Kaikkien maiden ammattilaiset… Paikallisen lakon kansainvälinen puolustus

Ilmestynyt alun perin Hyvinkää-blogissani https://hyuffwingae.wordpress.com/2022/02/03/kansainvalista-tukea-lakolle/

Viime päivinä on uutisoitu paperiteollisuuden lakosta ja sen kotimaisista tukitoimista sekä kansainvälisestäkin tuesta. Kansainvälistä tukea on tullut aiemminkin – hyvinkääläisenä esimerkkinä olen viime vuosina tutkinut Hyvinkään Villatehtaan lakon 1928 taustatukijoita.

Pohjoismainen kutomatyöläisten edunvalvonta kehittyi ja voimistui 1920-luvulla, ja liittojen jäsenet sitoutuivat myös merkittävään taloudelliseen tukeen. 1920-luvulla suomalaiset tukivat ensin Norjan kutomotyöläisten laajaa lakkoa, sitten vuonna 1928 pohjoismaiset liitot käytännössä rahoittivat suurimman osan Hyvinkään kutomotyöläisten lakosta ja lakkolaisille maksetuista avustuksista.

Samaan aikaan ammattiliitot kipuilivat suhteessaan Neuvostoliittoon sekä kommunistien ja sosialidemokraattien eri suuntiin vetäviin kansainvälisiin ryhmittymiin. Hyvinkään lakon jälkipuinnissa kutomotyöläisten liitto päätyi Sosialidemokraattien linjoille ja ottamaan etäisyyttä kommunisteista. (Muuten jos nykypäivän poliittinen vastakkainasettelu huolestuttaa, katsokaapa Kansalliskirjaston digitaalisesta sanomalehtiarkistosta, miten vasemmisto, oikeisto ja molempien ryhmittymien eri puolueet nimittelivät, parjasivat ja syyttelivät toisiaan ristiin rastiin sotienvälisenä aikana.)

Olen aiemminkin tarkastellut maaliskuusta loppusyksyyn 1928 jatkunutta lakkoa sekä blogissa https://hyuffwingae.wordpress.com/2018/02/27/hyvinkaan-lakko-90-vuotta-sitten/ että Työväentutkimus 2018 -julkaisussa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/274083 . Ennen pandemian alkua tavoitteeni oli matkustaa pohjoismaisiin arkistoihin lukemaan esimerkiksi Kööpenhaminassa sijainneen sihteeristön lähteitä, ja toivon, että pääsen tähän tavoitteeseen kesemmällä. Viime vuodet kirjoitustyö on edennyt kuitenkin kotimaisten ja digitoitujen aineistojen varassa.

Hyvinkään lakon paikallisia, liittotyön kansallisia (toimisto Tampereella) sekä lakkotuen pohjoismaisia yhteyksiä tutkiessa näkyi selvästi, että paikalliset lakkolaiset, liiton toimitsijat ja kansainvälinen sihteeristö toivat mukaan oman näkökulmansa ja resurssinsa, mutta myös osin ristiriitaiset vaatimuksensa. Viestintä Hyvinkään lakosta kulki paljolti Tampereen sihteeristön kautta, käännöksinä, ja ulkomailla työskennellyt August Lindell oli siellä tärkeä tulkki pohjoimaisen ja paikallisen ammattijärjestötoiminnan välillä. Kutomotyöläiset järjestivät myös kansainvälisiä liittotapaamisia.

Kansan Lehti uutisoi 4.2.1930 Tampereella järjestetystä pohjoismaisesta kutomoteollisuuden konferenssista. August Lindellin kautta liitto sai paljon näkyvyyttä tamperelaisessa Kansan lehdessä. Kuva Kansalliskirjaston digitaalisesta sanomalehtiarkistosta.

Pohjoismaisen yhteistyön aktiivisista toimijoista erottuu ryhmä miehiä, joista osa oli mukana jo 1910-luvun taitteessa ja edelleen 1930-luvun alkaessa. Naispuolisiakin edustajia oli, mutta he olivat liiton toiminnassa vähemmistönä, vaikka naiset olivat alalla työntekijöinä enemmistönä. Kussakin maassa oli omat pitkäaikaiset pohjoismaiset yhteyshenkilönsä, joiden nimet toistuivat kokouspöytäkirjoissa ja konferenssiuutisissa. Aktiivisten liittotoimijoiden suunnalla oli tapahtumassa sukupolvenvaihdos, sillä niin Lindell kuin Ruotsin pitkäikainen yhteyshenkilö Gustaf Janzén menehtyivät vuosikymmenen taitteessa. 1920-luvun aktiivinen edunvalvonta vaihtuikin 1930-luvun kiristyneempiin taloudellisiin ja poliittisiin tunnelmiin.

Artikkeli ”Taistelua on tarmokkaasti avustettava.” Kutomatyöläisten pohjoismainen yhteistyö 1920-luvulla on luettavissa vuosikirjassa Työväentutkimus 2021 os.
https://journal.fi/tyovaentutkimus/issue/view/7979/1334 Artikkelia tehdessä en valitettavasti onnistunut saamaan haaviini Katja Korhosen tutkielmaa naisista kahdessa Kutomateollisuustyöväen liiton ammattiosastossa 1930-luvulla. Vaikka artikkeli ei käsittele Hyvinkäätä, naisvaltaisen alan liitto ja sen toiminta avautuu Korhosen tutkielmassa kiinnostavasti. https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17214

” …enkä kuitenkaan voi sanoa mitään”

Kulkuriteatterin esitys Jää hyvästi Helene. Käsikirjoitus Anu Lahtinen, ohjaus Benita Kivistö. Ensi-ilta su 4.3. klo 15.00, muut: ke 7.3. klo 18.00 ja su 18.3. klo 17.00. muut esitykset ke 7.3. klo 18.00 ja su 18.3. klo 17.00 HYVINKÄÄN TAIDEMUSEOssa, Hämeenkatu 3 D, www.hyvinkaantaidemuseo.fi  Lippuja à 15 € voi ostaa 1.2.2018 alkaen Hyvinkään taidemuseon lipunmyynnistä.

”Yksinäisyys seisoo suurena ja syleilee minua.”
Helene Schjerfbeck Einar Reuterille

Helene Schjerfbeckin (1862-1946) elämää ja taidetta ovat dokumentoineet lukemattomat ihmiset. Eräs tärkeä tulkki oli taidehistorioitsija Pirjo Hämäläinen (1952-2017), joka teki pitkän ja monipuolisen päivätyön kulttuurin ja taiteen maailmassa. Hänen työllään oli erityisen suuri merkitys Hyvinkään kaupungille. Hämäläinen kirjoitti lukuisia teoksia hyvinkääläisistä taiteilijoista, hän julkaisi monipuolisesti kolumneja, ja hänen taideaiheiset facebook-päivityksensä olivat eloisia pienoisesseitä.

Hämäläinen harmitteli ja protestoi toistuvasti sitä, että monet naistaiteilijat ja +-kirjailijat esitettiin hänen mielestään kovin eteerisinä ja ruumiittomina. Hyvinkään taiteilijahistoriaan niin vahvasti liittyvä Helene Schjerfbeck  oli hänen harmikseen saanut ”kuivakkaan ikäneidon” maineen.

Pirjo Hämäläisen toiveena ja tavoitteena oli, että ihmiset ymmärtäisivät myös Schjerfbeckin tunteet, niiden kiihkeyden ja ehdottomuuden. Hän muistutti, että Schjerfbeck rakastui useita kertoja elämässään. Yli 50-vuotiaana Schjerfbeck tutustui paljon nuorempaan metsänhoitaja Einar Reuteriin (1881-1968), joka oli myös taiteilija ja kirjailija (taiteilijanimi Ahtela). Schjerfbeck tapasi Reuterin ensi kertaa Hyvinkäällä. Kesällä 1918 Helene ja Einar viettivät pari viikkoa Tammisaaressa. Tuolta kesältä on Schjerfbeckin maalaus Purjehtija, mallina Einar Reuter. Taiteilijan valitsema pehmeä ja lämmin kuvaustapa kertoi Hämäläiselle Schjerfbeckin voimakkaista tunteista. Kirjeenvaihdon perusteella taiteilijoiden välillä on ollut joitakin läheisyyden hetkiä, joihin kirjeissä viitattiin kuitenkin vain viitteellisesti.

Seuraavana vuonna Reuter kihlautui ruotsalaisen naisen kanssa. Helene Schjerfbeck kertoo, että kihlausuutisesta lukiessaan hän huusi kuin lapsi, jolta viedään rakas lelu. Kirjeistä heijastuu kuvaamaton menetys ja suru menetetystä tulevaisuudesta. Schjerfbeck kuvasi toistuvasti sitä, miten suunnaton kipu ja kaipaus oli suhteessa siihen, mitä hänellä oli oikeus saattaa sanoiksi: ”Tuntuu, että sydämeni särkyy, enkä kuitenkaan voi sanoa mitään.” ”Tärkeimmät asiat sanotaan ohimennen. Kukaan ei huomaa mitään.”

Suhde Reuteriin ei kuitenkaan katkennut. Schjerfbeck kirjoitti hänelle lukemattomia kirjeitä ja viestejä, ja Reuter puolestaan omisti monissa julkaisuissaan huomionsa Schjerfbeckille, vaikka häntä on myöhemmin moitittu taiteilijan romantisoimisesta. Tämän kaksikon kohtalot kiehtoivat Pirjo Hämäläistä, ja hän halusi nimenomaan tuoda esiin Schjerfbeckin tunteiden voiman ja intohimon. Suunnitteilla ollut, aihetta käsittelevä työ jäi aikeeksi, kun Hämäläinen menehtyi äkillisesti alkuvuodesta 2017. Aiheesta käydyt keskustelut jäivät kuitenkin hänen ystäviensä mieliin, ja niiden tuloksena syntyi ajatus näytelmästä ”Jää hyvästi, rakas Helene”.

Näytelmätulkinnassa on haettu taustoitusta muun muassa Pirjo Hämäläisen toimittamasta teoksesta Taikavuorella. Muutoksen Vuodet 1902-1925 (WSOY 2001).

blogiteksti on alun perin julkaistu Kulkuriteatterin blogissa
http://www.kulkuriteatteri.fi/historiablogianu.htm