Yllätyslöytö – tilaustutkimus johti kadonneen sukukirjan jäljille

Tämä bloggaus on alun perin julkaistu Kulttuurihistorian oppiaineen omassa blogissa. Itse olen erityisen hyvilläni siitä, että tämä tutkimuslöytö syntyi juuri sellaisesta laajan alan yhteistyöstä – useiden oppiaineiden ja eri maissa asuvien tutkijoiden työstä – joka mielestäni on historiantutkimuksessa parasta.  On aina mukavaa kantaa korsi kekoon tai kahteenkin, se ei ole itseltä pois vaan kaikille enemmän.

Historiantutkimus – ja tutkimus ylimalkaan – on siitä jännittävää, että matkan varrella voi löytää jotain aivan muuta kuin mitä alun perin lähti etsimään. Tällainen löytö on ruotsalaisen kielitieteilijän, mystikon ja muinaistutkijan, Johan Buren (Johannes Bureus 1568-1652) alkuperäinen sukukirja.

Käsinkirjoitettu pergamenttikantinen kirja on erityinen virstanpylväs pohjoismaisen sukututkimuksen historiassa. Se sisältää poikkeuksellisen varhaisen selvityksen Ruotsin Länsipohjan talonpoikaisista sukuverkostoista. Kyse on ajankohtaan nähden harvinaisesta ei-aatelisesta sukututkimuksesta, joka huomioi poikkeuksellisesti sekä mies- että naiskantaiset jälkeläiset.

Kirja löytyi alun perin aivan toisen hankkeen yhteydessä, kesällä 2008, kun kulttuurihistorian k&h-tilauskirjat sai toimeksiannon tutkia Salossa sijaitsevan Fulkilan kartanon historiaa keskiajalta 1700-luvulle. Tilaustyöhön ryhtyivät tutkijat FT Anu Lahtinen (Turun yliopisto) ja FL Tiina Miettinen (Tampereen yliopisto).

Fulkilan kartanon omat arkistot olivat kadonneet, joten johtolankoja oli kerättävä monenlaisista lähteistä kuten hää- ja hautajaisrunoista sekä erilaisten sukujen arkistoista. Johan Buren sukukirja löytyi eräästä tällaisesta arkistokokonaisuudesta. Tiina Miettinen ei heti tunnistanut kirjaa, mutta genealogisen tutkimuksen asiantuntijana hän totesi, että kyseessä oli poikkeuksellisen oloinen varhainen sukuselvitys.

Pari vuotta myöhemmin Tiina Miettinen ja palkittu ruotsalainen genealogi Urban Sikeborg tulivat yhdessä siihen tulokseen, että kirja oli Johan Buren omakätisesti kirjoittama, alkuperäinen sukukirja. Teoksesta tunnetaan myöhempiä kopioita, mutta niissä on epäselviä tai puutteellisia merkintöjä, joita alkuperäinen teos auttaa nyt selvittämään. Ylimalkaan kirja antaa käsityksen siitä, millaisia merkityksiä entisajan ihmiset antoivat sukujuurilleen.

Ruotsalaiset ja suomalaiset genealogiset lehdet ovat viime kuukausina uutisoineet arkistolöydöstä, jota ei olisi tehty ilman Fulkila-hanketta ja monien asiantuntijoiden yhteistyötä. Asiasta raportoi ensimmäisenä Släkthistoriskt forum 3/2011.

Aiheesta muualla
Tiina Miettinen: Kuka löysi Sursillin suvun? Genealogian alkuvaiheita Ruotsissa ja Suomessa. Genos 2/2010.
Nya rön kring Bureätten. Släkthistorisk Forum 3/2011.
Tiina Miettinen: Johan Buren kadonnut sukukirja löytyi Suomesta. Sukutieto 4/2011 (painossa).

Tiina Miettinen on myös Suomen sukututkimusseuran referee-julkaisun, Genoksen, päätoimittaja. Ks. myös Miettisen artikkeli Sukututkimus apuna historiantutkimuksessa”, Ennen ja nyt 1/2007.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: