Cui bono?

This blog comments on the dissertation ”Progress and common good in Swedish political language of the Age of Liberty [1719-1772]” by Jouko Nurmiainen. The blogger also makes some reflections on how the notions of common good resonate with the present day discussions.

Viime aikoina laman ahdistamat suomalaiset ovat pohtineet, millainen politiikka ja talouspolitiikka olisivat hyväksi suomalaisille. Yhdellä jos toisellakin on näkemyksiä siitä, miten joko teollisuus, ympäristöteknologia tai veronkorotukset voisivat tuoda pelastuksen maalle ja sen asukkaille. Pelastusta on haettu laadusta ja huipuista, ja moni luottaa innovaatioihin (kuten mm. Petri Paju kommentoi väitöskirjahaastattelussaan). ”Innovaatio” hallitsee myös monia tiedestrategioita, jopa niin että sanat ”tiede” ja ”tutkimus” näyttävät jäävän lapsipuoliksi omalla kentällään. Oma kysymyksensä on sitten, tarjoavatko mitkään ratkaisut hyviä tuloksia kaikille kansalaisille.

Pohdin näitä nykypäivän käsitteitä ja ”yhteisen hyvän” etsimistä, kun seurasin FM Jouko Nurmiaisen väitöstä Edistys ja yhteinen hyvä vapaudenajan ruotsalaisessa poliittisessa kielessä perjantaina 30.10.2009 Helsingin yliopistossa. Nurmiainen analysoi käsitehistoriallisessa tutkimuksessaan sitä, miten vuosien 1719-1772 Ruotsissa ymmärrettiin yhteinen hyvä. Nurmiaisen väitöskirja luo osaltaan valoa siihen, miten nykyajassa tunnetut kasvun ja edistyksen ihanteet 1700-luvun kuluessa saivat entistä suuremman jalansijan.

Väitöskirjatutkimus tutki hyödyn ja edistyksen sanastoa aikakauden laeissa, valtiopäivän juhlapuheissa, taloudellisessa keskustelussa sekä tapauksissa, joissa keskeiseksi nousivatkin erilliset intressit ja eri yhteiskuntaryhmien edut. Yhteistä hyötyä etsittiin niin maatalouden kuin ylellisyyskulutuksenkin tukemisesta, mutta kuten arvata saattaa, yksimielisyyttä ei sentään saavutettu. Nurmiaisen mukaan käsitys yhteisestä hyvästä ja hyödystä alkoi 1700-luvulla hajota entisestään. Yksityisestä edusta tuli entistä hyväksytympi tavoite, eikä sitä enää nähty yhteisen edun vastaisena.  Itsekäs, tehokas, omaa etuaan tavoitteleva yksilö alkoi syrjäyttää yhteisöllisyyden.

Sekä teos että naseva väittely toivat esiin sen monialaisen työn, jonka kautta Nurmiainen on edennyt kirjoittamaan väitöskirjansa. Marcel Maussin Lahjan käännöstyö, verkosto-käsitteen ja muiden käsitteiden laaja pohdiskelu, loviisalaisporvarien eduntavoittelu ja 1700-luvun edistysajattelu – kaikki nämä ja lukemattomat muut väittelijän aikaisemmat työt tuntuivat asettuvan analyysin loogisiksi rakennuspuiksi, monipuolisen tutkimuksen aineksiksi.

Väitöstilaisuus tarjosi yleisellä tasolla hyviä esimerkkejä siitä, millaisia eroja on sanojen ja käsitteiden välillä, tai miten tutkija voi tuoda esiin aikalaiskäsitteiden ja tutkijan apuvälinään käyttämien käsitteiden välisen eron. Nurmiainen muistutti, että käytettyjen sanojen muuttuminen ei välttämättä merkitse ratkaisevaa muutosta ajattelussa. (Tässä päädyin taasen miettimään sitä, miten viime vuosikymmentenkin politiikassa ja opetusuudistuksissa aika lailla samaa asiaa on kaupattu jollakin muotisanalla, jonka sisältö ei ratkaisevasti eroa aiemmasta.)

Myös monista yksittäisistä käsitteistä (yleinen, yhteinen, valistus, demokratia, tasavaltalaisuus, puolue) käytiin hyödyllisiä keskusteluja, joista lisää itse kirjassa. Ja ainakin allekirjoittanut katseli tämän 1700-luvun tutkimuksen pohjalta taas uusin silmin myös nykyaikaa. Näin ollen Nurmiaisen väitös tarjosi runsaasti sekä yleisiä tieteellisiä oivalluksia että erityisiä käsite- ja alakohtaisia virikkeitä, kaikkien läsnäolleiden hyödyksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: