”Markku, mikä sä olet?”

Kuten Göteborgissa ja Turussa, myös Helsingissä kirjamessut ovat yhtä pitkät kuin leveätkin; tarkoitan tätä hyvällä, mutta niinpä sitten runsaudenpula vaanii. Onneksi löytyi hyviä keskustelutuokioita, joissa pääsi vähän levähtämään komeiden ja ärhäköiden kirjojen seireenihuudoilta.

Messuilla näkyivät erinäiset juhlavuosien teemat: sarjakuvasankari Asterix juhli 50-vuotista taivaltaan, Takauma-lavalla puolestaan suotiin ansionmukaista huomiota 120 vuotta sitten syntyneelle pakinoitsija Ollille (Väinö Nuorteva, vuoteen 1919 Nyberg, lisää esim. kotiseutusivuilla tai YLEn Elävässä Arkistossa. Kirjailijaliiton sivuilla puhutaan 110-vuotisjuhlasta, mutta syntymävuosi 1889 kertoo muuta).

Kirsti Manninen kertoi Ollin mäntsäläläisistä perhetaustoista – apteekkari-isän ja tämän veljen tuikeasta suomalaismielisyydestä ja aktiivisesta paikkakunnan kehittämisestä. Isän perustaman kirjakaupan ja vapaapalokunnan iltamarientojen sekä poliittisesti aktiivisen kotinsa kautta Väinö Nyberg, tuleva Nuorteva / Olli, kasvoi esiintyväksi humoristiksi, joka niitti seuraavaksi mainetta yliopiston osakuntaspekseissä ja kansanvalistusiltamissa ja sivalteli Ylioppilaslehdessä opiskelijoiden passiivisuutta. Mäntsäläläisiä hän käytti myöhemmin pakinoissaan eturientolalaisista.

Manninen kuvasi Ollin taidokasta kielenkäyttöä nykyisen hammashuollon termein: hän tarkkaili ympäristöään, toisti kuulemansa satiirisin elkein ja ”räjäytti kielen plakkikerrostumia”, oli kyse sitten vierailla kielillä, titteleillä tai hallintojargonilla patsastelusta. Mannisen sanoin moni lukija on Ollin pakinoiden ansiosta saanut rokotuksen liikaa tittelinkipeyttä vastaan – ja tuota rokotetta voisi moni näinäkin päivinä taas kaivata. Ja kuten todettu, Ollia on taas entistä helpommin saatavilla, kun Kirja kerrallaan on ryhtynyt vanhoja julkaisemaan – niistä voi myös todeta hänen profetioineen nykyajankin managerialismista!

Ollin merkeistä oli yllättävänkin luontevaa siirtyä ”Taanilan tunnille”, jossa jatkui sama humoristinen vakavilla asioilla irrottelu, sillä siellä hiillostettiin Suomen historian professori Markku Kuismaa tämän kirjasta ”Suomen poliittinen historia”(ks. Jukka Tarkan arvio). Juontolauseella ”Markku, mikä sä olet?” Taanila johti leppoisan selkeää ja hilpeästi väittelevää keskustelua, jossa pohdittiin Suomen ja sen lähimaiden vaiheita ja muistutettiin muun muassa, ettei taloudellinen kansainvälisyys ole niin uusi asia kuin voisi luulla, ja pohdittiin sitä, riistikö Suomi Venäjää vai päinvastoin, tai oliko Suomi ”valtiompi ennen kuin nyt”.

Muina löytöinä hihaan tarttuivat Sari Katala-Peltomaan ja Raisa Toivon kirja Noitavaimo ja neitsytäiti, jossa kerrotaan keskiajan ja uuden ajan alun naisten historiaa uudesta näkökulmasta. Fiktiivisessä muodossa lähihistoriaa luodannee Rauha S. Virtasen päätösosa jo 50 vuotta sitten alkaneeseen Selja-sarjaan. On kiintoisaa nähdä, miten Chile-kriisin jatko-osa istuu aiempiin teoksiin. Lucy May Montgomeryltä oli suomennettu uutta, ja paluumatka sujui Mullah Nasreddinin veijaritarinoiden parissa; Keijo Korhosen Amerikka-analyysit, suomalaisen korruption lyhyt oppimäärä ja pari muuta kirjahyllytulokasta odottavat vielä lukuaikaa parempaa.

Kirjoittaja oli messuilla paitsi nauttimassa muiden teoksista myös rupattelemassa kirjoistaan ”Pohjolan prinsessat” sekä ”Anpassning, förhandling, motstånd. Kvinnliga aktörer i släkten Fleming, 1470-1620”.

2 kommenttia

  1. 25.10.2009 klo 5:14 pm

    Selja-sarjan jatko oli minulla kirjastosta viime viikolla lainassa, mutta edellis(t)en osien lukemisesta varmaankin liian pitkä aika. Sillä meni alun jälkeen harppovaksi selailuksi. Koululaispolitiikan kuvaus mielenkiintoista, mutta kovin vierasta.

  2. 12.12.2009 klo 9:35 am

    […] Kuten aiemminkin todettu, Olli ehti olla monessa muussa mukana. Hän on muistellut toimittajan työtään muistelmakokoelmassa Me neekerit. Alastonta totuutta lehtimiehistä ja toimitustyön piiristä (1946) Muistelossaan Olli kuvaa tuskaa, jota tunsi, kuinka hän joulukuussa 1917 istui toimittajana (eli “lehtineekerinä”) edukunnan lehterillä. Käsittelyyn tuli Suomen itsenäisyysjulistus, ja eduskunta hyväksyi sen. Toimittajan ja hänen sanomalehtensä ylin unelma ja tavoite oli toteutunut – mutta mikä oli päällimäisenä reportterin mielessä? Tuska siitä, että päätös oli tehty liian myöhään iltapäivällä – uutinen ei enää ehtinyt seuraavan aamun lehteen! […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: