Kirjoittamisen äidit

Aleksis Kiven päivän kunniaksi lähiomainen kiinnitti huomiota siihen, että prof. emer. Jukka Aaltonen (JY) on julkaissut uusimmassa Psykoterapia-lehdessä 3/2021 artikkelin ”Transsubstaatio: Ajan ulottuvuudet Aleksis kiven ja Marcel Proustin romaaneissa ja elämässä” (Aaltonen 2021, 224-231).

Keskeisenä käsitteenä on transsubstaatio, ”tekstin muuttuminen konkreettiseksi kokemukseksi, tuntutilaksi”. Lisäksi Aaltonen toteaa, että ”… keskeiseksi nousee kummankin äidin kuolema ja näiden tilalle tulleen, kirjalijoita jäsentyneemmän naisen myönteinen vaikutus itse kirjoitusprosessiin” (Aaltonen 2021, 224).

Biologisten äitien rinnalle nousevat ”kirjoittamisen äidit” C. Lönnqvist ja Céleste (Aaltonen 2021, 227). Aaltonen pohtii myös, melko spekulatiivisesti, millainen tuntutila on voinut syntyä Kiven mahdollisesti lukiessa ruotsinkieliselle Lönnqvistille suomenkielistä tekstiä (Aaltonen 2021, 227).

– Äideistä ja äitikuvista johtui mieleeni Kanervalan (1866) runo Äiti ja lapsi kertoo köyhästä torpasta, josta äiti jouttuu lähettämään poikansa mieron tielle; viruileevi säälin kyynel lukijankin silmissä, kun ”Katoo wiimein hänen silmistänsä Metsän korpeen pieni matkamies”.

Tulee mieleen Aaltonen, vaikkei hän tätä runoa mainitse: ”Tekstiin syntyy sellainen ajattomuuden tunteen hiljaisuus, joka ulottuu lukijaan” (Aaltonen 2021, 225).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: