvaakin erään tutkimani naisen henkilöllisyyden – olen aiemminkin käsitellyt hänen elämäänsä ja lisää on luvassa, kunhan aikaa riittää ja julkaisusuunnitelmat selkiävät.

Mitä löytyi?

Miten kävi etsimieni kahden anomuskirjeen? Etsin kahta anomusta, löysin kaksi anomusta. Ne eivät tokikaan olleet samassa kotelossa, vaan toinen oli kotelossa ”militäränkor” (upseerien ja sotaväen leskiä, luokiteltu miehen sotilasarvon mukaan) ja toinen kotelossa ”kvinnors ansökan – svenska” (jotenkin aakkostettuna tai sitten ei). Etsimäni nainen oli ratsumiehen leski, ja ruotsinkielinen nainen, ja toisessa kirjeessä ratsumies-puoliso mainittiin, toisessa ei. Siinä lienee olleet arkistointiperusteet.

Etsimäni naisen lähettämissä anomuksissa oli viittauksia siihen, että muualla kokoelmissa voisi olla vielä pidempiä anomuspapereita (tai sitten ne ovatkin ehkä kuninkaalle lähetettyjen anomusten joukossa, eli pitäisikin katsoa kuninkaan kansliaan saapuneet anomukset), mutta lisäpapereita etsiessäni en ollut sen onnekkaampi kuin edeltäjäni 1890-luvulla – toistaiseksi.

Tuntui silti hienolta henkilökohtaisesti päästä lukemaan ja katsomaan nämä asiakirjat, joita myöhemmässä tutkimuksessa on hetkittäin pidetty ihan tavoittamattomina. Alkuperäisestä lähteestä näkee käsialaan, sinetöintiin ja sanavalintoihin liittyviä asioita, joita varsinkaan ylimalkainen aiemman tutkimuskirjallisuuden maininta ei korvaa.

Eikä nyt ole vielä sanottua, ettei lisääkin voisi löytyä vaikkapa volyymista Ser. C:XII, E 1649 Brev o ansökningar med förmultnade underskrifter de flesta utan datum… Lisäksi löysin miesten lähettämistä anomuksista joitakin potentiaalisia lankomiehiä, joiden kautta saattaa löytyä lisätietoja. Kuten yllä jo toin esiin, etsintää ei koskaan pidä jättää ensimmäiseen löytöön, koska mikään ei takaa, että saman henkilön lähettämä aineisto olisi yhdessä ja samassa arkistokotelossa.

Naisten etsiminen menneisyyden arkistoista ei siis ole mitenkään päin mahdotonta, päinvastoin se on usein todella kiinnostavaa, ja siinä välillä tulee omaksuttua myös erittäin paljon tietoa aikakauden miehistä ja siitä, miten heitä koskeva aineisto on tai ei ole järjestetty. Harvoin silti kyse on sellaisesta aineistosta, jossa pääsisi etenemään pienimmän vastuksen mukaan. Arkistomatkallani tein monenlaisia pistokokeita ja hutitulkintayrityksiä niin sinettien, vaakunakuvien kuin arkistointiratkaisujenkin pohjalta. Mutta sain myös koottua uusia lähteitä, joihin pitää seuraavaksi palata.


Esimerkkejä aikaisemmista seikkailuista naishistorian lähteiden parissa ks. esim.