Pohjoismainen paikallisuus meren takana

Ilmestynyt alun perin Paikallishistoria.fi -sivuilla 29.5.2021 os. http://paikallishistoria.fi/artikkelit/pohjoismainen-paikallisuus-meren-takana-konferenssiraportti

Pohjoismainen paikallishistoria oli omalla tavallaan mukana Society for the Advancement of Scandinavian Study vuotuisessa konferenssissa, joka järjestettiin tänä vuonna etätapahtumana. Sessiossa ”Local History Writing and the Immigrant Experience” käsiteltiin pohjoismaisten siirtolaisten paikallisia kokemuksia Pohjois-Amerikassa. Mutta millaisia ovat paikallishistorian kokemukset toisella mantereella?

Millaisia olivat alkuperäisasukkaiden, muiden siirtolaisten, entisten orjien ja pohjoismaiden alueelta saapuvien siirtolaisten kohtaamiset? Tätä pohti Jennifer Attebery (Idaho State University) esityksessään ”Local history writing as an immigrant genre”, jota varten hän oli tutkinut Amerikan-ruotsalaisia paikallishistoria-teoksia. Atterbery ei löytänyt ruotsalaistaustaisten siirtolaisten paikallishistorioissa erityistä eroa suhteessa esimerkiksi englantilaistaustaisiin teoksiin, vaan katsoi, että teokset olivat ennen kaikkea kuvaamansa paikallisyhteisön tarpeisiin kirjoitettua, positiivista ja esimerkiksi etnisten ryhmien ristiriidat tai alkuperäisasukkaat ohittavaa kerrontaa.

Caitlin Sackrison (Brandeis University) puolestaan puhui aiheesta ”Space of Belonging: The History of Land Rights for Norwegian-American Women in Southern Minnesota” ja toi esiin norjalaisten siirtolaisten käsitykset naisten perintöoikeudesta ja omistusoikeudesta sekä niiden vaikutukset siirtolaisten tapaan hoitaa ja hallita tilojaan. Sackrison oli tutkimushankkeessaan aikeissa selvittää siirtolaisten maaomistuksia ja naisten roolia maaomaisuuden haltuunotossa alkuperäisaineistojen kautta.

Sarah C. Reed (Brigham Young University) käsitteli norjalaisten mormoni-imigranttien kirjeitä; esitys muistutti siitä, että siirtolaisten kokemukset uudella asuinseuduilla osin jakautuivat esimerkiksi vakaumuksen mukaan, mutta toisaalta yhdistäviä kokemuksia norjalaisten kesken oli paljon uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta.

Siirtolaiset paikallishistorian teemana toi ehkä erityisen selkeästi esiin kysymyksen, joka on mukana muissakin paikallishistorian tutkimuksissa ja julkaisuissa: miten tasapainoilla paikallisuuteen liittyvää yhteenkuuluvuuden ja ulkopuolelle sulkemisen välillä? Oma kiinnostava ylirajainen paikallisuutensa syntyi myös konferenssikeskusteluissa, joissa monet keskustelijat viittasivat pohjoismaiseen perhetaustaansa.

Konferenssi järjestettiin etätapahtumana, ja sen pääpaikka oli Seattle.  Järjestäjänä oli Society for the Advancement of Scandinavian Study. Kirjoittaja Anu Lahtinen, joka on myös Tilaushistoriakeskus ry:n puheenjohtaja, osallistui sessioon kuuntelijana. Lisätietoja: https://scandinavianstudy.org/annual-meeting/sass-2021-seattle/

Hyvinkää sata vuotta

Yleensä olen kirjoittanut Hyvinkään historiasta omassa blogissaan (Hyvinkään harjumailta), mutta koska Hyvinkään juhlavuosi liittyy myös monen vuoden mittaiseen tutkimus- ja kirjoitustyöhöni, Hyvinkään historiateokseen, julkaisen tämän lastun myös Vita Historica:ssa.

Tänään Hyvinkää juhlii satavuotista itsenäistä kuntataivaltaan! Tasan sata vuotta sitten Hyvinkään aseman koululla järjestettiin ensimmäinen kuntakokous.  Siinä päätettiin yksimielisesti, että myös kunnalliselämä olisi aloitettava välittömästi. Varsinainen kunnan toiminta alkaisi vuoden 1918 alusta.

Hyvinkään asemanseutu oli kehittynyt nopein harppauksin 1890-luvulta lähtien. Villatehdas ja terveysmatkailu olivat tuoneet sinne lyhyt- ja pitkäaikaisia asukkaita ja työntekijöitä. Lähelle asemaa oli noussut oma rukoushuone, paljolti omin voimin rahoitettu ja rakennettu, useita kansakouluja oli perustettu, aseman viereen oli noussut komea postitalo, hiukan kauempana komeilivat työväentalo, seurantalo ja raittiusyhdistys Raivaajien talo. Oli elokuvateatteria ja hotellia ja Sonckin suunnittelema komea parantolarakennus. Ei ihme, että Hyvinkään asema Nurmijärven ja Hausjärven takamaana alkoi olla kestämätön.

Itsenäistyminen oli otettu tavoitteeksi jo yli kymmenen vuotta aikaisemmin, mutta erilaiset byrokraattiset käänteet olivat sitä viivyttäneet. Viimein elokuussa 1917 Riihimäen Sanomat (päivän 18.8.1917 numero – tuolloin ei vielä ollut Hyvinkään Sanomia) uutisoi kuntakokouksesta:

Hyvinkaan_perustaminen_RiSa

Kuva on Kansalliskirjaston hienosta digitaalisten sanomalehtien arkistosta, jossa on muun muassa Riihimäen Sanomat ja Uusimaa -lehtien, tuolloisten Hyvinkään seudun uutislähteiden, vuosikertoja avoimesti luettavissa aina itsenäisyyden alkuvuosille asti. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/search

Riihimäen Sanomat ei uutisoinnissaan ollut ihan kauhean tarkka. Jos vertaa alkuperäiseen kokouspöytäkirjaan (Hyvinkään kaupunginarkistossa), voi huomata että lehtiuutisessa H. J. Linnan etunimen alkukirjaimet ovat lipsahtaneet väärin päin. Myös äänimäärä on pyöristetty 2000 – 300 (tarkkaan ottaen 1803 – 346, ilman tiettyjä vähennyksiä 2149 ja 350). Kunnan esimiesehdokkaasta ei vielä äänestetty mies ja ääni -periaatteella, vaan varakkaalla äänestäjällä oli enemmän ääniä. Lisäksi kokouksessa kaksi edustajaa äänesti valtakirjalla jonkun poissaolevan puolesta. Vaaliuudistus oli tuloillaan, ja mies ja ääni -periaatteen käyttämistä esitettiin kokouksessa, mutta vanha käytäntö voitti. Paikalla oli 79 äänestäjää, joista 44 kannatti sosialidemokraattien Emil Sallilaa (joka oli Ahjossa johtotehtävissä ja valittiin 1920-luvulla kansanedustajaksi). Mies ja ääni -periaatteella Sallila olisi voittanut.

Kokouspöytäkirjasta ilmenee, ja Katri Lehto on tämän näytelmässään kuvannutkin, että hävinnyt Sallila ja sosialidemokraatit poistuivat äänestyksen jälkeen mielenosoituksellisesti ja ilmoittivat, etteivät tulisi osallistumaan kunnallisten asioiden hoitoon. Käytännössä Sallila ja monia muita työväen edustajia kuitenkin jo valittiin erilaisiin vastuutehtäviin ja syksymmällä he olivat taas aktiivisesti mukana – Sallila valittiin myös 12-henkisen kunnalliselämää valmistelevan toimikunnan jäseneksi. Syksyn kuluessa valmisteltiin kunnan taloudellista toimintaa, ja vuoden 1918 alussa Hyvinkään kunnasta tuli erillinen nimismiespiiri osana Helsingin kihlakuntaa. Samalla Hyvinkään seutu, joka parisataa vuotta aiemmin vielä kokonaisuudessaan kuului Hämeeseen, oli siirtynyt hallinnollisesti Uudenmaan lääniin.

Kesä 1917 oli levotonta aikaa kunnallisen elämän alkutaipaleelle. Venäjän kevättalvinen vallankumous oli herättänyt paljon toiveita yhteiskunnallisesta muutoksesta, mutta samalla poliittinen ja taloudellinen kaaos aiheutti epävarmuutta, ja työttömyys, inflaatio ja elintarvikepula aiheuttivat levottomuutta. Hyvinkään seudun elintarvikelautakunnassa valitettiin, että ”n.s. huligaaniainesten taholta” oli tapahtunut omavaltaisuuksia. Vielä tuossa vaiheessa yritettiin tilannetta rauhoittaa oikeiston ja vasemmiston yhteisillä järjestysmiehillä. Uuden kunnan toimintaa ei helpottanut se, että sillä ei käytännössä ollut alussa lainkaan omia tuloja – verotuloja oli luvassa vasta vuosien päästä, oli otettava lainaa paikallisilta pankeilta alkuun pääsemiseksi. Kuten tiedetään, vuosi 1918 suisti sekä Hyvinkään että koko maan kaaokseen, jota tutkineen on pakko ihmetellä sitä, että niinkin hyvin on selvitty nollapisteestä ylöspäin.

Hyvinkään kunnallinen toiminta alkoi hyvin pienimuotoisesti, luottamushenkilöpohjalta, ja kunnan palveluksessa toimi vain muutamia henkilöitä. Siitä on tultu (ja onneksi on tultu) pitkä matka vuoteen 2017, jolloin Hyvinkää kuntana on iso työnantaja ja monen merkittävän yrityksen ja organisaation paikkakunta. Teollisuuspaikkakunnan perintö näkyy yhä Hyvinkäällä, vaikka suuri osa savupiipputeollisuudesta on jo historiaa. Toinen valtti, terveysmatkailijoita aikoinaan houkutellut vehreys ja luonnonläheisyys ovat edelleen nykypäivää.

Hyvää syntymäpäivää, Hyvinkää!

kirjankansi2017

Jatkoa seuraa mm. 23.8.2017, kun Hyvinkään virallisella satavuotisjuhlaviikolla ilmestyy Hyvinkään seudun uusi historiateos.