Mitä Kaarle-herttua todella sanoi?

Edellinen lastu Louhisaaren Flemingin vaimonpiinaustarinasta nosti pintaan erään kaikkien aikojen Fleming-klassikon, jota kuvataan myös kuuluisassa Albert Edelfeltin maalauksessa ”Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista”. Joten koostan nyt tähän pikaisesti pääpiirteissään, mitä aiheesta tiedän.

Maalauksessa kuvataan syksyä 1597, jolloin kruununtavoittelija Kaarle-herttua saapui Ruotsista Suomeen nujertaakseen kuningas Sigismundin kannattajat. Hänen pahin vastustajansa, Klaus Fleming, oli jo kuollut, mutta Turun linnanväki puolustautui leski Ebba Stenbockin ja muun päällystön johdolla. Lopulta he joutuivat kuitenkin luovuttamaan. Kaarle-herttua avautti arkun, jossa Klaus Flemingin ruumis lojui, ja nykäisi vainajaa parrasta sanoen ”jos nyt eläisit, olisi pääsi kovin höllässä”. Tähän Ebban kerrotaan vastanneen: ”Jos edesmennyt mieheni olisi elossa, ei teidän armonne koskaan olisi päässyt linnaan.”

1500-luvun lopun valtanujakoinnin loppunäytös on saanut palvella havainnekuvana suurimmassa osassa historian koulukirjoja. Innokkaimmat fanittajat ovat saattaneet ikuistaa itsensä myös selfiellä maalauksen edessä Turun linnassa. (Kuten toisaalla todettiin, jos edesmennyt marski olisi ollut hengissä, olisi selfien ottaja saattanut löytää itsensä peukaloruuvista.)

2017-03-08 18.18.07

Mutta mihin tarina pohjaa ja miten uskottava se on? Tunnetuin versio on Sakari Topeliuksen Maamme-kirjasta ja juuri Topeliuksen kertomana tarinaversio on levinnyt Suomessa laajalle. Kun kirjoitin väitöskirjaa Flemingin sukupiirin naisista, tämä tarina pyöri tietenkin mielessä. Koetin selvittää, mitä Ebba Stenbockin toiminnasta mainitaan aikalaislähteissä. Ja kävin läpi todella monia vuoden 1597 tapahtumiin liittyviää asiakirjoja eri arkistoissa, silloin tällöin löytäen Ebban jostain sivulauseesta. Löytyykö lähteistä myös tietoa herjaamisesta? Tutkimuskirjallisuudessa on pohdittu, onko tarina uskottava. Ja onko ruumis voinut olla enää herjattavassa kunnossa usean kuukauden säilyttämisen jälkeen.

Aiheesta voi tietenkin lukea paljon pitkin poikin esimerkiksi väitöskirjasta Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingin sukupiirissä 1470-1620 (SKS 2007, saatavilla kirjastossa tai e-kirjana), mutta tässä nyt kootusti vähän siitä, mitä aiheesta tiedetään.

– Keväällä 1597 Ebba kirjoittaa sisarelleen, leskikuningattarelle, ja kertoo Klaus Flemingin kuolemasta ja että ruumis on Turun linnassa, koska olosuhteet eivät salli hautajaisten järjestämistä. Tuomiokirkon tileissä on maininta siitä, että kuolinkelloja soitettiin Turussa ja että kellomaksu jäi saamatta. Marskin kaima, Klaus Hermaninpoika Fleming, mainitsee muistelmissaan lyhyesti, että hautajaiset järjestettiin sen jälkeen, kun Kaarle-herttua oli vallannut Turun linnan. Hautajaisten viivästyminen oli aivan tyypillistä, ylhäisen henkilön tapauksessa hautajaiset järjestettiin mieluummin viiveellä ja kunnolla kuin häthätää kiireessä. Ruumis on siis ollut herttuan ulottuvilla.

– Turun linnan piiritystä ja valtausta käsittelevät aineistot keskittyvät aika paljon siihen, mitä Kaarle-herttua ja Arvid Eriksson Stålarm tekivät. Ebban ja muiden naisten läsnäolo linnassa oli selvästi vähän hankala paikka Kaarle-herttualle. Naisia vastaan sotiminen ei ollut erityisen sankarillista, ja Ebba oli vielä Kaarlen serkku ja leskikuningattaren sisko. Vaikutelmaksi tulee, että Kaarlelle olisi ollut noloa sekä neuvotella naisen kanssa että ampua tykeillä linnassa olevia naisia. Ratkaisuna on ilmeisesti ollut välttää aihetta ja todeta lähinnä, että linnan ikkunoita ammuttiin ”naisten pelottelemiseksi, ei kovin vakavissaan”; ruumiin herjaaminen ei myöskään ollut mikään kerskailun aihe, joten siitä ei Kaarlen puolustajien kesken kirjoiteltu, vaikka juttu olisikin totta. Kuitenkaan edes Sigismundin kannattajat eivät tarttuneet tähän teemaan, vaikka julkaisivat mm. teoksen ”Kaarle-herttuan lahtipenkki”, jossa muuten listattiin Kaarlen hirmutekoja.

– Sigismundin kannattajien lähteissä jonkin verran kiitellään Ebban uljasta toimintaa ja pelotonta esimerkkiä, joka rohkaisi muitakin jatkamaan linnan puolustusta. Ebban tarkempi toiminta kuitenkin jää katveeseen. Yksityiskohtia tarjoaa oikeastaan vain yksi löytämäni asiakirja, Sigismundianorum relatio, joka kuvaa Turun valtausta. Asiakirja on kirjoitettu käsialalla, joka lienee 1600-luvun alkupuolelta. Ja tässä asiakirjassa, jossa kuvataan Ebban ”miehekästä pelottomuutta”, kerrotaan myös Kaarle-herttuan käynnistä Klaus Flemingin arkun äärellä. Asiakirjan mukaan Kaarle-herttua pelkäsi, että linna oli miinoitettu, joten hän antoi Ebban kulkea edellään arkun luo. Huhut olivat kertoneet, että Klaus Fleming oli paennut maasta ja että arkussa olikin kultaa ja hopeaa; mutta kantta avattaessa näkyi vain itse vainaja.

-Asiakirjan mukaan Kaarle-herttua ruumiin nähtyään kävi siihen käsiksi ja julisti kiihkeästi, että olisi halunnut saada vainajan elävänä käsiinsä. (Päiväkirjassaan Kaarle-herttua oli aiemmin todennut Flemingin kuolemasta, että tämä olisi saanut kuolla jo paljon aiemmin. Molemmat ilmaisut kertonevat herttuan suhtautumisesta mieheen, josta hän käytti ilmaisua ”den giftige Flemmingen”.)

… Mutta entä Ebban vastalause? Tai sulava parran nykäisy? Niistä ei ole jälkeäkään näissä teksteissä, ei myöskään esimerkiksi Messeniusten myöhemmissä historiateksteissä. Sigismundianorum relatio jatkuu suoraan kuvauksella siitä, miten Kaarle-herttua sulkee Ebban tyttärineen vankeuteen. Ei vastauksia, ei repliikkejä! Miten tyypillistä onkaan, että jännittävimmät tarinat pakenevat ulottumattomiimme! Paremmin on jo vuonna 1599 koetettu dokumentoida Klausin nuoren pojan, parikymppisen Johan Flemingin teloitusta Turussa 1599 – teko, joka oli Kaarle-herttuan maineelle vielä hankalampi kuin mahdollinen ruumiin ravistelu. Tutkimustyö jatkuu, mutta tällä hetkellä tilanne on mikä on…

Alla ote asiakirjasta ”Sigismundianorum relatio”,  Strödda historiska handlingar 18, Riksarkivet. Kolmannen rivin alusta alkaa kuvaus  ”…skällandes häffteligen på then dödha och önskadhe at han honom lefwande hadhe fådt Vthi sin macht.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lisätietoja Ebbasta ja vähän Klausin kuolemastakin on myös tässä englanninkielisessä artikkelissani ”There’s No Friend like a Sister” (2007). Ja lempiversioni myöhemmistä kansanversioista on tällainen: Det var två bröder Fleming. Den ena hette Erik och den andra Johannes. Den ena bodde på Qvidja. Den andra kom och hälsade på och sköt ovantill av magasinet, så att det nu är mycket lägre än förut. Han var där i kohagen och sköt, och därför kallas den ännu för Hälsenland. Han som var på Qvidja, blev så förargad, att han tog livet av sig, och då kom den andra och sade: ”Om du bror hade levat, hade vi haft mycket att talas vid.” Wessman, V. E. V., Ed. (1924). Finlands svenska folkdiktning II. Sägner 2. Historiska sägner., muistelu nro. 1681